Säästä.

Viimeaikojen myrskysäiden jäljiltä katselin tuossa enusteita huomiselle ja havaitsin, että lauantaille Kööpenhaminaan ennustetaan sateita 100% todennäköisyydellä. Melkoista itsevarmuutta meteorologilta. Onko 100% sateen mahdollisuus sääennuste, vai sääfakta? Tätä tuli pohdittua männä viikonloppuna Phi Phi:lläkin...

Ja katso, ääkkösetkin ovat palanneet. Jees, olen nörtti, matkassani on kannettava ja löysin langattoman nettiyhteyden. So sue me.

Jatkoa edelliseen...

Perjantai sujuikin leppoisasti Krabi Towniin tutustuen. Tyypillinen paiva kohteissa, joissa ei ole sen kummempia nahtavyyksia pallisteltavana menee jotakuinkin nain: aamiainen, lompsimista, juotavaa, lueskelua, lompsimista, lounasta, lueskelua, lompsimista, juotavaa, lueskelua, lompsimista, lisaa ruokaa ja pari juomaa, lueskelua, lompsimista, jne. Kuvio varmaankin selva?

Vaikka Krabi Town sijaitseekin veden aarella, ei siella kuitenkaan ole varsinaista rantaa, vaan rantautuneita valaita (tunnetaan myos pulleina ja punottavina brittituristeina) pitaa lahtea pallistelemaan kaupungin ulkopuolelle. Suosittuja kohteita tahan ovat mm. Ao Nang, kiipeilijoiden suosima Railay ja tietenkin lahialueen saaret. Perjantain chillailun jalkeen otin lauantaina suunnaksi Phi Phi:n ja siella oli tarkoitus viettaa kyseinen paiva morjenstaen kaveria, joka oli paikalla avovaimokkeensa kanssa sukeltelemassa. Eli aamulautalla Ao Nangista sinne ja ilta(paiva)lautalla takaisin. Thaimaalaisten luottamus omiin ja virkaveljiensa merenkulkutaitoihin on ilmeisen vahainen, silla pimean tullen eivat paatit enaa liiku, eli iltayhteyksia saarten ja mantereen valilla ei ole.

Menomatka sujuikin moitteettomasti ja Phi Phi:lle saavuttiin parin tunnin merimatkan jalkeen jotakuinkin aikataulussa, noin yhdentoista aikoihin. Kaveri oli vastassa heti laiturilla ja suunnaksi otettiin saman tien saaren nakoalapaikka, jossa oli maara yhyttaa muu seurue. Nakoalat huipulta olivatkin melko muikeat, vaikka matka sinne trooppisessa ilmastossa ja aamiaista vailla olikin jonkinasteinen koettelemus. Pohkeet huusivat hoosiannaa viela parin paivan paastakin. Olin itseasiassa suunnitellut kayvani jopa Railay:lla hieman kiipeilemassa mutta viimeistaan tama kokemus osoitti sen, etta kaljamahan raahaaminen pystysuoraa kallioseinamaa pitkin tropiikissa on kuolleena syntynyt ajatus. Enivei, huipulta laskeuduttiin aikanaan ja aterioinnin ja rantatunnelmissa lepailyn jalkeen oli aika siirtya kohti laituria ja paluumatkaa. Phi Phi:lla kun on niin mahdottoman hektinen tunnelma, niin sama tauti tarttui myos Turistiin, joka huomasi myohassa laiturille saavuttuaan, etta paattihan irtosi rannasta justiinsa. Turisti ei irronnut. Siita siis kyselemaan muita matkustusvaihtoehtoja, joita yllattaen sille paivalle ei enaa ollut. Eli majoitumme siis Phi Phi:lla. Majoituspalvelujen tarjoajat olivat myos ilmeisen hyvin tietoisia siita, etta paivan viimeinen lautta meni jo, silla mitaan ei meinannut loytya alle 2500 bahtin, joka on jo melko torkea hinta majoituksesta kuin majoituksesta talla puolella palloa. Kun viela huomioidaan se, etta paivaretkelle valmistautumiseen kuuluu lompakon kotiin jattaminen, otetaan vaan muutama satanen kateista taskunpohjalle, niin kaikki sopan ainekset alkoivat olla kasassa. Onneksi kaveri tuli hatiin ja jarjesti pikavipin ja "kohtuuhintainen" majoituskin loytyi (1400 bahtia/yo guesthousessa, josta normaalioloissa ei maksaisi 200-300 bahtia enempaa...), joten saatoin todeta maailmassa olevan varmasti kurjempiakin paikkoja joihin jaada jumiin, kuin Phi Phi:n. Ilta menikin rattoisasti pariskunnan viimeisen illan merkeissa (Turisti tunnelman pilaten) ruokaillen ja muutama drinkki nauttien. Seuraavalle aamulle klo 0900 oli buukattu uusi siirtymataival ja tahan Turistikin ehti ja takaisin Krabi Towniin puolilta paivin. Olin itseasiassa ennen reissua suunnitellut viettavani pari paivaa Phi Phi:lla mutta kaikki majoitusuteluni saivat "eioo"-tyyppisen vastauksen, joten jos sinne aiotte, varatkaa majoitus hyvissa ajoin.

