Suunnitelma muotoutuu.

Mikäli lentoaikataulu on edes viitteellinen, niin Bangkokiin saavutaan siis viides päivä tammikuuta. Majoituskuvioita miettiessäni puntaroin vaihtoehtoa esim. Sukhumvitin alueelle hakeutumisesta, mutta kaiken lukemani perusteella, taidan sittenkin pysyttäytyä vanhassa ja tutussa Banglampoossa, Rattanakosinin alueella. Majoitusta en ajatellut varata etukäteen, tuolla seudulla sen järjestyminen ei ole ongelma, eikä mikään.

Parin päivän aikaerotasoittelun jälkeen rintamasuunta käännettäneen kohti Etelä-Thaimaata ja siellä Krabin seutua. Krabi Townin lisäksi olisi tarkoitus piipahtaa muutama päivä jollain saarella, vaihtoehtoina lähinnä Koh Phi Phi ja Koh Lanta. Sieltä sitten paluu Bangkokiin Hua Hinin kautta ja takaisin kotiin 19.1. Saattaa myös käydä niin, että järjestys on BKK-HH-Krabi-BKK mutta se jää nähtäväksi. Kyllä siitä hyvä tulee.

Matkakuvakilpailu

Rahoitusyhtiö GE Money (etuliite rahoitusyhtiö lienee turha, ei tuon niminen firma voi non-profit hyväntekeväisyystoimintaakaan harrastaa...) ja Image Kustannus OY:n julkaisema matkailulehti Mondo, järjestävät yhteistyössä matkakuvakilpailun, jonka osallistumisaika päättyy tämän vuoden lopussa. Osallistuin muutamalla räpsäisyllä itsekin, sinne vaan kaikki kuvia lätkimään.

Sodan arvet.

NATO:n pommitusten jäljet ovat edelleen nähtävissä Belgradin lähetystöalueella.

St. Sava

Pyhän Savan katedraali Belgradissa. Tuntematon patsastelija etualalla.

Kauppahalli

Budapestin vanha kauppahalli. Suositellaan huokean ruoan ystäville.

Buda castle

Budan linna öiseen aikaan Pestin puolelta kuvattuna.

Ai niin...

Lukeekohan tätä kukaan muu kuin minä itse? Mahtaako se olla jonkin asteinen jakomielitaudin oire, että kirjoittaa itselleen internetin välityksellä? Taudinkuvat kehittyvät teknologian rinnalla...

Thaimaaseen ainakin.

Kolmen päivän vuorolista-akrobatian jälkeen voi todeta, että vapaata löytyy ja 4.1. lähdetään siis Helsinki-Vantaalta Austrian Airlines:in kyydissä Wienin kautta Bangkokiin, jossa ollaan perillä seuraavana päivänä iltapäivällä. Lentoliput tuli tosin ostettua jo ennen vapaiden varmistumista mutta ne nyt yleensä ovat lähinnä järjestelykysymyksiä. Jatkosta Thaimaassa ei ole muuta tietoa, kuin että Hua Hin:ssä pitäisi piipahtaa ja 19.1. palata kotiin SAS:in siivillä. Saaattapi olla, että tulee käytyä taas jossain maan rajojen ulkopuolellakin. Minkäköhänlainen (kaunis sana) skene löytyisi Bruneista...

Matkakuumetta vai kotiväsymystä?

Kun perjantaina valmistaudun kotimatkaan Budapestissa, niin tuntuikin jo siltä, että nyt palaa kotiinsa ihan mielellään ja on hetken aloillaan. Sitten palasin kotiin. Ja Suomen "talveen." Tänään, neljä päivää myöhemmin, tilasin lennon Thaimaaseen heti vuodenvaihteen jälkeen, pari viikkoa siellä. Perkele.

Viikonlopusta ja loppuviikosta

Perjantaina otettiin siis Igorin kanssa heti töiden päätyttyä suunnaksi Belgrad, jonne ajomatka normaalisti kestää vajaat neljä tuntia. Nyt ilmestyi mutkia matkaan jo heti 500m ajelun jälkeen, sillä paikallinen poliisi (eli rendörseg, niinkuin meillä on tapana leikkisästi tokaista) oli pistänyt moottoritien alkuun tarkastuspisteen pystyyn ja kaikki autot pysäytettiin pikaisen takakonttitarkastuksen ajaksi. Jälkeenpäin saimme kuulla, että vankikarkuria siinä etsittiin. No etsittiin mitä etsittiin mutta se tarkoitti myös sitä, että ensimmäisen kahden kilometrin matkaan saatiin aikaa kulumaan noin 45 minuuttia. Tarkastuspisteeltä Serbian rajalle matka kuitenkin joutui mukavasti ja raja-asemalle päästiin noin tunnissa ja 20 minuutissa. Hyväkuntoista moottoritietä koko matka, ei paha rasti. Rajakin ylittyi sukkelasti ja matka joutui muutenkin, kunnes saavutettiin Belgrad, jossa perjantain alkuillan liikenne oli tukkinut kaupungin sisääntuloväylän kokolailla totaalisesti. Samaa tietä kun käyttävät mm. liki kaikki Manner-Euroopasta Turkkiin suntaavat rekat, niin jononmuodostus on sitten samaa luokkaa. Eli kaupungin rajalta keskustaan hotellin hujakoille saatiin tuhrautumaan noin tunti. Muuten ajelu Serbiankin puolella on melko vaivatonta, tie melko hyvässä kunnossa, liikenne verrattain maltillista ja jonkin verran moottoritietäkin. Maisemissa tosin ei ole kehumista, vaikuttaa lähinnä Pohjanmaalta loputtomine peltoineen ja Turisti Itse nukahtikin pelkääjän paikalle tuon tuosta monotonisen maiseman ja rankan työviikon turruttamana.

Igor oli ottanut ohjat käsiinsä jo alkuviikosta ja varannut Turistille omatoimisesti hotellin keskustasta, eli palvelu pelasi kyllä. Igor itse majoittui viikonlopuksi siskonsa luo mutta oli joskus aiemmilla reissuilla käyttänyt tätä samaista hotellia ja uskalsikin sen johdosta suositella paikkaa. Majoituin parin yön ajan siis Hotel Splendid:ssä, aivan Belgradin keskustassa. Paikka mainostaa itseään kolmen tähden hotellina mutta kyllä niistä tähdistä pari voi jättää ihan suosiolla huomioimatta. Erittäin old-skool-tyyppinen majoitusratkaisu, jossa karut mutta askeettiset huoneet. Mutta tärkeimät kriteerit täyttyivät; huokea (~50€/yö), keskeinen sijainti (~5 min. kävelymatka keskustan kävelykatualueelle), riittävästi lämpöä (liikaakin, yön sai nukkua ikkuna auki) ja suihku, josta virtasi lämmintä vettä (10 minuutin odottelun jälkeen mutta mihinkäs sitä Turistilla kiire). Aamiainenkin kuului hintaan, pari kuppia vahvinta länsimaisen sivistyksen piirissä tavattua kahvia ja voilla täytetty, siinä paistettu ja sillä sivelty omeletti karkoittamaan krapulaa.

Igor jätti Turistin tässä vaiheessa muutamaksi tunniksi oman onnensa nojaan ja poistui perhettään morjenstamaan ja pienen levyttelyhetken jälkeen suuntasin kaupungin katuja mittailemaan. Minkään valtakunnan karttaa kun ei mukana olut, niin kovin kauas hotellin nurkilta ei viitsinyt karata mutta sai sitä siinäkin pari tuntia mukavasti kulumaan. Ysin aikoihin Igor ja kaverinsa Goran poimivat Turistin kyytiin ja sitten otettiinkin suunnaksi yllättäen pubi. Ilta vierähti iloisesti jaskaa pauhaessa ja Tramvaj-baarin oman panimon tuotteita nauttien. Eräs alkuillan kävelyretken havainto kristallisoitui viimeistään baarissa heiluessa. Jo ennen humalaa. Eli poikamiehet/muut asianharrastajat hox: balkanin naiset tarjoavat kyllä silmäniloa koko rahalla. Eikä niillä kasva edes viikset... Tramvajsta suunnattiin pikkutunneilla Tonavan rannoille ja siellä kohteena oli Hotel Yugoslavian (nykyään hieman kuvaa paremmassa kunnossa mutta suljettuna edelleen) kupeeseen parkkeerattujen bailulaivojen rivistö, joissa paikalliset bilettivät läpi yön kuin viimeistä päivää. Perinteisten serbialaisten viisujen modernimmat versiot raikasivat ja jengi lauloi ja tanssi. Turistille oli jo etukäteen mainostettu, että Belgradissa osataan juhlia ja siltä se kyllä alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan...Party on.

Lauantaina maksettiinkin sitten edellisen yön laskuja ja iltapäivä meni aika hiljaisissa merkeissä, varovaisesti ulkoillen ja kaupunkiin tutustuen. Igor vietti koko päivän perheensä parissa, joten illan tullen Turisti koukkasi kirjakauppaan lukemista hakemaan (William Gibson: Pattern Recognition, hieman laimeasta lopusta huolimatta suosittelen) ja loppuilta seurasi seuraavaa kaavaa: puolisen tuntia päämäärätöntä kävelyä -> kahvilaan/baariin juomalle ja lueskelemaan. Toistetaan X kertaa. Edellinen ilta/yö painoi kuitenkin vielä sen verran, että kahden aikoihin Turisti löysi itsensä jo hotellilta vaakasuorasta asennosta.

