Terveisiä taasen Singaporesta

Malesia jäi taakse ja tänään taas nokka koti Suomea, jossa perillä joskus huomenissa. Summataanpa siis tätä reissua lyhyesti.

Singapore
Aasiaa aloittelijoille. Vaikka paikka onkin "ihan kiva", puttuu siitä kuitenkin se särmä, minkä löytää useista muista Aasian suurkaupungeista. Hintataso on myös Hongkongin luokkaa, joten mikään backpacker-taivas tämä ei ole. Tosin, etsivä löytää, myös halpaa ruokaa (yksi parhaita syitä ylipäänsä tulla tänne on ruoka), juomaa ja majoitusta Singaporestakin. Tässä tieteellisen tarkka lajittelu Singaporen ruoka- ja juomatarjonnasta.

1. Muovituolibaari. Hawker-keskukset ovat niitä paikkoja, joissa paikallisetkin iltaa istuvat ja näistä paikoista saatkin ruokasi erittäin huokealla (alken n. S$3, eli noin puolestatoista eurosta) ja oluen hintakaan ei ole taivaissa (n. S$6 / 0,63l). Lievää seikkailumieltä kuitenkin vaaditaan (eritoten Malesian puolella), sillä ihan peruspaikoissa ruuan tilaaminen on joskus pientä arpapeliä mutta harvemmin siinä pahasti pieleen menee. Muovituolit, muovipöydät, muovilautaset ja muoviset syömatikut ovat homman nimi. Näissä tuli lähinnä iltaa istuttua.


2. Rottinkituolibaari. Keskihintaiset ravintolat, joissa yleensä myös länsimaista ruokaa. Kalja hieman alle kympin, ruoka hieman päälle.


3. Nahkatuolibaari. Kaljapullon hinta siellä S$14-15++ hujakoilla (useat paikat mainostavat hintojansa "++" muodossa, eli verot lätkäistään päälle), eli euroissa abaut puolet Singdollareista. Ruoan hinta nousee samassa suhteessa. Näitä paikkoja on turistien suosimat seudut, kuten Boat Quay ja Clarke Quay pullollaan.


4. Bistro-jonka-tuolit-käsin-taottua-rautaa-ja-pehmustettu-persittä-miellyttävällä-tyynyllä. Asiakaskunta koostuu vanhemmista britti- ja amerikkalaispariskunnista, sekä paikallisista nousukkaista. En katso kuuluvani kumpaankaan kohderyhmään, joten ei tule harrastettua.


5. Muut. Näissä paikoissa istutaan varmaankin pilven reunalla, 6-vuotiaan pakistanilaislapsen hartaudella nypläämällä silkkimatolla, tai jollain vastaavalla. Raffles (pl. hotellikompleksin jotkin osat kuten Long Bar, jonka voitaneen katsoa kuuluvan kolmoskategoriaan), Fullerton ja vastaavat joita en harrasta. Jo siitäkin syystä, että ei varaa mokomaan.

Suosittelen kahta ensimmäistä vaihtoehtoa tänne eksyville.

Mitä muuta sitten tehdä Singaporessa, kuin syödä? Hmm...paha kysymys. Shoppailuhan täällä on kansalliurheilua sulkapallon lisäksi ja valtavia ostoskeskuksia on joka nurkassa, kalleimmat Orchard Roadilla. Mutta mitäs jos ei harrasta shoppailua, tai ole naimisissa? Voit tietysti viettää päivän Sentosalla, maaten rannalla, jonka hiekka on pieteetillä tuotu toisaalta ja ihailla Singaporen satamaan/sta lipuvia supertankkereita. No, vaikka paikka on muuten teennäinen niin paria asiaa Sentosallakin voi suositella, eli siirtymätaival saarelle "hiihtohissillä" (sukset vapaavaintaiset) ja saarella oleva Underwater World, jossa voi ihailla affenia, särkiä ja muita mereneläviä. Oli siellä haikin. Tai kaksi. Elleivät ole joutuneet affenien syömäksi, Sentosalla käynyt viimeeksi 4 vuotta sitten, joten paha mennä sanomaan missä kunnossa saari nykyään on. Yksi lämpimästi suositeltava kohde Singaporessa on paikallinen eläintarha, jossa on tullut käytyä pariinkin otteeseen. Sanovat että on San Diegon eläintarhan ohella maailman paras. Yhden päivän saa kulumaan oikein leppoisasti jo pelkästään orankeja ihmetelessä. Ei nyt oikein muuta osaa suositella, onhan täällä noita Jurong Birdparkkeja ja muita mutta ei ne oikein allekirjoittanutta jaksa kauheasti liikauttaa. Fodorilla on nettisivuillaan melko hyvä lista kaikesta sälästä mitä täällä voi pällistellä, joten sieltä on hyvä aloittaa jos sellainen kiinnostaa.