Myohemmin sunnuntai-iltana Krabi Townissa tuli tavattua kolleega avokkeineen oluiden merkeissa matkakokemuksia vaihdellen ja maanantaiaamulle olin varannut matkan Koh Lantalle. Majoitus oli buukattu pariksi yoksi ja lento Krabilta Bangkokiin keskiviikolle. Se on perin huokeaa puuhaa taalla pain maailmaa tuo lentaminenkin, Krabi-BKK Air Asian siivilla abaut 1500 bahtia, eli 35 euron luokkaa.

Maanantaiaamuna siis kohti Koh Lantaa ja talla kertaa matka sujuikin ilman minkaanlaisia ylimaaraisia sattumuksia. Itseasiassa olisin voinut viettaa koko paivan paatin etukannella rentoutuen, tyyni saa suosi auringon paistellessa lampimasti ja kyyppari kiikutti kylmaa kaljaa tarpeen vaatiessa. Elama on valilla niin kovaa. Matkalla jututin leppoisaa brittia, joka on viettanyt viimeiset 12 vuotta Asutraliassa; Sidneyssa, Melbournessa ja nyttemmin Brisbanessa. Tilanne on nimittain se, etta paikallinen palveluntarjoaja etsii aktiivisesti oman alani tyovoimaa ja itsekin olen netissa hakemusta sinne taytellyt. Tama brittiveijari sai elamanmenon siella pain kuullostamaan niin leppoisalta (eritoten Melbournen ja Brisbanen osalta, jossa tyopaikkoja olisi mahdollisesti tarjolla, Sidneysta ei niin valittanyt), etta mikali hakemus paikallisille kelpaa, joutuu asiaa harkitsemaan kylla vakavasti. Kuitennii...perille siis paastiin ja Kaw Kwangin resortin noutaja odotteli valmiina laiturilla kyltin kanssa. Majoituksen buukkasin matkatoimiston kautta Krabilla tietamatta itse paikasta juuri mitaan (kriteerina ainoastaan hinta ja sijainti tietylla Koh Lantan rannalla) mutta paikka osoittautui erittain mainoksi vaikka sinne tehtiinkin naemma pakettimatkoja ruotsalaisten toimesta. Ruotsalaiset oli kuitenkin sijoitettu prameampiin ilmastoituihin mokkeihin ja tallaiset perusTuristit haadettiin sivummalle tuuletinmokkeihin hapeamaan (600 beaht/yo, oikein kohtuullista) . Mika sinansa sopi meikalaiselle ihan mainosti, enemman omaa rauhaa. Koh Lanta tuntui itse asiassa muutenkin olevan taynna ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, lahinna ilmeisesti perhelomalaisia. Mutta vaikka kyseessa onkin ns. "high season" taalla, eli suosituinta lomailuaikaa, niin Klong Dao-biitsi on sen verran valja, etta sopivan paikan loytyessa ei toista turistia loytynyt sadan metrin sateella. Ranta ei ole kuitenkaan kovin varjoisa, eli palmun alle ei paase makailemaan samaan malliin, kuin esimerkiksi Koh Changilla, joten tulee valmistutua henkisesti helvetilliseen kuumuuteen auringon porottaessa suoraan pain parstaa. Mika ei ole meikalaisen lempipuuhaa, joten varjoa piti hakea lukuisista ranta-alueen kahviloista ja ravintoloista. Pari paivaa sujui saarella oikein mukavasti, paivat lueskellen ja ymparistosta nauttien ja iltasella tuk-tuk alle ja Saladanin kylaan syomaan.

Keskiviikkona sitten Krabin kentalle (ajoissa, toim. huom.) ja takaisin Bangkokiin ja tuttuun hotelliin tutulle Banglampoon seudulle. BTW, siina missa Koh Lanta ja Krabin alue yleensakin oli pullollaan ruotsalaisia, niin Banglampoo tuntuu olevan taynna israelilaisia. Ja kun en keksi israelilaisista turisteista mitaan hyvaa sanottavaa, niin lienee parempi, etta en sano aiheesta yhtaan mitaan taman enempaa.

Taalla ollaan nyt siis kuin viimeista paivaa, eli viimeista paivaa. Paluulento Koopenhaminan kautta lahtee noin 13 tunnin kautta, ja kotisuomessa ollaan paikallista aikaa joskus yhdentoista aikaan aamupaivalla perjantaina. Nyt viela vahan kylille maleksimaan ja katselemaan loytyisiko jotain ostettavaa, ei naista bahteista meinaa paasta eroon kun mikaan ei maksa mitaan. Heinyt.