Sunnuntaina hc-turismia. Uloskirjautuminen hotellista aamuyhdeksältä ja nähtävyyksiä pällistelemään. Ensimmäisenä nokka kohti Pyhän Savan kirkkoa, joka arkkitehtislangilla todettuna on "myöhäisempää möhkälemäisyyttä" edustava ortodoksipyhättö. Sieltä suunta kohti 90-luvun lopun NATO:n pommituskampanjassa kärsineitä rakenuksia (muistanette sen Kiinan suurlähetystöepisodin?), jotka ohitimme perjantai-iltana kaupunkiin saapuessamme. Rakennukset oli jätetty siihen kuntoon, johon NATO ne ystävällisesti ja huokealla remontoi. Liekö enempi mielenilmaus, vai krooninen pers'aukisuus syynä, tiedä häntä. Pysäyttävä näky kuitenkin keskellä nykyaikaista eurooppalaista pääkaupunkia, sota on edelleen melko tuoreessa muistissa ja se käytiin vielä verrattain lähelläkin... Liekö se sitten sitä kuuluisaa ironiaa, että Yhdysvaltain nykyinen suurlähetystö sijaitsi melkein vastapäätä erästä pommitettua rakennusta. Sitten hieman kaukaisempaa Belgradin historiaa, eli suunta keskustan shoppailuhelvetin halki kohti Kalemegdan linnoitusaluetta. Belgradhan on nikkaroitu suurelta osin kukkulan päälle, josta aukeaa näköalat Tonavan ja Sava - joen laaksoihin ja tätä näiden jokien risteyskohtaa päivysti aikanaan tämä linnoitus. Ja muikeat näköalathan sieltä kaupunkiin ja jokilaaksoon aukesikin. Päivä vain valitettavasti hieman utuinen, vaikka muuten vastasi suomen syyskuun alkupuolta, joten aivan parasta antia ei näköaloista saanut irti. Tämän tetsauksen jälkeen mittariin olikin kertynyt jo reilut 15 kilometria, joten loppuaika kaupungissa meni lähinnä maleskellen, käyskennellen, oleskellen ja chillaten. Iltapäivän loppupuolella Igor poimi taas Turistin kyytiinsä ja suunta otettiin takaisin kohti Budapestia. Matka sujui tällä kertaa ilman liikenteen asettamia rajoitteita mutta rajalle emme ehtineet ihan ensimmäisinä, joten niissä muodollisuuksissa saatiinkin vierähtämään tunti ihan leppoisasti. Kaiken kruunasi Unkarilainen rajavartiomies, joka suhtautui skeptisesti yhtälöön:

• kaksi skinheadin oloista jamppaa, toinen Bosniasta, toinen Suomesta,
• tulossa Serbiasta "lomalta", menossa Budapestiin "töihin",
• toisen passi käsinkirjoitettu (vuoden pikapassi, saksalainen kolleegansa päätti rikkoa oman passini männä talvena) ja sisälsi leimoja muun muassa Bahrainista ja Kamputseasta..

Sitä passia siten tutkittiinkin oikein suurennuslasilla ja useamman sedän kesken mutta lopulta matka saattoi jatkua takaisin kohti tilapäistä kotia Budassa. Belgrad yllätti kaiken kaikkiaan positiivisesti ja ensi vuonna onkin tarkoitus mennä takaisin, viimeistään silloin kun Suomi matkaa Serbian vieraaksi nahkakuulaa potkimaan.

Viimeisen budaviikon alkuun maanantaille oli järjestävä seura organisoinut social event:in, eli koko poppoo suuntasi Fataliin vetämään napansa pullolleen. Mikäli kiinnostaa syödä ruokaa sellaisina annoskokoina, joilla ruokkisi keskisuuren etiopialaiskylän vuoden ajan, voi paikkaa suositella lämpimästi. Eikä se hinnallakaan ole pilattu. Eikä tule ahmittua, kun aika menee lähinnä kikatellessa tyttömäisesti valtaville annoksille. Ammatillisesti loppuviikko oli kohtuu tiivis, teknisistä ongelmista johtuen päivät venyivät hieman suunniteltua pidemmiksi, joten esimerkiksi van Gogh-näyttelyn sai jättää ihan suosiolla tällä kertaa väliin. Mutta keikka saatiin kuitenkin valmiiksi ja nyt voi istua tyytyväisenä Ferihegyn kentällä olutta siemaillen ja lentoa odotellen. Hauskaa oli, ensi vuonna toivottavasti uusiksi. Tai jos ei duunin merkeissä, niin kenties kesällä Szigetin festareille. Muita lähtijöitä?

Budapest, pt. 2

Toinen Budasessio alkoi siirtymätaipaleella, sunnuntaina 26.11. Siinä missä kaksi ensimmäistä viikkoa oli ammatillisesti ns. harjoitteluviikkoja, niin nyt pistettiin heti maanantaiaamusta täysi hönkä päälle. Haasteet sen kuin kovenevat mutta mukavaa on silti, kyllä tämä aina kotiolot voittaa.

Töiden ohella on tullut harrastettua sosiaalista kanssakäymistä paikallisväestön kera (treffit viehättävän unkarittaren kanssa) ja kulttuuria kevyesti keskellä päivää. Eli kävin tuossa tänään töiden jälkeen väijymässä Jari Silomäen valokuvanäyttelyn "My Weather Diary" Dorottya Galleriassa. Mielenkiintoinen sekoitus valokuvausta ja kirjallisia havaintoja Silomäen omasta arjesta ja maailmasta yleensä. "The night beetween Christmas day and Boxin day in Kuivasjärvi. At the same time a tsunami is travlling towards the beaches in South-East Asia." Näyttely koostui 130 kuvasta teksteineen, joista osa onnistuneempia kuin toiset, mutta keskimäärin erittäin onnistunut esitys taiteilijalta. Suosittelen, mikäli satutte moiseen näyttelyyn joskus, jossain törmäämään.

Aloin tuossa edellisen kaksiviikkoisjakson lopussa pohtimaan, että mitäs jos hakeutuisin viettämään sen toisen vapaan viikonlopun jonnekin muualle Budapestin sijaan, Keski-Euroopan sydämessä kun ollaan. Ensimmäisenä kävi mielessä Bratislava mutta koska siellä on tullut jo käytyä, päätin kekata jotain muuta. Seuraavan vaihtoehdon, eli Wienin, raakkasin pois ihan vaan oikeastaan sen takia, että se on Wienissä, joten viikonloppumatkailun kohteeksi valikoitui Balkanin niemimaa ja siellä tarkemmin Belgrad. Bosnialainen kolleega suuntaa omalla autollaan Budapestista töiden päätteeksi kohti Serbiaa sisartaan morjenstamaan, joten päätin pummata jampalta kyydin ja tutustua pikaisesti tuohonkin taajamaan, täällä kun nyt kerran tosiaan melkein naapurissa ollaan. Perjantaina edessä siis reilun neljän tunnin köröttely läpi Unkarin ja pari yötä Belgradissa. Which is nice. Raporttia Serbiasta tuonnempana, nyt pitää suunnata illalliselle.

Niin tästä Budapestista...

Päivitysaikataulu pääsi "yllätäen" kusemaan ounastellusta. No, kuvaillaan nyt viime aikojen tapahtumia kuitenkin tässä vaiheessa muutamilla sanoilla.

Eli kuten aiemmin tuli sanottua, Budapestiin saavuttiin 5.11. ja vajaat 2 viikkoa täällä tuli sittemmin vietettyä. Kyseessä siis työmatka, johon heittäydyttiin Eurocontrol:in kutsumana. Työhön sen enempää pureutumatta voin todeta, että on aina mukava tavata kolleegoita muista maista ja tuleehan samalla arvioitua näitä ennakko-odotuksia, joita tiettyjen valtioiden kansalaisista on. Jotkut stereotypiat tuntuvat vaan kantavan loputtomiin (katson juuri sinua Saksa...), kun taas jotkut mielikuvat murenevat saman tien (terveisiä Romaniaan). Haastavaa duunia ja mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä tuli taas tavattua enivei.

Ensimmäinen viikko täällä vierähti pitkälti outoon työmaahan totuttautuessa. Iltaisin tuli harrastettua kevyttä kaupunkisuunnistusta kolleegoiden kanssa, teemalla ruoka ja juoma. Pääsääntöisesti tuli kuitenkin oltua perin kiltisti, aamulla piti olla virkkuna valmiina töihin. Itsekkäätkin motiivit ruokkivat tätä tavoitetta, sillä tavoitteena on jättää ammatillisesti hyvä ja aktiivinen kuva itsestään, jotta nimi on paikallisilla veijareilla selkeästi mielessä, kun Turistin työnhakupaperit jossain vaiheessa kolahtavat Budapestilaiseen postilaatikkoon. Ai niin, tuosta Unkarilaisesta ruoasta sananen...

Jo ensimmäisen Unkari-visiitin yhteydessä viitisen vuotta sitten, jäi lähtemättömästi mieleen se, että täällä saa aikuinen mies oikeaa ruokaa. Luetaan: ravintoa on lautasella runsaasti, se on verrattain huokeaa ja sokerina pohjalla; ateriat edustavat kasvissyöjän pahimpia painajaisia. Eli lihaa, joka on kääritty lihaan, joka on paistettu läskissä, joka tarjotaan lihan kanssa. Ja sivuun perunaa. Ei jää nälkä isommallekaan pojalle.