"Indonesia"

Indonesialle kuuluvan Bintanin saaren pohjoisosan ovat siis valloitaneet tyystin Singaporelaiset ja tätä Bintan Resorts - aluetta ei voi siis Indonesiana juuri pitää, vaikka viisumin vaativatkin ja passin leimaavat. Jos tältä alueelta viitsii poistua saaren muihin osiin tulee se Indonesiakin sieltä aikanaan vastaan mutta koska saarta tuli katseltua muiltakin kanteilta jo pari vuotta sitten, niin nyt oli ohjelmassa vain rannalla oleilua. Majoitus tuli varattua Nirwana Beach Club:sta (ex-Mana Mana) ja se edustaa näistä kaikista Bintan Resorts - alueen majoitusvaihtoehdoista sellaista maanläheisintä, valtaosa muista tuntuu olevan enempivähempi luxuxsta. Tosin NBC:nkin mökeissä on ilmastointi, kuumat vedet, jääkaappi yms., joten ei nekään sieltä ihan malliston "karvalakkiluokasta" ole. Lisäksi on vielä todettava, että omistajan vaihduttua on palvelutaso noussut selkeästi ja ravintola/baaripalveluihinkin panostettu aiempaa enemmän. Joka tapauksessa kyseessä on oikein leppoisa paikka viettää muutama päivä jos seudulla sattuu liikkumaan.

Palataan asiaan kun kotiudun, nyt pitää alkaa pakkaamaan.

No niin, kotona taasen, jatketaan jorinoita. Ja jotta kaikesta Singaporesta sanotusta ei nyt jäisi liian synkkä kuva, niin palataan vielä hetkeksi sinne. Little Indian ja Chinatownin alueet ovat nimittäin perin mukavia, varsinkin Little Indian ravintoloita jää kaipaamaan. Erinomaista intialaista pöperöä pihimmänkin matkaajan kukkarolle sopivaan hintaan. Serangoon Roadin varrelta ja sen sivukaduilta löytyy runsaasti valinnanvaraa. Maininnan ansaitsee myös (muistaakseni) "Mohawk"-niminen baari jossain Dunlop/Madras Streetien hujakoilla. Mikäs sen Intialaisempaa, kuin intiaanibaari. Paikka siis sisustettu toteemipaaluilla ja muilla puusta askarrelluilla inkkarifiguureilla ja systeemeillä. On ne aika velikultia ne intiaanialaiset. Chinatownista löytyy kuitenkin ainakin omasta mielestäni yksi Singaporen viihtyisimpiä kuppiloita, eli Roof Bar Pagoda Streetillä. Paikka voi olla hieman kinkkinen löytää mikäli kauppiaiden kojut ovat edelleen vallanneet Pagoda St./Temple St. alueen mutta kysyvä löytää. Tai tsekkaa tarkemmat tiedot täältä (hupaisaa web-designia, "Site Map"-linkin takaa löytyy lähinnä kartta ko. baariin). Little India on siis kaupungin pohjoisosissa, Chintatown etelämpänä. Jos näiden väliseltä alueelta etsii jotain muuta kuin jo eiemmin mainittuja Clarke/Boat Quay - alueita illanviettopaikaksi, niin suosittelisin suuntaamaan alueelle, joka on korttelin - kaksi Boat Quayn eteläpuolella, Circular Roadin ympäristössä, Hill Streetin itäpuolella. Tältä alueelta löytää paljon pikkuravintoloita ja -kuppiloita joissa viihtyy enemmän paikallinen väki ja hintataso & tunnelma on ihan toista luokkaa, kuin Boat Quayn turistiloukuissa. Suosikkimuovituolipaikkakin löytyi sieltä (BK Foodcourt tai jotain vastaavaa, Hill Streetin ja Carpenterin kulmassa enivei).