Omatoimimatkailun ja suomalaisuuden ajoittaisesta vaikeudesta...

Maanantaille olin siis buukanut busilipun Hua Hiniin klo 10 aamulla. Lahdon oli maara tapahtua hotellin vieressa sijaitsevan matkatoimiston edesta, josta pikkubusilla varsinaiselle linja-autoasemalle. Turisti Itse oli tavoistaan poiketn maaratyssa paikassa jopa ennen maarattya aikaa odottelemassa kulkupelin sapumista. Kulkupeli ei kuitenkaan halunnut saapua. Odottelua seurasi kysely matkatoimiston vaelta, jota puolestaan seurasi lisaa odottelua. Kun liki tunti sovitusta ajasta oli jo vierahtanyt, soitti pikkubussin kuski makatoimistoon ja totesi olleensa snadissa aksidentissa ja pikubussi oli zum paskana. No matkatoimisto luonnollisesti palautti rahani ja kehotti hakeutumaan omatoimisesti bussiasemalle mittaritaksiautolla, jonka teinkin. Bangkokin etelaiselta bussiasemalta (kaukolinjojen asemia taitaa olla BKK:ssa kolme kaiken kaikkiaan) irtosi lippu Hua Hiniin ja noin puolen tunnin paasta lahdettiinkin puksuttelemaan valtiojohtoisella bussilinjalla kohti etelaa. Eli jaakoon taakse Khao San ja sen hipit, pseudo-hipit, wannabe-hipit ja muut The Beachin liian monta kertaa lukeneet/nahneet...

Hua Hiniin saavuttiin alle kolmen tunnin bussimatkan jalkeen, jopa edella aikataulusta. Ensimmaisena siis kaupungissa talvehtiva mutsia morjenstamaan, eli niita naita muutaman oluen aaressa turisten. Kotiutuminen paikalliseen majoitukseen ja kaupunkia kartoittamaan. Hotelli sijaitsi Hua Hinin "kylassa", ei siis kaupungin etelapuoleisella rannalla sijaitsevalla erillisella hotellialueella. Sijainti siis ihan keskeinen, noinniinkuin kaavoituspoliittisesti ainakin. Alue tosin on sita perinteista turistialuetta, eli pienia ravintoloita vieri vieressa, joista henkilokunta huutelee peraan kaikila pohjoismaisilla, niista ohi kavellessa. Ja, naturallement, baarikuja, jossa Thai-neidit/baaritytot illan tullen vokottelivat helpouskoisia farangeja kaveleviksi lompakoikseen. Varsinaisen kaupungin kohdalla oleva uimaranan patka on melko lyhyt ja taynna pinkiksi paahtunutta britti/saksa/ruotsilihaa, joten siella ei Turisti juuri viihtynyt sen enempaa, kuin etta kavi portilla vilkaisemassa. Valtaosa kaupungin ranta-alueista on rakennttu tayteen laitureita, joilla sijaitsee majoitus- ja ravintolatoimintaan keskittyvia liikkeita, joten rantakadulta ei kaytannosa ole edes merinakoalaa. Erillisella hotellialueella ei tullut pyorittya, joten sen alueen palveluista ja tarjonnasta en osaa sanoa tuon taivaallista. Mutsin hotelli sijaitsi muutama korttelia kauempana sisamaan puolella, alueella jolla turistimeisinki alkoi muuttumaan enemman paikallisvoittoiseksi, mika oli sinansa ihan positiivista. Pari kokonaista paivaa siina tuli hommaa seurattua ja itselle jai lyhykaisyydessaan seuraavanlainen kuva kaupungista:

• ei paljoakaan varsinaista nahtavaa,
• turistirysia ja tyttobaareja pullollaan,
• jonkin asteinen ulkomaalaisyhteiso, joka omalta osaltaan helpottaa mahdollista pitempiaikaista oleskelua alueella,
• hyvat kelit, illalla jopa miellyttavan "viileaa"

Hotellialueella varmasti homma toimii ja palvelut pelaavat mutta siella oleskeluhan vastaa oleskelua missa tahansa, missa on lamminta ja aurinkoista, eli se on meikalaiselle ihan sama.