Kahden duuniviikon väliin jäävä viikonloppu tuli vietettyä myös paikan päällä ja silloin seuraksi saapui reipaspoika Pasi, suoraan Suomesta. Pasilta löytyy paikallistuntemusta opiskelijavuosiltaan , joten viikonloppu vierähtikin sitten lähinnä näitä vainuja seuraten, enempivähempi kekkulissa. Mainittakoon potentiaalisille turisteille tästä viikonlopusta kaksi paikkaa:

• Budapestin kauppahalli. Alakerrasta kuivattuja chilejä ja yläkerrasta gulassia ja janojuomaa naurettavaan hintaan, sekä
• Baari ChaChaCha, nerokkaasti Kalvin Tér:in metroasemalle jemmattu juottola, jossa liemi oli viileää ja meininki vielä viileämpää. Mainio luola.

Pyhäpäivä tuli pyhitettyä krapulan ohella elokuvateatterissa Boratille. Sivistynyt maa, ei dubbaa elokuviaan, joten turistikin pärjää teatterissa. Sitten olikin Pasin aika poistua kotosuomeen ja Turistin aika mennä makuulle...

Toinen Budaviikko menikin melko rauhallisesti, töiden ohella kevyttä illastamista ja hotellin baaritiskin takana työskentelevien neitien jututtamista harrastaen. Viikon kulttuuriantia edusti tiistaina 14.11. ravintola/jazz-laiva A38 Hajo:lla tarkastettu, saksalaisen Böhren & der Club of Gore-orkesterin keikka. Mielenkiintoinen sekoitus rajoista vapaata jazzia, electronicaa ja kokeellista metallia. Siinä, missä bändin pari viimeisintä levyä ovat edustaneet melko seesteistä, ambient-vaikutteista kutujatsia, niin keikalla tuli kyllä orkesterin juuret pontevasti esiin (aloitti hc/metal-pumppuna, muistaakseni 80-luvun loppupuolella). Paikoin perin ankaraa mättöä. Ja mielenkiintoisia instrumenttivalintoja...Kitaraa ja bassoa soitettiin hiustrimmerillä, rumpuja soitettiin sellon jousella ja kitaraa tapailtiin paikoin myös rumpupalikoilla. Ai niin, mainitsinko jo rumpalin soittamat viinilasit ja tyhjän muovisen juomapullon? Tämän kaiken taustalla yksi jamppa sormeili sekvensseristään esiin mitä muikeimpia saundeja. Hankalaa oli kyllä diggailu, se täytyy myöntää...Tämän tahtiin jos alkaa päätään nyökyttelemään, niin henkilökunta soittaa kyllä sairaanhoitohenkilöstön paikalle ja siinä käy äkkiä niin, että Turisti Itse roudataan ensiapuklinikalle spastikkona hoitoa saamaan.

Loppuviikko lähinnä töitä ja 17.11. perjantaina palattiin kotiin. Huomenna lisää 26.11. alkaneesta, jälkimmäisestä Budasessiosta.

Välillä vähän työmatkaa.

Näistä nyt ei yleensä jaksa kauheasti kirjoitella mutta koska tällä kertaa kohteessa viivähdetään pidempäänkin, niin voisihan tänne jotain kokeilla rustata.

Eli nyt ollaan Budapestissa. Eilen illalla saavuttiin paikalle ja keikka jatkuu perjantaihin 17.11. asti. Silloin edessä paluu viikoksi taas Suomeen ja 26.11. uudestaan kahdeksi viikoksi tänne. Which is nice.

Ei tässä vaiheessa aiheesta enempää, yritetään ehtiä näkemään vähän kylääkin jossain vaiheessa ja raportoidaan tapahtumien kulusta mahdollisuuksien mukaan.

Syyslomaa pukkaa.

Elämän Ehtoo matkatoimisto järjestää elämyksettömyysmatkan lokakuiseen Prahaan. Syksy on ihmisen parasta aikaa. Eli 17.-21.10. delegaatio Lös, Roope, Rami ja Turisti Itse imevät kulttuuria Tsekin Tasavallassa. Kulttuuria on kaavailtu imettävän ainakin seuraavissa formaateissa:

• vaaleat tsekkioluet,
• tummat tsekkioluet,
• Becherovka,
• absintti.

Saas nähdä mitä tästä kehkeytyy. Uutiset kymmeneltä.

Lisää reissaamista.

Tänään matkustan Porvooseen. Kiehtovaa.

Tsukiji.

Tsukijin kalamarkkinat. Näitä kapeita käytäviä siellä oli kymmenittäin, silli tuoksui.

Turisti itse.

Illastamassa japaniantyyliin Roppongissa.

Rakkaudenpesä.

Love Hotel Hill, Shibuya.

Shibuya.

Ihmisvilinää Shibuyassa.

Sayonara Nippon.

Se oli sitten siinä.

Jos viimeisten päivien tapahtumia vielä hieman valoitetaan, niin perjantai jatkui kalamarkkinoiden jälkeen kevyellä pyykinpesulla (ei saa matkustaa lentokoneessa haisulina) ja illalla sovittiin Emin kanssa tapaaminen Roppongin alueelle illallisen merkeissä. Emi veikin turistin taas perinteiseen japanilaisravintolaan, jossa kengät jätetään narikkaan ovella ja ruokailu suoritetaan tatamilattialla tyynyn päällä istuen. Ilta meni taas leppoisasti pikkuannoksia napostellen ja shochua nauttien. Näitä paikkoja on kyllä mahdoton löytää ilman paikallistuntemusta, sillä ravintoloiden nimet kirjoitetaan neon-mainoksiin ainoastaan kanji-merkeillä ja ravintola sijaitsee yleensä jossakin kerrostalon äxännessä kerroksessa, jonne pitäisi vielä löytää sisäänkäyntikin. Emi lupasi toimittaa meikäläiselle ensi vierailua varten mallin siitä, kuinka "Traditional Japanese Dining" kirjoitetan kanji-merkein, niin saattaa turistikin löytää mestoille. Ilta piti päättää kuitenkin jo ennen puolta yötä, sillä Emin piti napata viimeinen juna kotiinsa, joka sijaitsi tunnin matkan päässä keskustasta. Itse leikittelin ajatuksella siirtyä Ebisun kaupunginosan hieman baareilemaan mutta otinkin viimeisen metron Asakusaan ja baareilin hieman sitten siellä. Seuraavalle päivälle oli etukäteen allokoitu reissun toinen krapula, mutta koska ilta tuli otettua melko rauhallisesti, niin ei sellaista saatukaan aikaiseksi. Taksit ovat nimittäin Tokiossa melkoisen arvokkaita ja koska turistin budjetti alkoi olla loppuun kaluttu, niin päätin siis jättää tämän yöelämän kokemisen seuraavaan kertaan ja järjestää silloin majoituksen lähempänä ns. mestoja.

Lauantain aloitin seuraamalla Asakusa Samba-tapahtumaa (mikäs sen japanilaisempaa, kuin samba) mutta ihmispaljouden johdosta suuntasin kohti Shibuya:a, Tokion trendikkäimpien nuorten shoppailu- ja hengailualuetta. Eipä sinänsä, japanilaisnainen samba-asusteissa ei ole lainkaan huonompi yhdistelmä... Shibuya:n alue muistutti paljon Shinjuku:a ihmismassoineen ja suuntasinkin heti kaaosta karkuun kohti "Love Hotel Hill"-seutua. Love Hotel:han on japanilainen instituutio siinä missä shinkansen, manga ja karaokekin. Ihmisten asuessa ahtaasti pienissä asunnoissaan, on usein vaikeaa löytää omaa rauhaa niitä intiimimpiä hetkiä varten, joten nokkelat japanialaiset ovat ratkaisseet asian perustamalla hotelleita, joissa majoitushinnoittelu alkaa 30 minuutin visiitistä aina vuorokausikohtaiseen hintaan asti. Näissä sitten niin nuoret, kuin vanhematkin pariskunnat voivat käydä purkamassa paineitaan ilman muiden perheenjäsenten läsnäoloa. "Love Hotel Hill" on Shibuya:n alueella oleva, tällaiseen toimintaan erikoistuneiden hotelleiden keskittymä. Tämän jälkeen palloilin vielä aikani ympäriinsä muualla Shibuya:ssa, jonka jälkeen suuntasin Harajukun kautta takaisin Roppongiin hetkeksi pubiin chillaamaan ja nauttimaan muutamasta oluesta ja Valioliigapelistä. Koska seuraavana päivänä oli edessä kotiinlähtö melko varhain aamulla, pitikin suunnata kohti kenttämajoitusta jo heti yhdentoista jälkeen, pakata kamat valmiiksi ja alkaa kiskomaan unta kuulaan.

Sunnuntaina oli edessä siis paluu arkeen ja se aloitettiin poistumalla hotellilta 07:30 kohti Uenon juna-asemaa ja Naritan kentälle suuntaavaa Skyliner-junaa. Tämä lieneekin se näppärin tapa liikkua Tokion keskusta-alueiden ja sieltä varsin kaukana sijaitsevan lentokentän välillä. Äveriäämpi voi tietysti valita taksin mutt sopiii sitten samalla varautua vajaan kahdensadan euron laskuun...

Kentällä rutiinit sujuivat japanilaisen tehokkaasti ja vaikka Suomen halki paluulento suuntautuikin, niin Kööpenhaminassa piti käydä vielä kääntymässä, ennenkuin Helsinki-Vantaalle mätkähdettiin eilen illalla 2230, 21 tunnin matkanteon jälkeen. Väsyneenä mutta onnellisena, hieno reissu jälleen kerran.

Päivitän vielä muutamia kuvia ja yleisiä fiiliksiä reissusta kunhan raahaan arseni Tampereelle viikon mittaan, täältä tähän.