Chinatown ja Little India ovat kansainsainvälisestikin vakiintuneita termejä, näitähän löytää jokaisesta Helsinkiä isommasta (ja välillä pienemmästäkin) kaupungista ympäri maailman, pl. kenties Peking ja Mumbai ja vastaavat. Tai tiedä häntä, kenties Mumbaissakin on Chinatown. Little Indiaa tuskin kuitenkaan. Eihän Mumbaista saa varmaan edes intialaista ruokaa. Se kun on vain ruokaa siellä. Ei kuullosta kovin eksoottiselta, en mene.

Ja sitten eteenpäin.

Malesia

Reissun virallisen osuuden päätyttyä jäin maisemiin vielä vapaille viikoksi ja otin suunnaksi Malesian. Aiemmin oli tullut käytyä KL ja Tioman Island ja nyt piti keksiä jotain muuta. Aluksi suunnittelin itärannikon saaria, kuten Redangia mutta useammankin lähteen mukaan tähän aikaan vuodesta ei itään kannata suunnata monsuunin vuoksi, joten suuntasin katseen kartan länsireunalle. Seuraavaksi suunnittelin siirtyväni bussilla Melakaan kaupunkilomalle ja sieltä aikanaan Penangin saarelle rantalomailemaan muutamaksi päiväksi. Etäisyydet on kuitenkin sitä luokkaa, että pari päivää ylimääräistä aikaa olisi ollut tarpeen tuon reitin toteuttamiseksi maakuljetuksia käyttäen. Joten se siitä. Tilasin siis vain menopaluun Air Asialla Johor Bahrusta Georgetowniin ja ajattelin suunnitella enemmän kun jaksan.
Tarkasteltuani Penangin rantojen majoitusmajdollisuuksia totesin niiden olevan lähinnä "upscale" resortteja ja omaan makuun sopivaa majoitusta ei löytynyt sitten millään. Tämä selittää myös sen, miksi Singapore Airlines lentää Penangiin pari kertaa päivässä suoraan SGP:stä laajarunkokoneella (reilun tunnin pomppu) ja halpalentoyhtiö operoi Malesian puolelta JB:stä. Senain kenttä Johor Bahrussa on kuitenkin ihan OK vaihtoehto Singaporestakin etiäpäin siirtyvälle; keskustasta raja-asemalle puolisen tuntia (illalla paljon enemmän kun Malesiasta tulleet vierastyöläiset palaavat kotiinsa ja ruuhkauttavat Woodlandsin raja-aseman), rajalla taas se puolisen tuntia ja toisella puolen taksissa nelisenkymmentä minuuttia Senaihin. Taksilla ajelu kuullostaa äveriäältä mutta sitähän se ei ole edes Singaporessa, taksimatkat rajan molemmin puolin yhteensä n. 16 euroa yhteen suuntaan. Mutta nyt karattiin aiheesta...Koska Penangista ei löytynyt sopivaa rantamajoitusta päätin jäädä vain pariksi päiväksi Georgetowniin ja jatkaa siitä lautalla Langkawille, josta majoitusta löytyy useammaltakin rannalta makuun kuin makuun.
Georgetown on näitä Kaakkois-Aasian reppureissaajien polun varteen sijoittuvia ns. pakollisia kohteita ja se näkyy kyllä katukuvassakin, "backpacker"-stereotyyppejä tulee vastaan joka mutkan takana. Majoituin Chinatownin alueella ja ruokailin lähinnä Little Indian alueella. Oliko nyt sitten tarpeen lähteä Singaporesta mihinkään, kun nämä samat kylät seuraa joka paikkaan? No oli siinä mielessä, että kyllä siellä pari päivää palloili ihan mielellään. Pysyin pois keskustasta ja pyörin lähinnä noilla edellä mainituilla alueilla, tosin Little Indian meininki oli melko vaisua, Deepavalia pukkasi ja valtaosa intialaisten pyörittämistä paikoista oli kiinni. Mutta se ei häirinnyt, sai ottaa rennosti, kävellä rauhassa ja lueskella kuppiloissa.
Lauantaina 10.11. siirryin aamulautalla (no ei sinne suuntaan muita tosin menekään) Penangista Langkawille, menopaluusta sai pulittaa 95RM, eli palttiarallaa 20 euroa. Matka kestää noin 2 ja puoli tuntia paatilla, josta perusmukavuudet (kioskimyynti ja wc) löytyy. Olin varannut majoituksen netin kautta mutta koska se ei ollut rannalla, vaan Turistille liian kaukana siitä (kadun toisella puolen), niin vaihdoin kahden yön jälkeen kolmeksi yöksi toiseen paikkaan. Uusi majoitus rannalla, halvempi ja parempi. Ja kadun toisella puolen breakfast bar ja "irkkupubi" iltoja varten, ei huono. Rantakin Langkawissa oli mitä mainioin, ainakin Pantai Cenang:in aluella jossa itse olin. Siinä meni sitten päivät leppoisasti rannalla - tai kun varjoa kaipasi niin omalla partsilla josta näköala rannalle ja merelle - lueskellessa ja illat irkkupubissa muutamalla ja - ylläripylläri - irkkureissajien kanssa turistessa. Mielenkiintoisia hahmoja sitä tapaa tuolla maailmalla. Irlantilaisten lisäksi mieleen jäi Albert Australiasta. Albert on 70+ heppu, joka työskenneltyään vuosikymmenet Australian VR:n leivissä ratoja nikkaroiden, jäi eläkkeelle, luopui kiinteästä omaisuudestaan ja on nyt elänyt vuosia mustalaisena pitkin Kaakkois-Aasia. Mainioita tarinoita oli matkan varrella kertynyt, isona minustakin tulee Albert.
Palasin Langkawilta Singaporeen keskiviikkona samaa reittiä kuin meninkin ja vietin vielä yhden yön siellä, kotimatka alkoi perjantaina Somen aikaa klo 12:00 ja päättyi lauantaina klo 16:00. Auts.