Yhden Hua Hin-illan tapahtumista pitaa mainita muutamalla sanalla ihan erikseen...Hua Hinissa sijaitsee kaksi leppoisan suomalaismiehen, Danin, pyorittamaa guesthousea, joista (ainakin) toisen yhteydessa sijaitsee myos baari/ravintola. Ravintola palvelee esimerkiksi koti-ikavaa potevia suomalaisia kotoisan ruoan ja kahvin merkeissa. Baari vetaa luonnollisesti puoleensa myos pohjoismaista asiakaskuntaa, jossa myos suomalaiset ovat hyvin edustettuina. Yhtena iltana siina terasilla istuessa tuli seurattua seuraavanlaista naytelmaa...Ryhma suomalaismiehia (tasta edespain "Reiskoja") istui baarissa ja nautti, tai joi vakisin, merkitavia maaria alkomahoolia. Illan mittaan keskustelu Reiskojen poydassa muuttui vaoimakkaammaksi seka volyymiltaan, etta sanankaanteiltaan. Tassa kunnostautui erityisesti Reiskoista humalaisin, kutsuttakoon hanta tassa yhteydessa "Humala-Reiskaksi" (nimi muutettu). Muut Reiskat jaksoivat kuunnella aikansa (tunnin, pari) taman Reiskan suunsoittoa, kunnes yksi sai tarpeeksensa, nousi ylos, nappasi Reiskaa molemmista korvista kiinni, antoi suullisen laksytyksen ja taman lisaksi viela isallisen iskun nenaan. No Humala-Reiska siita sitten siistittiin ja paikkailtiin kotiinmenokuntoon ja tuk-tuk hoiti loput. Ja homma jatkui kokolailla kuten mitaan ei olisi tapahtunutkaan. Act 2, Scene 1: Kenties reilu tunti taman episodin jalkeen saatiin lisaa ohjelmaa, talla kertaa suomalais-thaimaalaisen yhteisproduktion muodossa. Vanhempi suomalaismies istui iltaa samaisen baarin terasilla nuoren thaineidin kanssa (kts. ylla kohdat "farang" ja "bargirl") ja molemmat nousujohtoisessa humalassa. Tosin neidin humalassa saattoi olla produktion vaatima maara teatteria mukana, silla hanen juomansa Spy naytti kaatuvan kukkaruukkuun kun mies valilla poistui paikalta vessaan tms. Noh, mies oli antanut neidille guesthouse-huoneensa avaimet sailoon ja yht'akkia avaimia ei enaa loytynytkaan. Naisen kassin sisalto tutkittiin ja ei mitaan...Tassa vaihessa alkoivat aanenpainot voimistuman myos taman shown osalta ja huuto siirtyi baarin eteen kadulle kun neitia lopulta alettiin vieman kohti putkaa (epaily siita, etta avain on luovutettu eteenpain ja joku muu on kaynyt tyhjentamassa huoneen kaikesta vahankin arvokkaammasta), yleison kertyessa ymparille. Neiti oli jo tukevasti seurassaan olleen miehen otteessa ja suunnan oli maara olla kohti poliisiasemaa, kun repi itsensa irti ja paatti, etta illan show ei ole taydellinen ennen kliimaksia. Jonka paatti toteuttaa riisumalla shortsinsa ja paitansa siina kadulla, osoittaakseen, etta avain ei todellakaan ole hanella, vaan hukanteilla. Niin, alushousuja ja rintaliiveja neidin ei ollut tarpen riisua, silla niita ei ollut paalla lahtokohtaisestikaan...Siina se sitten juoksenteli edes takaisin, tuolta se tuli ja tuonne se meni, pillusillaan. Ja kansa sai leipaa ja sirkushuveja. Ja liikenne jotakuinkin pysahtyi silla kohtaa kadunpatkaa. Reipasta toimintaa. No neiti sai vaatteet paalleen ennenpitkaa ja roudattiin mopolla muualle kavereidensa toimesta farangin jaadessa puntaroimaan menetyksiaan. Tarkkaa tietoa tarinan saamasta lopusta ei ole mutta kuulemma sama mies oli nahty samaisen neidin seurassa myohemmin samana iltana. Kuulen Darwinin hekottelevan haudassaan...Suomalainen on suomalainen vaikka voissa paistaisi ja Thaimaaseen lahettaisi.