Sananen metromatkustuksesta.

Se on tuo Tokion metro muuten melkoisen mielenkiintoinen paikka aamuruuhkan aikaan. Miljoonia ihmisia pitaa toimittaa aamuisin tyopaikoilleen ja sen kylla huomaa. Laiturilla seistaan siistissa parijonossa merkityissa paikoissa ja odotetaan metroa saapuvaksi (noin minuutin valein aamuruuhkassa) ja kun se saapuu, aloitetaan johdettu ahtautuminen vaunuun. Koko orkesteria motivoi toimintaan useampi megafonilla varustettu metrolaituriseta (virallinen nimike, tarkistin kirjasta), jotka kohteliaasti mutta maaratietoisesti (ilmeisesti, suokaa anteeksi japaniantaitojeni puutteet) usuttavat ihmisia sulloutumaan vaunuihin. Siina vaiheessa, kun vaunu on taynna, ryhdytaan painamaan porukkaa kasaan - hieman "Kuinka monta teekkaria mahtuu Kuplavolkkariin"-tyylisesti - tiiviimmin ja tiiviimmin, kunnes ovet mahtuvat juuri ja juuri kiinni. Siella sita sitten ollaan, kohtalaisen lahekkain, eli ns. "tappituntumalla."

Tokion metrohan on tunnettu paitsi tasmallisyydestaan (junat menevat justiinsa eika melkein niinkuin aikatauluissa lukee), myos siita, etta naissa tapotaysissa vaunuissa naiset joutuvat jatkuvasti kourinnan ja kahminnan kohteeksi. Ruuhka-aikana junissa onkin ainoastaan naisille tarkoitettuja vaunuja, joten naissa olosuhteissa sellaisen vaunun kayttoa kannattaa harkita, mikali tanne aiotte suunnata arvon neidit.

Ai niin, sama show tietysti toteutuu sitten iltapaivalla uudestaan toiseen suuntaan. Jotta tasta saa kaiken irti, niin kannattaa hankkiutua jollekin suurelle risteysasemalle (Ueno, Shinjuku, yms) ja heittaytya virran vietavaksi.

Valheita, valheita.

Ala-asteelta lahtien meille syotetaan propagandaa, jonka mukaan kalat, tursaat, katkat, sun muut olennot vaikuttavat merissa, jarvissa ja joissa. Kaikki paitsi tonnikala tietenkin, sen luontainen elinymparistohan on peltipurkki K-Kaupan sailykehyllyssa, sielta sita tulee sita tonnikalaa. Vahan niinkuin persikoitakin. No enivei, mita tulee "merenelavien" luonnolliseen asuinymparistoon, niin voin nyt varmuudella todeta, etta vesistoissa ne eivat ela, vaan tulevat kalatehtaasta. Ja olen nahnyt sen tehtaan. Sen nimi on Tsukiji-market ja se sijaitsee Tokiossa. Jos kalojen kansantarustoon kuuluu Dantemainen kuvaus fisujen helvetista, niin se lienee tama samainen paikka. Kaiken kaikkiaan mainio paikka kaikille ruoasta, eritoten kalasellaisesta kiinnostuneille. Saavuin paikalle tuossa hieman ennen yhdeksaa, joka oli kuitenkin pikkaisen liian myohaan jotta olisi nahnyt kuinka "tonnikalat" saa kyytia (ilmeisesti muovaavat purkkitonnikalasta sellaisia sioja, kalan muotoisia otuksia, joita sitten kaupataan eteenpain). Ja nalkahan siella lompsiessa tuli, joten piti vetaista sushi-aamiainen. Nami. Markkinapaikka itse on sellainen messuhalli, jossa tukkukauppiaat myyvat yon saaliin suoraan kauppiaille ja ravintoloille, mutta josta myos yksityishenkilot voivat ostaa paivan kalatarpeensa. Hieman vaarallista puuhaa siella trukkien seassa navigointi kieltamatta oli mutta ihan kiva kokemus. Saako aikuinen mies kayttaa sanaa "kiva"?

Taksia vailla?

Osakassa ei taksijonossa nokka kauaa tuhise. Missaan, koskaan, milloinkaan nahnyt niin paljon takseja, kuin Osakassa.

Tunnustetaan vareja.

Kotijoukkue ORIX Buffaloesin fanikatsomoa.

Game on!

Pallolle kyytia.

Osaka Dome.

Peli alkamaisillaan.

Shintolaismunkki.

Shintolaismunkki painaa duunia Osaka Castlen laheisyydessa.

Kohti Hiroshimaa.

Nakyma Miyajimalta Hiroshiman lahioihin pain.

Miyajimalla.

Sekalaista maisemaa Miyajiman saarelta.

Miyajiman kelluva torii.

Torii (portti) toivottaa tervetulleeksi Miyajimalle, joka ei ole vain saari, vaan Jumala itse. Nain ne sanoo.

Jahas.

Alkaa reissu lahestya pikkuhiljaa jo loppuaan. Saa kylla siina mielessa jo paattyakin, etta rahaa palaa aivan julmetusti, vaikka ei shoppailua harrastakaan...Kyllahan taalla muuten viihtyisi vaikka maailman tappiin. Noh, kolme paivaa viela jaljella.

Eli kerrataanpa taas hieman.

Perjantaina siirryin siis Kiotosta Osakaan ja siella tarkemmin sanottuna Umedan kaupunginosaan. Osakahan on noin yhdeksan miljoonan ihmisen kirkonkyla joka muodostuu useammasta yhteen kasvaneesta kaupungista, joista Umeda on yksi. Perjantai meni ympari Umedaa pyoriessa ja pyorittya tottavie tulikin. Alue on nimittain tallaisellekin, liki pettamattomalla suuntavaistolla varustetulle henkilolle melkoinen viidakko navigoitavaksi. Aseman(mien)seutu varsinkin on melkoista sekamelskaa ja joka ainoana paivana onnistuin poistumaan asemarakennuksista juuri siita vaarasta, kauimmaisesta portista. Noh, onneksi ei oltu minuuttiaikataululla liikkeella, vaan aikaa lompsimiseen piisasi.

Alunperin olin suunnitellut matkan kulkevan jotakuinkin niin, etta Tokiossa keskitytaan ihmettelemiseen, Kiotossa nahtavyyksiin ja Osakassa chillaamiseen. Kaksi pirullisen suunnitelmani ensimmaista vaihetta toteutuivatkin suunnitellusti, joten nyt oli aika kaynnistaa operaation kolmas vaihe, eli Osakan kuuluisaan yoelamaan tutustuminen. Osoittautuihan tuo maineensa veroiseksi ja jopa tallaiselle yokerhoja valttelevall, baareissa notkuvalle turistille loytyi sijansa. Joten mikali aiot suunnata niille kulmille ja (rock-henkiset)　baarit miellyttavat diskojen sijaan, turisti suosittelee seuraavia paikkoja:

• Captain Kangaroo, Umedassa,
• Canopy, Saman kadun varrella Umedassa, ja
• Rock Rock, Namban alueella (sivun kaannos japaniasta a la Google).

Rock Rock-baarista loytyy myos mittava maara siella vierailleiden rock-sankareiden kuvia ja esim. Summer Sonic-festivaalin esiintyjat suuntasivat kyseiseen baariin vetojensa paatteeksi. Muutamien suomalaisartistienkin kuvat seinaa koristivat (Children of Bodom, Sentenced ja Andy tuli ainakin bongattua) ja kun selvisi, etta turistikin on suomesta niin siina sitten kuunneltiin lapi COB:t, Hanoi Rocksit, Nightwishit ja muut kotimaiset, joiden cd sattui baarista loytymaan. Pitanee tuoda Maj Karmaa ja Mokomaa ensi visiitilla. Suomalaisartisteilla on kuulemma tapana istua baaritsikin aareen, juoda votkaa shotteina niin kauan kuin lasi nousee ja sitten poistua hiljaa. Helppo uskoa.

Viikonloppuvierahti sitten lahinna Osakassa paamaarattomasti palloillen (kuvia jo laittanutkin) ja illat baareissa notkuen. Maanantaina tein paivan mittaisen pyhiinvaellusmatkan Hiroshimaan, joka toimii kylla samalla tavoin, kuin Auschwitz:ssa vierailu, eli hiljaiseksi vetaa. Peace Park, A-Bomb Dome ja Peace Museum kuuluvat sarjaan paikat, joissa jokaisen edes etaisesti itseaan ihmiseksi kutsuvan tulisi vierailla. Illallisella (Hiroshima on okonomiyakin koti, joten sita siis)piipahdin Miyajiman saarella, joka oli oikein miellyttava paikka. Ilta Osakassa meni sitten visiitin jalkeen melko rauhallisissa merkeissa.

Tiistain ohjelmaan kuului ensin visiitti Osaka Castle:en ja parturissa kaynnin jalkeen pesista Osaka Domessa.

Osaka Castle on sinansa ihan komean nakoinen rakennus ja aukeaahan sielta nakyma yli Osakan, mutta...

a) nakoala sinansa ei ole kovinkaan kummoinen, varsinkaan Tokio Tower:sta nahdyn oisen Tokion jalkeen ja

b) itse rakennus on ilmeisesti lahes 100% uudisrakennus, peraisin niinkin kaukaa menneisyydesta, kuin 1990-luvulta. Nayttelyesineetkin olivat kaikki jaljennoksia, joten mikali suunnittelet visiittia, harkitse toiste. Kioton temppeleiden jalkeen melko mitaansanomaton pytinki.