Summa Summarum

Olisihan noista enemmänkin jauhanut mutta venähti jo nyt. Singapore on ihan jees, jos sinne asti kuitenkin lähtee ei kannata koko lomaansa siellä viettää vaan singahdella ympäriinsä. Esim. Bintanilla jos ei eksoottisempaa kaipaa.
Georgetownissa menee muutama päivä mukavasti, Penangin saarella varmasti pidempikin aika kun kiertelee ympäriinsä.
Langkawi yllätti erittäin positiivisesti, palaan takaisin.

Majoitukset

Singapore: Peninsula Excelsior (ei meikäläisen normaalikategorian paikka mutta kelpasi työmatkalaiselle)
Bintan: Nirwana Beach Club
Penang: Hotel Mingood
Langkawi (kaukana kadun toisella puolen): Nadia's Inn; ei paikan omat sivut
Langkawi (siellä rannalla): Melati Tanjung Motel; sama juttu

Kuvia...Tulee. Lupaan.

Kuka...

...tata oikein yllpitaa, viikkokausiin mitaan paivityksia!

No ei, on pitanyt sen verran kiiretta, etta hyva kun on hengittamaan ehtinyt. Tassa lyhyt oppimaara Bukarestin jalkeisista tapahtumista:

• 2.-.4.10. meni Koopenhaminassa/Malmossa,
• 9.-11.10. meni "ei-kenenkaan-maalla" Brysselin lentoasemalla. Konfrenssi ja majoitus molemmat lentoaseman Sheratonissa, matkaa terminaalista noin 15m. Aivan sama missa olisi ollut.
• 14.-17.10. vierahti Pariisissa. Olisi kokous jatkunut viela pidempaankin mutta Ranskan julksisen liikenteen edustajat paattivat osallistua kansallispeliinsa, eli lakkoiluun, joten katsoin parhaaksi karata alta pois.

Pariisista kun kotiutui, niin sai olla jopa viikon ihan kotona vaan ja 26.10. lahdettiin taas ja suuntana oli Singapore. Siella Turistia yritettiin kouluttaa 7.11. asti, jonka jalkeen alkoi siunattu loma. Singaporen aikana tuli tosin vapaana viikonloppuna piipahdettua jo 2.-4.11. Bintanin saarella "Indonesiassakin", mutta nyt on siis loma ja WGS84-koordinaatit osuvat talla hetkella Malesiaan ja tarkemmin muotoiltuna Penangin saarelle. Tassa Georgetownia ihmetellessa mennyt pari paivaa ja huomenna hyppaan laivaan ja suuntaan Langkawille ensi torstaihin asti, josta viela yoksi takaisin S:poreen ja perjantaina kotia kohti.