Torstaina siirryin Hua Hinista linjabiililla Krabiin ja kuten taman blogimerkinnan otsikosta voi paatella, matka ei sujunut taysin ilman kommelluksia tallakaan kertaa. Aikataulun mukainen matka valille Hua Hin - Krabi, on 1000-1800, eli noin kahdeksan tuntia taukoineen. Matkaan Hua Hinista paasimmekin ihan aikataulussa (kiitokset Danille jarjestelyista, sinne vaan muutkin lipun ostoon jos seudulla olette) mutta noin puoli kahden aikoihin, ruokailutauon lahestyessa, kuului bussin perasta outoja aania ja ajoneuvon ohjausominaisuudet tuntuivat hieman karsineen. Tuhoja pysahdyttiin tutkimaan koko henkilokunnan toimesta (4 tai 5 jamppaa) ja hetken tauon jalkeen matkaa jatkettiin verkkaisempaan tahtiin kohti taukopaikkaa. Taukopaikalle halytettiin korjaushenkilostoa ja lopulta bussi lahti paikalta ilman mtkustajiaan, oletettavasti korjattavaksi. "Oletettavasti" sen takia, etta paikallisen tavan mukaan, kenellekaan ei kerrota mitaan. Siina sitten vierahti usemapikin tunti nyssea odotellessa, kunnes arviolta joskus neljan jalkeen (kelloa ei tullut tuijotettua, siina tuppaa van turhutumaan. Bussi tulee, kun bussi tulee...) linjuri ilmestyi uudelleen paikalle ja matka saattoi jatkua. Ihailtavalla stoalaisuudella paikalliset kylla tallaiseen suhtautuvat, Suomessahan kaynnissa olisi ollut taysi alamolo jo vartin odottelun jalkeen, taalla tunnelmana oli lahinna nou hata. Kaukaaviisaasti en ollut varannut itselleni majoitusta Krabilta, koska kyllahan alkuillasta on reilusti aikaa bussin saapuessa kuudelta. Onhan? Bussi paatti siis saapua Krabille vasta yhdeksalta ja tassa vaiheessa piti sortua ikivanhaan turistinkusetuskikkaan, eli hypata tuk tukin kyytiin ja pyytaa kuskia ajamaan suoraan tuntemaansa majoituspaikkaan. Siina Krabitownin keskustan lapi ajellessa tuli kylla bongttua muitakin vaihtoehtoja valmiiksi, silta varalta, etta pirssikuskin valinta ei miellyta. Ban Chao Fah guesthouse osoittautui kuitenkin ihan riittavaksi tarpeisiini, joten sinne siis. Ja kiireella etsimaan illallista ja olutta, kello oli jo sata.

Lisaa siirtymataivalkommelluksia myohemmin.

Pankokista paeivaeae

Perille paastiin jalleen kerran, osoite vanha tuttu Sawasdee hotelli Banglampoossa. Sijaintinsakin johdosta oikein oiva paikka, lentokenttabussin paatepysakki on suoraan hotellin oven edessa. Ja samasta paikkaa aikanaan takaisin kentalle. Ei seudun halvin hotelli mutta en olekaan niin hc-travelleri, kuin ankarimmat backpakkerit, joiden etikettiin ei kuulu asua ilmastoiduissa, omissa huoneissa. Jos tallaista majoitusvaihtoehtoa kaipaa, niin Khaosan Rd. on kyseisia paikkoja pullollaan.

Tama olikin ensimmainen Thaimaan-reissuni, joka alkoi Bangkokin uudelta Suvarnabhumin lentoasemalta. Kentta on melkoisen massiivinen vanhaan Don Muangiin verrattuna ja edelleen pienta laittoa vailla mutta maahantulovouhotukset hoituivat varsin tehokkaasti. Lentokenttabussilla paasi tosin vanhalta kentalta Banglampoohon parhaimmillaan vajaassa tunnissa, nyt ei meinannut kaksi riittaa. Tosin siita voi syyttaa suurelta osin Bangkokin kaoottiskatastrofaalista liikennetta, ei niinkaan etaisyytta. Loppumatkalla turisti jo turhautui sen verran, etta kun maisemat alkoivat nayttamaan tutuilta, vaihtui bussikyyti apostolinkyydiksi. Eli aikaa kannattaa varata siirtymataipaleisiin...

Matkalla kentalta keskustaan huomaa kylla sen, milla vimmalla tata kaupunkia kehitetaan...Kaupungin siluetti muuttuu jatkuvasti uusien pilvenpiirtajien myota ja myos Banglampoon alueen ilme on muuttunut melkoisesti niiden vajaan kahden vuoden aikana, mita itsella on paikasta kokemuksia. Tosin kolikon kaantopuolikin on helposti nahtavissa, siina missa moottoritien toisella puolen kohoaa uusia pilvenpiirtajia, jatkavat toiset eloaan motarin "vaaralla" puolella hokkelikylissaan, harmonisekasortoisessa yhteisymmarryksessa.

Pari paivaa on tassa nyt siis tasoiteltu aikaeroa, lahinna Khaosanin baareissa hengaillen, paikallisen keittion antimista nauttien ja moskiittojen maalitauluna ollen. Kelit ovat olleet mita miellytavimmat, lampotilan pyoriessa kolmenkympin korvilla ja kosteuden ollessa verrattain alhainen. Ihan joka hetki ei edes ole hiki virrannut. Jatko hoituu jotakuinkin niin, etta maanantaina hyppaan bussiin ja huristelen parisataa kilometria etelammas, Hua Hiniin. Siella on tarkoitus viettaa kolme paivaa tuttuja morjenstaen (paikalla edustettuna jo valmiiksi seka tyopaikkani, etta perheeni) ja ankarasti chillaten. Nukkumispolitiikkakin pitaisi olla hanskassa, Baan Busarin nimisessa, majoitustoimintaan keskittyneessa pk-yrityksessa. Siella siis 11.1. asti, jonka jalkeen suunta kohti Krabia, jossa siellakin tuttuja seka tyomaalta, etta siviilielamasta. Tarkemmat kuviot Krabilla viela auki, Phi Philla pitaa kayda, aika nayttaa loput. Heippa taas hetkeksi, kuulen Changin kutsuvan.