Pesispelikin oli sielta melko tylsasta paasta mutta itse tapahtumaa ja fanien mesoamista oli ihan mukava seurata. Vareja tunnustetaan ja laulu, seka torvisoitto raikaa. Show oli sinansa siis ihan parinkymmenen euron paasylipun arvoinen, vaikka peli oli tapahtumakoyhaa ensimmaiset kaksi ja puoli tuntia ja vasta yhdeksannessa vuoroparissa alkoi tapahtumaan. Ja pitihan sita nyt fanipaita hommata. Ai niin, itse pelissa kotijoukkue ORIX Bulffaloes otti kuokkaan vierailevalta Fukuoka Softbank Hawks:lta 1-0 *hauk*. Illalla viela muutama drinksu ja unta kuulaan, aamulla edessa check out.

Japanilaiset majoitusliikkeet harrastavat muuten perverssin aikaisia check out aikoja, jarjestaen luokkaa 9-10 aamulla. Ei turisti jaksa herata keskella yota pakkaamaan...

Ajatuksena oli jattaa rinkka hotelliin narikkaan ja tehda pikavisiitti Naraan mutta niinkuin tuossa jo aiemmin totesin, niin virta loppui. Edessa oli kuitenkin viela kolmen tunnin siirtyma Tokioon, joten ei jaksanut lisata siihen viela paria tuntia lisaa junamatkailua Osakan ja Naran valilla. Joten Tokioon mars.

Majapaikka osoittautui perin kelvolliseksi ja seutu onkin jo tuttua edelliselta viikolta, eli Asakusassa ollaan taas. Havainto naista budjettiluokan majoitusliikkeista: aanieristys on olematonta. Erityisesti ovi, joka on jostain syysta aina askarreltu pellista, paastaa kaiken kaytavassa tapahtuvan aantelyn lavitse. Noh, ei tuo merkittavasti ole paassyt hairitsemaan, oma kuorsaukseni ehka enemmankin hairinnyt muita...Illaksi suuntasin Akihabaran alueelle, joka on aiemmin ollut Tokion elektroniikkakaupan suurin keskus. Nyttemmin esim. Shibya on lohkaissut ison osan tasta toiminnasta mutta kyllahan sielta tietsikka olisi huokealla edelleen irronnut. Onneksi ei ole budjetissa loysaa, muuten olisi varmasti tarttunut leluja mukaan... Akihabara on paikkaillut menetettya elektroniikkataivaan mainettaan laajentamalla reviiriaan animeen/mangaan ja naita puoteja sitten piisaa myos. On lehtea, dvd:ta, pelia, nukkeja, yms. leluja lapsille ja lapsenmielisille. Ja tietenkin myos isojen poikien piirrettyja, eli hentaita. Lisaksi taman hetken kuumintahottia Akihabarassa ovat "Maid Cafe":t, eli paikat joissa (ainoastaan naispuolisista koostuva) henkilokunta on pukeutunut ranskalaisiksi sisakoiksi ja palvelu on sen mukaista. Lasi taytetaan korkeasta polviasennosta, asiakasta puhutellaan tittelilla "master", yms. Siita vaan mallia ottamaan suomalaisetkin palvelualan tyolaiset. Ei pida kuitenkaan luulla, etta naissa paikoissa tapahtuisi muunlaista kauppaa, kuin normaalia kahvila/ravintola-palvelua. Siinakin paikassa, jossa visiteerasin oli runsaasti tyttoporukoita ja pariskuntia viettamassa ihan normaalia iltaa. Liskasi Akihabarassa on cosplay-kahviloita, joissa henkilokunta pukeutuu jonkin tietyn anime/manga-sarjan hahmoiksi. Valokuvaaminen naissa paikoissa on valitettavasti (turistin kannalta, sinansa hyvinkin ymmarrettavaa henkilokunnan kannalta) kiellettya ja valoisuusaste sita luokkaa, etta salakuvaaminen ei onnistunut, joten netin kautta loytyva info saa nyt sitten riittaa.

Tanaan olisi yrityksena vahan shoppailla ja ottaa iisisti, jos vaikka huomenna paasisi aikaisin ylos ja kohti Tokion kalamarkkinoita sillin hajua ihmettelemaan. Jos jaksaisi suunnata vaikka kohti Fujia siihen paalle. Lupailee tosin pilvista kelia huomiselle, eli vaarana on, etta huippu on piilossa ja mitas hupia siina sitten olisi? Katsellaan tarkemmin huomenissa.

Jotain rajaa...

...eestaas pomppimisellekin. Ei jaksa kimpoilla joka paiva sinnetanne, joten Nara jaa nyt valiin. Menen siis suoraan Tokioon ja annan kattavampaa raporttia tapahtumista sitten sielta. Sayonara, signing out.

Heijaa.

Ajattelin paivittaa tata blogia myos hieman tekstimuodossa. Sitten huomasin, etta kayttaessani tata baarin iMac:ia, tama;
a) sivu nayttaa aivan hirvealta, pahoittelut Macin kayttajille, Windows inside. Ei kuvan palaa kuinka sivu renderoityy Linuxilla, toivottavasti paremmin. Ja,
b) tama Bloggerin kayttoliittymakaan ei tunnu olevan kovin Mac ystavalllinen, joten esimerkiksi linkittaminen ei nayta onnistuvan.

Nappisergonomiakin aivan arsesta.

Joten lyhyesta virsi kaunis, huomenna tarkemmin.
- perjantai Osakaan tutustumista,
- lauantai lisaa samaa ja illalla biletysta,
- sunnuntaina ensisijaisesti jo ennakkoon talle paivalle allokoitu krapula, toissijaisesti uuden hankkimista,
- maanantaina yllattaen ei niinkaan kankkuseessa Hiroshimaan ja saaristoon,
- tanaan tiistaina Osaka Castle ja epamaaraista palloilua ja pesapalloilua,
- huomenna Osaka nahtyna ja takaisin kohti Tokiota. Tosin ensin hotelli-check out:in jalkeeen muutamaksi tunniksi Naraan ihmettelemaan temppeleita ja kauriita.

Mutta naista lisaa tuonnempana. Hengissa ollaan, Houston, we don`t have a problem.

Ai niin. Nyt kun naita "posteja" alkaa olla jo niin paljon, etta kaikki eivat mahdu etusivulle, niin ovathan lukijat huomanneet tuon "Archive"-linkin, sita kautta nakee nekin merkittavat mielenilmaisuni, jotka ovat kenties mennneet ohi saannollisen ja ahkeran paivitystapani johdosta.

Shoppailuhelvettia.

Reilu kilometri katettua shoppailukavelykatua. Miehet, hoxhox, alkaa tuoko vaimokkeitanne tanne, siina alkaa Visa vinkumaan vimmatusti...Shinsaibashi, Osaka.

Japanilaista tuotekehittelya.

Maailmanpyora joka ei juurikaan pyori, rullaa vaan. Dotombori, Osaka.

Dotombori.

Ihmisvilinaa Dotomborin alueella Osakassa. Ja kun naita paikallisia poperoita on tullut jo kehuttua ennemminkin, niin kehutaan vahan lisaa. Osakan alueen erikoisuus on takoyaki, jota jokaisen taalla reissaavan pitaa koittaa. Ja takoyakihan tarkoittaa mustekalapalleroita (lihapullatyyliin).

Baariseuraa Osakassa.

Synttarisankarin kanssa baarissa. Taytekakun syominen syomapuikoilla voi olla aloittelijalle hankalaa, suosittelen harjoittelemaan puikkojen kayttoa ennen Japaniin saapumista. Tarinat japanilaisten kohteliaisuudesta ja ystavallisyydesta eivat ole mikaan myytti, ihmiset ovat erittain helposti lahestyttavia ja kielimuurista huolimatta halukkaita kommunikoimaan.

Tyypillista japanilaista majoitustoimintaa.

Useissa japanilaisissa hotelleissa ja ryokan-tyyppisissa majataloissa voit valita joko lansi-, tai japanilaistyylisen majoitusmuodon. Tassa tyypillista jalkimmaista, eli tatamilattia ja futon. Perin mukavaa ja onneksi wc on lahtokohtaisesti kuitenkin lansimaalaista mallia, ei kyykkiminen jaksa kiinnostaa heti aamusta.

Pontocho-dori.

Pontocho-dori:n varrella sijaitsi lukemattomia ravintoloita ja baareja, joissa ilta vierahti mukavasti ja lompakko keveni kummasti. Taalla saattaa myos bongata geishan matkalla teehuoneelle asiakasta viihdyttamaan. Kamera oli luonnollisesti hotellilla silloin, kun nain kavi.

Daimonji hieman kauempaa.

Daimonji-seremonia on paikallisille aika iso juttu, katsojia piisasi runsaasti.

Daimonji.

Obon-festivaalin aikana elokuussa japanilaiset kunnioittavat edesmenneita esi-isiaan ja taman kauden paatteeksi poltetaan Kiotossa Daimonji-vuoren rinteessa olevan, sanaa "iso" tarkoittavan, kanji-merkin muotoinen kokko henkien kunniaksi.

Kinkaku-Ji.

Kultainen paviljonki Kinkaku-Ji:n temppelissa, Kiotossa.

Ryoan-Ji

Zen-puutarha Ryoan-Ji:n temppelissa, Kiotossa. Astetta abstraktimpaa puutarhanhoitoa.

Kioto paketissa.