Paivityksia on tullut lupailtua ennenkin mutta luvataan taas, etta palaan tarkemmin asiasisaltoon kunhan paasen Langkawille ja loydan sielta jostain modeemiyhteyden. Siihen asti, sayonara, signing out.

Tämähän on....

...rikki perkele. Kuka on nyysinyt hienon mustan layoutin? Korjataan syssymmällä, koittakaa kestää.

Agendaa

Meinasi ihan unohtua. Olen Bukarestissa.

23.-25.9. meni Brysselissä ja sieltä siiryin 25. päivä suoraan tänne. Täällä edessä vielä pari päivää, kotiin sunnuntai-iltana. Täällä on vielä täysi kesä, vajaat 30 mittarissa varje dag. Nämä pari päivää ovat vierähtäneet tiiviisti töiden merkeissä mutta nyt lienee hieman aikaa myös kaupungin katseluun. Palaillaan, kenties jopa kuvien kera.

Cleared into the track, smoke on

Red Bull Air Race toimitti sen minkä lupasi, vauhtia ja "vaarallisia tilanteita." Totta puhuen vaaran hetkiä koki korkeintaan espanjooli Alejandro Maclean, jonka kone alkoi piiputtaa perjantain aika-ajoissa kesken vedon. Mies jatkoi kuitenkin loppuun asti, joka kisan luonne huomioiden on jo sinänsä melkoinen temppu. Yleisöä (me ja 600000 muuta) ei vaarallisilla tilanteilla uhkailtu vaikka rata sijaitsi katsojien välittömässä läheisyydessä ja koneiden vauhdit nousivat parhaimmillaan neljäänsataan kilometriin tunnissa. Mutta kelataan ensin hieman takaisin päin...

Matkaan lähdettiin siis torstaina ja tätä Portugalin matkaa välittömästi edeltäneen Brysselin keikan johdosta olin sopinut DPD:n kanssa, että toimittavat kamerani minulle torstaina aamupäivän aikana. Lupasivat hoitaa toimituksen 9-12 välisenä aikana ja soittaessani Nikonin perään vielä puolen päivän jälkeen sanoivat sen ehtivän, ennen kuin joudun suuntaamaan kohti lentoasemaa. FAIL. Siellä on kamera Sarankulman varastolla edelleen, ensi kerralla UPS. Eli matkaanlähtö suoritettiin lievästi vittuuntuneessa mielentilassa. Tästä johtuen itse kisatapahtumastakaan tuskin löytyy kovinkaan edustavia otoksia, ei pokkari pysynyt oikein koneiden matkassa mukana. Mutta käyn kuvat läpi kunhan joudan ja yritetään nyt löytää jotain julkaisukelpoista.

Lissaboniin saavuttiin jotakuinkin aikataulussa ja hotellillekin ilman sen kummempia kommelluksia, joka neljälle blondille on jo vähintään kohtalainen saavutus. Hotelli Florida osoittautui hintansa väärtiksi, melko hyvä sijainti ja 70-lukulaiset sisustusratkaisut voittivat turistit puolelleen. Koska heti seuraavana päivänä oli edessä siirtymä Portoon jäi ilta lyhyeksi, illallinen ja maate.