Thaimaassa kuohuu

Bangkokissa otettiin sitten käyttöön astetta voimakkaammat Uuden Vuoden räjähteet...

Suunnitelma muotoutuu.

Mikäli lentoaikataulu on edes viitteellinen, niin Bangkokiin saavutaan siis viides päivä tammikuuta. Majoituskuvioita miettiessäni puntaroin vaihtoehtoa esim. Sukhumvitin alueelle hakeutumisesta, mutta kaiken lukemani perusteella, taidan sittenkin pysyttäytyä vanhassa ja tutussa Banglampoossa, Rattanakosinin alueella. Majoitusta en ajatellut varata etukäteen, tuolla seudulla sen järjestyminen ei ole ongelma, eikä mikään.

Parin päivän aikaerotasoittelun jälkeen rintamasuunta käännettäneen kohti Etelä-Thaimaata ja siellä Krabin seutua. Krabi Townin lisäksi olisi tarkoitus piipahtaa muutama päivä jollain saarella, vaihtoehtoina lähinnä Koh Phi Phi ja Koh Lanta. Sieltä sitten paluu Bangkokiin Hua Hinin kautta ja takaisin kotiin 19.1. Saattaa myös käydä niin, että järjestys on BKK-HH-Krabi-BKK mutta se jää nähtäväksi. Kyllä siitä hyvä tulee.

Matkakuvakilpailu

Rahoitusyhtiö GE Money (etuliite rahoitusyhtiö lienee turha, ei tuon niminen firma voi non-profit hyväntekeväisyystoimintaakaan harrastaa...) ja Image Kustannus OY:n julkaisema matkailulehti Mondo, järjestävät yhteistyössä matkakuvakilpailun, jonka osallistumisaika päättyy tämän vuoden lopussa. Osallistuin muutamalla räpsäisyllä itsekin, sinne vaan kaikki kuvia lätkimään.

Sodan arvet.

NATO:n pommitusten jäljet ovat edelleen nähtävissä Belgradin lähetystöalueella.

St. Sava

Pyhän Savan katedraali Belgradissa. Tuntematon patsastelija etualalla.

Kauppahalli

Budapestin vanha kauppahalli. Suositellaan huokean ruoan ystäville.

Buda castle

Budan linna öiseen aikaan Pestin puolelta kuvattuna.

Ai niin...

Lukeekohan tätä kukaan muu kuin minä itse? Mahtaako se olla jonkin asteinen jakomielitaudin oire, että kirjoittaa itselleen internetin välityksellä? Taudinkuvat kehittyvät teknologian rinnalla...

Thaimaaseen ainakin.

Kolmen päivän vuorolista-akrobatian jälkeen voi todeta, että vapaata löytyy ja 4.1. lähdetään siis Helsinki-Vantaalta Austrian Airlines:in kyydissä Wienin kautta Bangkokiin, jossa ollaan perillä seuraavana päivänä iltapäivällä. Lentoliput tuli tosin ostettua jo ennen vapaiden varmistumista mutta ne nyt yleensä ovat lähinnä järjestelykysymyksiä. Jatkosta Thaimaassa ei ole muuta tietoa, kuin että Hua Hin:ssä pitäisi piipahtaa ja 19.1. palata kotiin SAS:in siivillä. Saaattapi olla, että tulee käytyä taas jossain maan rajojen ulkopuolellakin. Minkäköhänlainen (kaunis sana) skene löytyisi Bruneista...

Matkakuumetta vai kotiväsymystä?

Kun perjantaina valmistaudun kotimatkaan Budapestissa, niin tuntuikin jo siltä, että nyt palaa kotiinsa ihan mielellään ja on hetken aloillaan. Sitten palasin kotiin. Ja Suomen "talveen." Tänään, neljä päivää myöhemmin, tilasin lennon Thaimaaseen heti vuodenvaihteen jälkeen, pari viikkoa siellä. Perkele.