Dodii. Kioto nahtyna. Temppeleita enemman kuin sielu sietaa, koko kaupunki lienee UNESCO:n kulttuuriperintokohde. Yoelamaa loytyi myos, Pontocho-dorin varrella mukavia pikkuravintoloita ja -baareja, joissa turisti viihtyi ja paikalliset ihmettelivat. Sivusin kuulemma ennatystakin kaymalla samassa baarissa kolmena iltana, yksi gaijin on kyseisessa baarissa viihtynyt yhta hyvin ennen meikalaista. Kulttimaineen rakentaminen on sitten helppoa Japanissa. Viela kun muisti, etta Kansain-alueen murteella ei kiiteta sanomalla arigato, vaan okini, niin ystavia ja vaikutusvaltaa ropisi ihan kunnolla. Jos joku suunnittelee Kiotoon matkaamista, niin tuota kayttamaani hotellia (linkki siella heinakuun arkistojen puolella) voin kylla suositella majapaikaksi. Sijainti hyva (5 min. Kioton rautatieasemalta kavellen, metro- ja bussiyhteydet ihan vieressa siis), hinta-laatusuhde kohdallaan (abaut 4500 jenia, eli siina kolmenkympin korvilla / yo) ja jos kiinnostaa puhua muutakin, kuin vauvaenglantia paikallisten kanssa, niin kansainvalista reppureissaajaporukkaa loytyy tasta paikasta. Kolikoilla toimivat pesukoneet ja kuivaajat mahdollistavat perushuollno huokealla hinnalla pidemmallakin reissulla. Ja kaljaa saa automaatista. Aamupalaan liittaisin pari pienta varausta tosin...Sen tarjoilu paattyy 08:20 ja se on perinteista japanilaista mallia, eli miso-keittoa, riisia ja sen sellaista. Eli melko tuhtia tavaraa noin keskella yota nautittavaksi taman turistin vatsan mielesta. Taten aamiaispaikaksi vakiintuikin nopeasti Starbucks ylihintaisine evaineen.

Tana aamuna vaihtui siis Kioto Osakaan. Nama Kansain alueen suurimmat kaupungit ovat kasvaneet kaytannossa yhteen ja paikallisetkin varmaan paattelevat postinumerosta sen, etta asuvatko Osakassa, Kiotossa vai Kobessa. Eli shinkansenilla siirtymataival taittui noin vartissa. Hotellin sijainti tuli tutuksi jo manna viikonloppuna Summer Sonic:in tiimoilta, joten sen loytaminen ei ollut haasteellista. Haaste loytyi kuitenkin siina vaiheessa, kun tasta kateisella pyorivasta yhteiskunnasta piti loytaa pankkiautomaatti, joka ymmartaa kansainvalisen Visa-kortin peraan...Automaatteja loytyy kylla esim. jokaisesta 24h kaupasta mutta ne sylkevat kansainvalisen kortin pihalle hetkeakaan miettimatta. Noh, loytyi seina kuitenkin ja taas on massia milla mallata. Hetken aikaa.

Taman paivan agendalla on tahan Osakan osaan tutustuminen ja kielimuurin kanssa kikkailu lippukaupan merkeissa. Tavoitteena olisi nimittain saada lippu baseball-peliin. Baseball on Japanissa todennakoisesti suosituin urheilulaji, futiksen ja sumo-turnausten seuratessa heti perassa. Ja yksi Osakan joukkueista pelaa kotipelinsa Osaka Dome:ssa, joka on nahtavyys sinansa, otteluja seuraavien fanien lisaksi. Itse lajista niin valita mutta meininki on todennakoisesti mita mainioin. Eli sinne siis.

Piuha on jossain hukanteilla, ei pysty pistamaan nyt kuvia naytille, paalataan aasiaan tuonnempana.

Viime paivina tapahtunutta.

Heppa ja hyva meisinki.

Sunnuntaina kotiuduin siis Osakasta takaisin Tokioon. Illalla saatiin sovittua Emi:n kanssa tapaaminen ja han roudasikin meikalaisen Shinjukuun syomaan. Taas tarvittiin paikallista apua, etta hyva paikka loytyi. Tokiossa nimittain on turha tuijottaa ainoastaan katutason putiikkeihin etsiessaan ravintolaa/baaria, silla kyseinen toimipaikka saattaa olla esim. peruskerrostalon kahdeksannessa kerroksessa. Ja harvemmin englanninkielisilla kylteilla varustettuna. Tallaisesta paikasta loytyikin perinteinen japanialainen ravintola, johon Emi meikalaisen vei. Hyvaa poperoa (mm. tuota hevosta, kokonaisia sormenpaan kokoisia mustekaloja wasabi-liemeen sailottyina, yms.) ja viileaa olutta. Suomi-fani Emi ilmoitti pitavansa salmiakista, joten sitahan hanelle piti vieda tuliaisiksi ja vastalahjaksi sain pullon souchoa, joka kumma kylla on edelleen korkkaamatta. ilta loppui valitettavan lyhyeen tuon perkeleellisen hotellin kotiintuloaikapolitiikan vuoksi mutta otamme uusiksi kun palaan Osakasta ensi viikolla Tokioon.

Maanantaina jatin siis hetkeksi Tokion taakseni ja siirryin Kiotoon. Shinkansenilla matka taittui taasen vikkelaan ja hotellikin loytyi pienen hapuilun jalkeen. Samassa hotellissa on majoittuneena 14 norjalaista yliopisto-opisekelijaa, jotka ovat Japanissa neljan viikon koulukeikalla (!). Heidan kanssaan sitten lyotiinkin viisaat paat yhteen ja painuttiin illalla kaupungille. Grease-baarissa illanviettoa johdatti japanilainen cover-orkesteri, joka fiftariasuihin sonnustautuneena veteli vanhoja rokettiroll ja motown klassikoita engrish-versioina. Parasta ravintolassa oli kuitenkin se, etta 3000 jenin (abaut kaksikymppia) sisaanpaasymaksulla sai aterian ja niin paljon juotavaa kun jaksoi vetaa. Ilmeisesti pohjoismaisia delegaatioita ei ole liiemmin paikalle sattunut, kun oli viela pystyssa kerran. Se kolmetonttua tuli tienattua kylla korkojen kera takaisin...

Tanaan tiistaina on tullut kierreltya temppeleita, joita Kiotossa sitten piisaakin. Kolme tuli nahtya tanaan (Myoshinji, Ryoanji ja Kinkakuji) ja lisaa huomenissa. Eikohan se sitten piisaa ja torstaina voi keskittya chillaamiseen. Nyt kohti Kawaramachin aluetta, illallista ja juotavaa etsimaan. Heips.

Heppasashimia.

Loistavaa sapuskaa, hevosenlihaa sashimi-tyyliin. Nautitaan soijan, valkosipulin ja inkivaarin kera sellaisenaan. Suussasulavaa.

Harajukun teineja.

Niita vahan vahemman ekstrovertteja teineja Harajukussa.

Tool.

Justin Chancellor, Tool.

Tool.

Maynard, Tool.

Tokio by night.

Isompien kuvien lataaminen ei nyt jostain syysta halua talla koneella onnistua, joten katsellaan naita pienia nyt sitten...Tokio auringonlaskun jalkeen Tokio Tower:sta nahtyna.

Kertausta.

No niin, hetken aikaa taas Tokiossa. Mitas tassa viimepaivina on tullutkaan tehtya...

Torstaina menin siis Harajukun alueelle, Yoyogi-puistoon lahinna. Tarkoitus oli siis ihmetella lahinna noita cosplay-hihhuleita. But alas, poor Yorick, puiston olivatkin vallanneet muusikot, artesaanit ja muut wanna-be hipit ja olivat pistaneet pystyyn oman Street Artist Festival:nsa. Pseudohippi on ilmeisesti cosplay-horhon luontainen vihollinen, silla friikit olivat kaikki kadonneet. Noh, menihan se iltapaiva leppoisasti siella puistossa ja festareilla vaellellen muutenkin. Siita siirryin Takeshita Dori-kadulle lompsimaan edestakaisin ihmettelemaan paikallisia teineja. Nama Suomen pissaliisat ovat kylla melko vaisua tavaraa verrattuna japanilaisen tapaan hoitaa teinikapinallisuus...

Auringonlaskun lahestyessa siirryin Tokyo Tower:iin, valaistun Tokion maisemia ihmettelemaan. Blade Runner-fiilis kylla vain vahvistui, kun katseli neonvalonsa sytyttanytta Tokiota 250 metrin korkeudesta. Valitettavasti nyt ei ole matkassa piuhaa, jolla siirtaa kuvia kamerasta, kenties huomenna...

Iltapala jo tutun kaavan mukaan Shinjukussa, yakitoria ja shochua. Nami.

Perjantaina harrastin maaseutumatkailua, eli juna alle ja sata kilometria Tokiosta pohjoiseen, Nikko:n kaupunkiin. Valitettavasti aika ei riittanyt jarviseudun ja vesiputousten ihmettelyyn mutta tulihan noita vuoristoseudun maisemia ja temppeleita ihmeteltya. Leppoisaa puuhaa.

