Sayonara Nippon.

Se oli sitten siinä.

Jos viimeisten päivien tapahtumia vielä hieman valoitetaan, niin perjantai jatkui kalamarkkinoiden jälkeen kevyellä pyykinpesulla (ei saa matkustaa lentokoneessa haisulina) ja illalla sovittiin Emin kanssa tapaaminen Roppongin alueelle illallisen merkeissä. Emi veikin turistin taas perinteiseen japanilaisravintolaan, jossa kengät jätetään narikkaan ovella ja ruokailu suoritetaan tatamilattialla tyynyn päällä istuen. Ilta meni taas leppoisasti pikkuannoksia napostellen ja shochua nauttien. Näitä paikkoja on kyllä mahdoton löytää ilman paikallistuntemusta, sillä ravintoloiden nimet kirjoitetaan neon-mainoksiin ainoastaan kanji-merkeillä ja ravintola sijaitsee yleensä jossakin kerrostalon äxännessä kerroksessa, jonne pitäisi vielä löytää sisäänkäyntikin. Emi lupasi toimittaa meikäläiselle ensi vierailua varten mallin siitä, kuinka "Traditional Japanese Dining" kirjoitetan kanji-merkein, niin saattaa turistikin löytää mestoille. Ilta piti päättää kuitenkin jo ennen puolta yötä, sillä Emin piti napata viimeinen juna kotiinsa, joka sijaitsi tunnin matkan päässä keskustasta. Itse leikittelin ajatuksella siirtyä Ebisun kaupunginosan hieman baareilemaan mutta otinkin viimeisen metron Asakusaan ja baareilin hieman sitten siellä. Seuraavalle päivälle oli etukäteen allokoitu reissun toinen krapula, mutta koska ilta tuli otettua melko rauhallisesti, niin ei sellaista saatukaan aikaiseksi. Taksit ovat nimittäin Tokiossa melkoisen arvokkaita ja koska turistin budjetti alkoi olla loppuun kaluttu, niin päätin siis jättää tämän yöelämän kokemisen seuraavaan kertaan ja järjestää silloin majoituksen lähempänä ns. mestoja.

Lauantain aloitin seuraamalla Asakusa Samba-tapahtumaa (mikäs sen japanilaisempaa, kuin samba) mutta ihmispaljouden johdosta suuntasin kohti Shibuya:a, Tokion trendikkäimpien nuorten shoppailu- ja hengailualuetta. Eipä sinänsä, japanilaisnainen samba-asusteissa ei ole lainkaan huonompi yhdistelmä... Shibuya:n alue muistutti paljon Shinjuku:a ihmismassoineen ja suuntasinkin heti kaaosta karkuun kohti "Love Hotel Hill"-seutua. Love Hotel:han on japanilainen instituutio siinä missä shinkansen, manga ja karaokekin. Ihmisten asuessa ahtaasti pienissä asunnoissaan, on usein vaikeaa löytää omaa rauhaa niitä intiimimpiä hetkiä varten, joten nokkelat japanialaiset ovat ratkaisseet asian perustamalla hotelleita, joissa majoitushinnoittelu alkaa 30 minuutin visiitistä aina vuorokausikohtaiseen hintaan asti. Näissä sitten niin nuoret, kuin vanhematkin pariskunnat voivat käydä purkamassa paineitaan ilman muiden perheenjäsenten läsnäoloa. "Love Hotel Hill" on Shibuya:n alueella oleva, tällaiseen toimintaan erikoistuneiden hotelleiden keskittymä. Tämän jälkeen palloilin vielä aikani ympäriinsä muualla Shibuya:ssa, jonka jälkeen suuntasin Harajukun kautta takaisin Roppongiin hetkeksi pubiin chillaamaan ja nauttimaan muutamasta oluesta ja Valioliigapelistä. Koska seuraavana päivänä oli edessä kotiinlähtö melko varhain aamulla, pitikin suunnata kohti kenttämajoitusta jo heti yhdentoista jälkeen, pakata kamat valmiiksi ja alkaa kiskomaan unta kuulaan.

Sunnuntaina oli edessä siis paluu arkeen ja se aloitettiin poistumalla hotellilta 07:30 kohti Uenon juna-asemaa ja Naritan kentälle suuntaavaa Skyliner-junaa. Tämä lieneekin se näppärin tapa liikkua Tokion keskusta-alueiden ja sieltä varsin kaukana sijaitsevan lentokentän välillä. Äveriäämpi voi tietysti valita taksin mutt sopiii sitten samalla varautua vajaan kahdensadan euron laskuun...

Kentällä rutiinit sujuivat japanilaisen tehokkaasti ja vaikka Suomen halki paluulento suuntautuikin, niin Kööpenhaminassa piti käydä vielä kääntymässä, ennenkuin Helsinki-Vantaalle mätkähdettiin eilen illalla 2230, 21 tunnin matkanteon jälkeen. Väsyneenä mutta onnellisena, hieno reissu jälleen kerran.

Päivitän vielä muutamia kuvia ja yleisiä fiiliksiä reissusta kunhan raahaan arseni Tampereelle viikon mittaan, täältä tähän.