Viikonlopusta ja loppuviikosta

Perjantaina otettiin siis Igorin kanssa heti töiden päätyttyä suunnaksi Belgrad, jonne ajomatka normaalisti kestää vajaat neljä tuntia. Nyt ilmestyi mutkia matkaan jo heti 500m ajelun jälkeen, sillä paikallinen poliisi (eli rendörseg, niinkuin meillä on tapana leikkisästi tokaista) oli pistänyt moottoritien alkuun tarkastuspisteen pystyyn ja kaikki autot pysäytettiin pikaisen takakonttitarkastuksen ajaksi. Jälkeenpäin saimme kuulla, että vankikarkuria siinä etsittiin. No etsittiin mitä etsittiin mutta se tarkoitti myös sitä, että ensimmäisen kahden kilometrin matkaan saatiin aikaa kulumaan noin 45 minuuttia. Tarkastuspisteeltä Serbian rajalle matka kuitenkin joutui mukavasti ja raja-asemalle päästiin noin tunnissa ja 20 minuutissa. Hyväkuntoista moottoritietä koko matka, ei paha rasti. Rajakin ylittyi sukkelasti ja matka joutui muutenkin, kunnes saavutettiin Belgrad, jossa perjantain alkuillan liikenne oli tukkinut kaupungin sisääntuloväylän kokolailla totaalisesti. Samaa tietä kun käyttävät mm. liki kaikki Manner-Euroopasta Turkkiin suntaavat rekat, niin jononmuodostus on sitten samaa luokkaa. Eli kaupungin rajalta keskustaan hotellin hujakoille saatiin tuhrautumaan noin tunti. Muuten ajelu Serbiankin puolella on melko vaivatonta, tie melko hyvässä kunnossa, liikenne verrattain maltillista ja jonkin verran moottoritietäkin. Maisemissa tosin ei ole kehumista, vaikuttaa lähinnä Pohjanmaalta loputtomine peltoineen ja Turisti Itse nukahtikin pelkääjän paikalle tuon tuosta monotonisen maiseman ja rankan työviikon turruttamana.

Igor oli ottanut ohjat käsiinsä jo alkuviikosta ja varannut Turistille omatoimisesti hotellin keskustasta, eli palvelu pelasi kyllä. Igor itse majoittui viikonlopuksi siskonsa luo mutta oli joskus aiemmilla reissuilla käyttänyt tätä samaista hotellia ja uskalsikin sen johdosta suositella paikkaa. Majoituin parin yön ajan siis Hotel Splendid:ssä, aivan Belgradin keskustassa. Paikka mainostaa itseään kolmen tähden hotellina mutta kyllä niistä tähdistä pari voi jättää ihan suosiolla huomioimatta. Erittäin old-skool-tyyppinen majoitusratkaisu, jossa karut mutta askeettiset huoneet. Mutta tärkeimät kriteerit täyttyivät; huokea (~50€/yö), keskeinen sijainti (~5 min. kävelymatka keskustan kävelykatualueelle), riittävästi lämpöä (liikaakin, yön sai nukkua ikkuna auki) ja suihku, josta virtasi lämmintä vettä (10 minuutin odottelun jälkeen mutta mihinkäs sitä Turistilla kiire). Aamiainenkin kuului hintaan, pari kuppia vahvinta länsimaisen sivistyksen piirissä tavattua kahvia ja voilla täytetty, siinä paistettu ja sillä sivelty omeletti karkoittamaan krapulaa.

Igor jätti Turistin tässä vaiheessa muutamaksi tunniksi oman onnensa nojaan ja poistui perhettään morjenstamaan ja pienen levyttelyhetken jälkeen suuntasin kaupungin katuja mittailemaan. Minkään valtakunnan karttaa kun ei mukana olut, niin kovin kauas hotellin nurkilta ei viitsinyt karata mutta sai sitä siinäkin pari tuntia mukavasti kulumaan. Ysin aikoihin Igor ja kaverinsa Goran poimivat Turistin kyytiin ja sitten otettiinkin suunnaksi yllättäen pubi. Ilta vierähti iloisesti jaskaa pauhaessa ja Tramvaj-baarin oman panimon tuotteita nauttien. Eräs alkuillan kävelyretken havainto kristallisoitui viimeistään baarissa heiluessa. Jo ennen humalaa. Eli poikamiehet/muut asianharrastajat hox: balkanin naiset tarjoavat kyllä silmäniloa koko rahalla. Eikä niillä kasva edes viikset... Tramvajsta suunnattiin pikkutunneilla Tonavan rannoille ja siellä kohteena oli Hotel Yugoslavian (nykyään hieman kuvaa paremmassa kunnossa mutta suljettuna edelleen) kupeeseen parkkeerattujen bailulaivojen rivistö, joissa paikalliset bilettivät läpi yön kuin viimeistä päivää. Perinteisten serbialaisten viisujen modernimmat versiot raikasivat ja jengi lauloi ja tanssi. Turistille oli jo etukäteen mainostettu, että Belgradissa osataan juhlia ja siltä se kyllä alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan...Party on.

Lauantaina maksettiinkin sitten edellisen yön laskuja ja iltapäivä meni aika hiljaisissa merkeissä, varovaisesti ulkoillen ja kaupunkiin tutustuen. Igor vietti koko päivän perheensä parissa, joten illan tullen Turisti koukkasi kirjakauppaan lukemista hakemaan (William Gibson: Pattern Recognition, hieman laimeasta lopusta huolimatta suosittelen) ja loppuilta seurasi seuraavaa kaavaa: puolisen tuntia päämäärätöntä kävelyä -> kahvilaan/baariin juomalle ja lueskelemaan. Toistetaan X kertaa. Edellinen ilta/yö painoi kuitenkin vielä sen verran, että kahden aikoihin Turisti löysi itsensä jo hotellilta vaakasuorasta asennosta.