Lauantaiaamuna kirjauduin vuorokaudeksi hotellistani ulos ja hyppasin junaan ja suuntasin Osakaan sinne Summer Sonic-festivaaleille. Se on tuo shinkansen muuten semmoinen matkustusmuoto, etta sita istuu junassa ihan mielellaan kun semmoisen kyytiin paasee. Alkumatka Yokohamaan mentiin enempivahempi puolivaloilla, mutta sitten kun Tokion maalaiskunnan polyt oli karistettu jaloista, niin kuski paasti kasijarrun pois paalta ja ampeerit valloilleen. Siina sita siskot ja veljet maisemat vaihtuu melko vilkkaasti kun tuollainen parisataametrinen lasikuituputki singotaan halki japanian maaseudun 300km/h. Ja VR voisi kayda opettelemassa JR:lta hieman palvelukulttuurin saloja. Kun konduktoori saapuu vaunuun, ensin suoritetaan syva kumarrus, sitten tervehditaan koko vaunua ja lopuksi kumarretaan viela uudestaan ennen kuin aloitetaan lipuntarkastus. Olisi ihan mukavaa nahda VR-reiskojen kohtelevan asiakkaitaan samalla huomaavaisuudella.
Sen verran kuitenkin meni saatamiseksi kun perille paasi (hotelli, festarialueelle paaseminen, lipun vaihtaminen rannekkeeseen, etc), etta Lostprophets veivasi jo settiaan ja en jaksanut lahtea ko. lavaa kohti itseani enaa raahaamaan. eli kaljalle. Hyvalta kuullosti kylla. AFI oli lauteilla seuraavaksi ja niita sai jo vaijyttya puolisen settia (ikavasti suunniteltu aikataulu, aina bandit paallekkain, jostain joutui tinkimaan) ja siita sitten paalavalle Musea ihmettelemaan. Erittain mainio setti Muselta. Mutta senkin kohdalla koitti coitus interruptus, silla meni tietenkin Toolin kanssa pallekkain. Eli sinne siis. Ja sehan se vasta mainio keikka olikin. Epajarjestysmies meinasi vain pilata koko homman kun lahti kadesta pitaen raahaamaan hallista ulos vaikka niin viattomasti yritin esittaa, etta "No mistas mina olisin voinut tietaa, etta taalla ei saa ottaa kuvia." Kamerankin uhkasi vieda. Siina vaiheessa esitin dramaturgan klassisia keinoja hyvaksikayttaen erittain tuohtunutta ja poistin kamerasta akun kovin suureleisesti, pistin sen taskuuni ja kameran laukkuun. Riitti ja sain jaada. Which was nice.

Tanaan palasin siis Osakasta, vain matkustaakseni huomenna uudestaan samaan suuntaan, Kiotoon. Illalla tapaaminen Emi:n kanssa, joten nyt suihkuun ja baanalle. Kuvia tuonnempana. Heihei.

Osaka ja Summer Sonic

Dodii, nyt ollaan sitten Osakassa piipahtamassa (huomenna yoksi takaisin Tokioon, sitten Kioto) Summer Sonic festareiden tiimoilta. Annan festariraporttia huomenissa, taydennan muutenkin viime paivien osalta tapahtumia, laitan muutaman kuvan ja vastaan kommentoinneille henkiloille. Mutta nyt, let`s festival, Asahia kitaan.

Yollinen Koto-ku.

Yollinen nakyma Katchudoki-bashi:n sillalta Koto-ku:n suuntaan.

Syomaan!

Okonomiyaki valmistuu.

Pitka taival...

Kauas on pitka matka, myos Tokion metrossa.

Lyhtyja.

Koristeita kabukiteatterilta.

Lasitiilta.

Lasitiilesta voi naemma rakentaa tornitalojakin, ainakin Ginzassa.

Aurinkoista torstaita.

Lyhyt kertaus eilisesta:

• Ginza melko tylsa; Bulgarin, Tiffanyn ja Cartierin kaltaisia pers`aukisten rihkamakauppoja, ei juuri muuta. Kabukiteatterikin ehti aloittaa viimeisen naytoksensa juuri ennen kuin saavuimme paikalle.
• Imperial Gardens on kaunis mutta sadepaivana ei niin miellyttava kavelypaikka.
• Okonomiyaki on pirun hyvaa syotavaa. Naoko roudasi minut lempiravintolaansa ja ruoka paistettiin siina poydassa asiakkaiden valvovien silmien alla. Ravintola oli sellainen perinteinen Mamma&Pappa paikka, jota en olisi itse ikuna loytanyt - sijaitsi "keskustan" sijaan asuinalueella, hamaralla sivukujalla - mutta oli se popero sen arvoista.

Nyt tasta kohti Harajukua friikkeja ihmettelemaan ja illalla suunnaksi Tokyo Tower ja Shinjukuun kaljalle&syomaan. Sayonara.

Rautaesirippu.

Satunnainen otos Tokion hallinnolliselta alueelta Shinjukussa.

Kodittomana Tokiossa.

Eraalla maailman vauraimmista talouksista on omat ongelmansa. Koditon Shin-Nakan varrella Asakusassa.

Piss Alley

Shinjukun kannikorttelia. Perin Blade Runner-tyyppinen tunnelma.

Shinjukussa.

Yleiskuvaa Shinjukusta.

Shinjukua

Ihmisvilinaa Shinjukussa.

Metrossa

Matkalla hotelliin Asakusaan Shinjukusta.

Senso-Ji

Senso-Ji temppelin paasisaankaynti.

Trooppisen myrskyisaa keskiviikkoa

Taifuuni Maria (naisen mukaan nimetty, luonnollisestikin) lahestyy...Itseasiassa kategoria on laskettu taifuunista trooppiseksi myrskyksi mutta enihau tama tarkoittaa sita, etta loppuviikko menee enempivahempi sateisissa merkeissa. Mika ei ole sinansa ihan huono asia, silla se pitaa lampotilat aisoissa, 26 astetta 32 asteen sijaan. Ja pieni sadehan ei ketaan hairitse. Tosin olin huomiselle suunnitellut retkea Nikkoon mutta se saattaa jaada mikali keli ei suosi. We`ll see.

Eilinen Shinjukun visiitti oli oikein leppoisa, koko paiva paamaaratonta vaeltelua pitkin aluetta, alkuillasta kaljaa ja Piss Alley:lle syomaan. Tama myos kannikortteleina tunnettu alue on muutaman kujan muodostama, kiskojen alle aikoinaan nikkaroitu kokonaisuus, jossa salarimanit vetavat paan tayteen tyopaivan paatteeksi ravintoloissa, jotka ovat lahinna reikia seinassa. Ruokana naissa paikoissa tarjotaan liki poikkeuksetta yakitori-vartaita, joita kymmenkunta napostelemalla saa pahimman nalan karkoitettua. Taman alueen lempinimi Piss Alley tulee siita, etta naita kymmenia pikkuravintoloita palvelee tasan yksi yleinen wc, joten ilmeisesti salarimaneilla on tapana tasoittaa painetta myos kujan varteen...

Taman paivan suunnitelmana on painella ihmettelemaan Ginza:n ostoshelvettia, pitaen samalla lompakon nyorit tiukasti kiinni. Ja yritys on kova saada jarjestettya　tapaaminen Naokon tai Emin kanssa, hankalaa vain sopia mitaan ilman kannykkaa. Tosin kannykatta elamisessa on myos omat puolensa, nain lomalla varsinkin...

Konnichiwa.

Japaniasta paivaa.
Reissu on alkanut rauhallisissa merkeissa. Miellyttavan tapahtumakoyhan lennon jalkeen - poislukien halki Siperian jatkunut tasainen turbulenssi, joka piti huolen siita, etta unet jaivat parhaimmillaankin nokosiksi - piti suorittaa viela muutama siirtymataival junalla ja metrolla, jonka jalkeen olinkin keskella Asakusan vilsketta. Reilun kolmenkymmenen asteen perusaasialainen kostea helle tervehti heti koneesta noustua ja turisti olikin lapimarka hotellin loydyttya. Mutta nyt mentiinkin jo hieman asioiden edelle, silla heti Uenon rautatieasemalle saavuttua piti hoitaa paivajarjestyksesta pari asiaa, eli Summer Sonic - festivaalilippu ja JR - junalippupassihassakan aktivointi.　Eli nyt on tilanne se, etta ensi lauantaina suunnataankin paivaksi　Osakaan rokkaamaan ja talta osin pitanee hieman hioa matkasuunnitelmaa, silla aikatauluista riippuen saatan joutua yopymaan yhden yon Osakassa festivaalien paatteeksi. Palataan siihen myohemmin.

Hotelli loytyi melko vaivattomasti ja sijaitsee vain muutaman korttelin paassa eraasta Tokion tunnetuimmistamaamerkeista/nahtavyyksista, eli Senso-Ji:n temppelista. Huone on riittavan mukava perusratkaisu japaninmalliin, eli tatamilattia ja futonipatja. Lievana miinuksena taytyy mainita hotellin lock down-politiikka, josta ei ollut mainintaa nettisivuilla, eli curfew iskee 23:30 ja taman kellonajan jalkeen on turha tulla repimaan ulko-ovea, silla se aukeaa seuraavan kerran 06:00 aamulla. Eli yoelamaan tutustuminen jaa vahemmalle taman viikon aikana. No, ehtiihan tuota myohemminkin.
Jet lag vaivasi, joten parin tunnin ettonet piti vetaista heti karkeen ja sen jalkeen pyorimaan kylille illallisen ja oluen perassa. Asakusan alueesta mainittakoon sen verran, etta ravintoloita piisaa kylla mutta varsinaiset juottolat pitaa etsia muualta, niiden vahyys alueella on liki halyttavaa...Janoisena ei kuitenkaan tarvinnut nukkumaan menna, silla illallista seuranneen kaupungillamaleskelun tiimellyksessa eras iloisesti juopunut japanilaisherra esitti seuraavanlaisen avauskutsun turistille: "Where you go, you like drink?" Ja kun vastaukset olivat "Nowhere. Yes.", niin oli helppoa lahtea sedan mukaan kaljalle, viela kun han tarjoutui maksamaan koko lystin. Eli sulkijalihasta kireammin kiinni ja uusiin seikkailuihin. Kulman takana olikin kyseisen herran kaverin yllapitama snack-karrysysteemi, johon kuului oleellisena osana jakkaralla kokkiminen ja kylmalaukkukaljan kiskominen. Siina ne illan viimeiset tunnit vierahtivatkin mukavasti, Asahi:a siemaillen ja kielimuurin kanssa taistellen. Kovin ovat (ihan sympaattisella tavalla) uteliaita ihmisia nama japanilaiset ja siihen vastattiin, mita kysymyksista ymmarrettiin. Goto (kirjoitusasu epavarma mutta foneettisesti sinnepain) pitikin sanansa ja maksoi viulut ja kaljat ja turisti ehti kuin ehtikin hotelliinsa ennen julkeaa ovenlukitusrituaalia...

Taman paivan agendalla olisi yrittaa ottaa yhteytta naihin japanilaisemantiin, joihin olinkin jio ennen reissuani yhteydessaja katsoa saisiko heita valjastettua oppaaksi turistille. Tasta seuraavaksi olisi tarkoitus suunnata kuitenkin Shinjuku:n alueelle ihmettelemaan sita televisiosta tuttua hektista Tokiota. Kunhan tuosta metrokartasta vain ottaisi jotain tolkkua...

Mitä?

Muuta siellä Japaniassa sitten on tarkoitus nähdä näiden suurkaupunkien lisäksi? Ainakin seuraavanlaisia päiväretkiä on suunniteilla:

• Summer Sonic 2006. Massiivinen rock-festivaali, kaksi päivää ja kaksi kaupunkia. Päiväkin tosin riittää ja 12.8. Osakan konserttiin on vielä tätä kirjoitettaessa lippuja saatavissa. Tool, Muse, Massive Attack, Lostprophets, japanilaista festivaalikulttuuria...Mmmm.
  
• Nara, historiaa ja kulttuuria.
• Hiroshima...
• Nikko:n alue; kansallispuistoa, shintolaisuutta, buddhismia ja maisemia.
• Mt. Fuji Five Lakes / Hakone, katsellaan sitten tuonnempana kuinka lähelle Fujia päästään.

Näiden osalta ei ole tullut tarkempi aikatauluja etukäteen laditua (pl. Summer Sonic), katsellaan sitten aikanaan kuinka sitä jaksaa/ehtii/viitsii juosta ympäriinsä ja minkälaisella ajoituksella.

Millä?

Tämä kaupungista toiseen reissaaminen sitten on tarkoitus kustantaa? Tällaisella, jonka voi lunastaa lähimmästä SMT:n toimistosta. Japanilaisten versio inter rail - tiketistä kustantaa koko maan alueelle kirjoitettuna noin 45000 jeniä (~305 euroa + SMT:n palvelumaksu) kahdelle viikolle ja sallii pienin varauksin rajattoman reissaamisen. Aloituspäivä 14 vuorokauden lipulle määritellään vasta perillä, kun SMT:ltä lunastettu voucher vaihdetaan varsinaiseen lippuun. Tuskinpa nuo japanianjunat kuitenkaan perinteisen suomalaisen sinisen putken tunnelmaa saavuttavat...

Kuinka?

"Ajattelit dokumentoida matkasi?", kuulen sinun kysyvän...Kas kun sattuikin, ostin viikonloppuna nimittäin uuden kameran. Tällaisen. Vielä kun oppisi käyttämään ko. laitetta, alkaa toimintoja piisaamaan liiaksikin. Joutuuko aikuinen mies muka nöyrtymään ja kaivamaan manuaalin esiin? O tempora, o mores.

Milloin?

No niin, aikataulu alkaa olla haarukoituna. Eli sunnuntaina 6.8. SK 983 huitaisee allekirjoittaneen Kööpenhaminasta Tokioon liki silmänräpäyksessä. Tässä yhteydessä silmänräpäys tarkoittaa siis sitä, että perilla Tokiossa olemme 7.8 09:30 paikallista aikaa.

Tokiossa majoitus järjestyi Kamogawa hotellista, Asakusan alueella. Japanissa tuntuu joka paikassa vallitsevan käytäntö, että majoituksia varatessa pelkkä sähköpostiviesti riittää, luottokortteja tai muita vastaavia härpäkkeitä ei varausprosessiin tarvita. Which is nice.

Tokiossa vierähtää ensimmäinen viikko ja 14.8. olisi tarkoitus hypätä shinkansenin kyytiin ja päräyttää Tokiosta Kiotoon. Majoitus Kiotosta löytyi aivan keskustasta, Kyoto White hotellista. Perineteisiä japanilaisia huoneita futoneineen. Kiotossa viivähdän 18.8. saakka.

Tämän jälkeen otetaan suunta kohti Osakaa. Osakastakin majoitus löytyi sujuvasti, paikallisen opastamana päädyin valitsemaan pervosti nimetyn Hotel Kinkin. Osakassa vierähtää aikaa 23.8. asti, jolloin suunta otetaan taas kohti Tokiota ja Asakusaa. Viimeiset yöt reissulla vietetään tyypillisessä japanilaismajoituksessa, ryokanin lattialla futonilla pötköttäen. Tarkemmin sanottuna Asakusa Ryokan Toukaisu:ssa.

Kotiin otetaan suunta taas 27.8. ja tarkoitus olisi pamahtaa Helsinki-Vantaan asvalttiin joskus iltayhdentoista aikoihin samana päivänä.

Lisäksi on tullut kaavailtua erilaisia päiväretkiä näiden kaupunkien lähimaastoihin, niistä suunnitelmista sitten vaikka seuraavalla kerralla lisää.

Mihin?

Seuraavaksi Japaniin, elokuussa 2006, 3 viikkoa. Pääkohteina Tokio, Kioto ja Osaka, lisäksi päiväreissuja näistä käsin. Ja junalla. Lisätietoja tuonnempana, kun aikataulutus hahmottuu tarkemmin.

Miksi?

Päivää, satunnainen lukija.

Viimeisen muutaman vuoden aikana on tullut tuota vapaa-aikaa ja budjettiresursseja kohdennettua ansiokkaati matkustamiseen. Ja vaikka monen reppumatkaajan kuljeskeluihin verrattuna nämä ovat olleet melko lyhyitä rykäisyjä, niin kaikki ne ovat olleet yhtälailla hienoja kokemuksia. Henkilökohtaisella kovalevyllähän nämä matkat säilyvät (+/-) ikuisesti mutta myös monet ystävät ja kylänmiehet ovat olleet kiinnostuneita matkakokemuksistani. Olen yrittänyt pitää pidemmilä reissuillani jonkinasteista matkapäiväkirjaa, joita on sittemmin ollut tarkoitus pläjäyttää impperneppiin koko kansan luettaviksi. Näillä päiväkirjoilla on ollut vain taipumusta rönsyillä niin moneen suuntaan, että en kertakaikkiaan ole jaksanut/ehtinyt/viitsinyt/jne. alkaa niitä jälkeenpäin enää puhtaaksikirjoittamaan. Joten jätettäköön ne kertomukset ainakin vielä toistaiseksi hyllyihin ja laatikoihin ruutuvihkoihinsa odottamaan.

Mutta tämän blogin (kaikillahan tällainen on, meillä kaikilla on niin mahdottoman tärkeää sanottavaa ja syvällisiä ajatuksia?) on nyt sitten tarkoitus pyrkiä tosiaikaisempaan matkojen dokumentointiin ja näin välttyä kaksinkertaiselta kirjanpidolta luonnostelun ja puhtaaksikirjoittamisen muodossa. En lupaa päivittäistä ylläpitoa mutta mahdollisuuksien mukaan pyrin ainakin muutamalla sanalla kommentoimaan reissujen etenemistä päivätasolla, kenties päivän, kaksi jälkijunassa. Fair enough? Ulkomaalaisten ystävieni johdosta saatan vaihtaa kielenkin spontaanisti englanniksi, joten yrittäkää nyt sitten vaikka esim. elää sen tosiasian kanssa. Sillälailla.

Miksi pitää reissata? En tiedä, en osaa niitä tuntoja sanoiksi pukea. Mutta katso tämä video vaikka ensi alkuun. Itse katsoin sen noin kymmeneen kertaan peräkkäin törmätessäni siihen ensi kertaa ja mielestäni kyseinen pätkä tiivistää sekopäisyydessäänkin reissaamisen pointin. Krapulalla saattoi olla osuutensa asiaan, että iho kananlihalla ja tippa linssissä sai ko. videota toljottaa. Suosittelen myös lukemaan kyseisen kaverin matkakertomuksia. Itseni ne saivat tuntemaan aivan reissunoviisiksi mutta tulipa ainakin lisättyä kohteita tuohon "Paikkoja joissa käydä ja asioita joita tehdä ennen kuolemaani" - listaan. Pakko mennä, aika loppuu, maailma on pienuudessaankin liian suuri, kaunis ja kiehtova...

Edit: Matt:in kotisivut ovat muuttamassa ja alunperin linkittämääni videota ei enää löytynyt. YouTube kuitenkin pelastaa tilanteen. Tsekkaa kuitenkin Matt:in tällä hetkellä hieman vajavaiset reissuläpät sivun oikean reunan linkeistä. Omat tuntemukseni viideon suhteen kiteyttää myös erän YouTube:n käyttäjä: " I just wept tears of joy. That may have been the best goddamn thing that I have ever witnessed." 'Nuff said.