Sunnuntaina hc-turismia. Uloskirjautuminen hotellista aamuyhdeksältä ja nähtävyyksiä pällistelemään. Ensimmäisenä nokka kohti Pyhän Savan kirkkoa, joka arkkitehtislangilla todettuna on "myöhäisempää möhkälemäisyyttä" edustava ortodoksipyhättö. Sieltä suunta kohti 90-luvun lopun NATO:n pommituskampanjassa kärsineitä rakenuksia (muistanette sen Kiinan suurlähetystöepisodin?), jotka ohitimme perjantai-iltana kaupunkiin saapuessamme. Rakennukset oli jätetty siihen kuntoon, johon NATO ne ystävällisesti ja huokealla remontoi. Liekö enempi mielenilmaus, vai krooninen pers'aukisuus syynä, tiedä häntä. Pysäyttävä näky kuitenkin keskellä nykyaikaista eurooppalaista pääkaupunkia, sota on edelleen melko tuoreessa muistissa ja se käytiin vielä verrattain lähelläkin... Liekö se sitten sitä kuuluisaa ironiaa, että Yhdysvaltain nykyinen suurlähetystö sijaitsi melkein vastapäätä erästä pommitettua rakennusta. Sitten hieman kaukaisempaa Belgradin historiaa, eli suunta keskustan shoppailuhelvetin halki kohti Kalemegdan linnoitusaluetta. Belgradhan on nikkaroitu suurelta osin kukkulan päälle, josta aukeaa näköalat Tonavan ja Sava - joen laaksoihin ja tätä näiden jokien risteyskohtaa päivysti aikanaan tämä linnoitus. Ja muikeat näköalathan sieltä kaupunkiin ja jokilaaksoon aukesikin. Päivä vain valitettavasti hieman utuinen, vaikka muuten vastasi suomen syyskuun alkupuolta, joten aivan parasta antia ei näköaloista saanut irti. Tämän tetsauksen jälkeen mittariin olikin kertynyt jo reilut 15 kilometria, joten loppuaika kaupungissa meni lähinnä maleskellen, käyskennellen, oleskellen ja chillaten. Iltapäivän loppupuolella Igor poimi taas Turistin kyytiinsä ja suunta otettiin takaisin kohti Budapestia. Matka sujui tällä kertaa ilman liikenteen asettamia rajoitteita mutta rajalle emme ehtineet ihan ensimmäisinä, joten niissä muodollisuuksissa saatiinkin vierähtämään tunti ihan leppoisasti. Kaiken kruunasi Unkarilainen rajavartiomies, joka suhtautui skeptisesti yhtälöön:

• kaksi skinheadin oloista jamppaa, toinen Bosniasta, toinen Suomesta,
• tulossa Serbiasta "lomalta", menossa Budapestiin "töihin",
• toisen passi käsinkirjoitettu (vuoden pikapassi, saksalainen kolleegansa päätti rikkoa oman passini männä talvena) ja sisälsi leimoja muun muassa Bahrainista ja Kamputseasta..

Sitä passia siten tutkittiinkin oikein suurennuslasilla ja useamman sedän kesken mutta lopulta matka saattoi jatkua takaisin kohti tilapäistä kotia Budassa. Belgrad yllätti kaiken kaikkiaan positiivisesti ja ensi vuonna onkin tarkoitus mennä takaisin, viimeistään silloin kun Suomi matkaa Serbian vieraaksi nahkakuulaa potkimaan.

Viimeisen budaviikon alkuun maanantaille oli järjestävä seura organisoinut social event:in, eli koko poppoo suuntasi Fataliin vetämään napansa pullolleen. Mikäli kiinnostaa syödä ruokaa sellaisina annoskokoina, joilla ruokkisi keskisuuren etiopialaiskylän vuoden ajan, voi paikkaa suositella lämpimästi. Eikä se hinnallakaan ole pilattu. Eikä tule ahmittua, kun aika menee lähinnä kikatellessa tyttömäisesti valtaville annoksille. Ammatillisesti loppuviikko oli kohtuu tiivis, teknisistä ongelmista johtuen päivät venyivät hieman suunniteltua pidemmiksi, joten esimerkiksi van Gogh-näyttelyn sai jättää ihan suosiolla tällä kertaa väliin. Mutta keikka saatiin kuitenkin valmiiksi ja nyt voi istua tyytyväisenä Ferihegyn kentällä olutta siemaillen ja lentoa odotellen. Hauskaa oli, ensi vuonna toivottavasti uusiksi. Tai jos ei duunin merkeissä, niin kenties kesällä Szigetin festareille. Muita lähtijöitä?