Portoon, täsmällisemmin sanottuna kisapaikalle, oli määrä päästä paikallista aikaa 1430 mennessä, "aika-ajojen" alkaessa silloin. Kaupunkiin päästiinkin junalla näppärästi ja taksikuski onnistui luovimaan läpi itsetuhoisten jalankulkijoiden ehtymättömän meren hotelli Malapostaan, josta nopean varikkopysähdyksen kautta suoraan mestoille. "Suoraan" on tosin Portossa melko suhteellinen käsite; Douro-jokeen rajautuva kaupunki nousee jyrkästi kohti viereisiä kukkuloita ja tuhannen vuotta sitten eivät kaupungin isät osanneet kuvitella maapallon pyöreyden ohella ruutukaavan autuutta. Eli kaupungin vanhempi puoli on täynnä kapeita ja jyrkkiä kujia, jotka vaikuttivat kaikki vielä yksisuuntaisilta väärään suuntaan. Lissabonissa leikittelimme hetken ajatuksella auton vuokraamisesta mutta tässä vaiheessa kävi meleko selväksi, että kyseessä olisi ollut tuhoon tuomittu ajatus. Onneksi ainoa portugaliksi osaamani kokonainen lause kuuluu "Eo nao posso dirigir", eli "En osaa ajaa" ja se olisi pelastanut Turistin tästäkin tilanteesta näppärästi. Kiitos, Faith No More. Kisapaikka kuitenkin löytyi mutkaisten kujien ja jyrkän alamäen pohjalta ja siellä otimme suunnaksi "Race Club"-alueen, jossa asianomaisen kisapassin omaaville oli luvassa aitiopaikkojen ohella ruokaa ja juomaa. Kiitokset tästä järjestelystä kuuluvat Suomen Kopparbergin/Red Bullin Janne J:lle, joka sponsoroi turistien kisamatkaa VIP-passien muodossa. Suuri kiitos siis. Kiitokset myös Red Bullin Ossille, joka teki parhaansa turistien viihtyvyyden takaamiseksi myös itse mestoilla. Race Club-löytyikin Porton puoleiselta rannalta kartan osoittamasta paikasta mutta turisteja oltiin heti ovella käännyttämässä pois, RC meitä varten on kuulemma tois puol jokke. Mutta meidän kartassamme vain Porton puolella oli kyseinen tila, joten hämmennys oli suuri. Lopulta pääsimme kuitenkin alueelle juuri kisan alkaessa ja auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta noin 30 asteen edestä. Life was good indeed. Itse aika-ajotapahtuma oli enemmänkin muodollisuus, 13 sarjaan osallistuvan pilotin joukko karsittiin 12:n suuruiseksi lauantain kisaa varten. Radan piti alun perin alkaa sillan alituksella toisesta suunnasta sen hetkiseen paikkaamme nähden, mutta johtuen liian vaatimattomasta aukosta sillan alakannen ja vedenpinnan välillä (alle 10 metriä) ja siitä, että aurinko häikäisisi kuskeja ja estäisi heitä näkemästä koko siltaa, oli rata käännetty toisin päin. Aloitus oli nyt siis "meidän päästämme" rataa jossa sillan alituksen sijaan kuskit keräsivät vauhtia laskeutuessaan aloituskorkeudesta radalle (alle 18 metriin siis) ja päätyivät aloittamaan radan noin 400 kilometrin tuntinopeudella, jatkaen siitä 90 asteen kallistuksien kautta shikaaniin. Reikäpäistä puuhaa... Iltapäivä meni oikein lupsakasti ja koska lippua piti pitää korkealla, olimme (yllättäen) viimeiset, jotka poistuivat RC-alueelta. Hyvä me, hyvä Suomi ja Pasila; Porilaisten Marssi. Iltaohjelmaan kuului Sheratonin baari (niiiiiiiiin meikäläisen skeneä että. Syytän muita blondeja) ja illallinen/yöllinen sushi-ravintolassa. Ja lauantaita kohti...

Poistuessamme alueelta perjantaina opasti järjestävän seuran edustaja ystävällisesti meitä, todeten että kisapäivänä emme pääsisi ko. alueelle, vaan meidän tulisi hakeutua toiselle puolelle jokea, Gaiaan ja siellä olevalle RC-alueelle. Sinne siis. No, helpommin sanottu kuin tehty. Meillä oli käsitys, että silta Portosta Gaiaan suljetaan vasta puolilta päivin ja tästä johtuen olimme mielestämme liikkeellä hyvissä ajoin. Bongasimme taksin, jolle sohimme kartasta tavoitteellisen määränpään ja lähdimme liikkeelle. Päästyämme korttelin ympäri kuskimme, joka puhui sujuvaa ummikkoa, kyseli poliiseilta reittiä toiselle puolelle ja sai vastaukseksi sen, että silta on kiinni ja poka jäi siihen, 3,50 kiitos. Kielimuuri perkele. Päädyimme siis apostolinkyytiläisiksi etsimään a) itseämme kartalta ja b) reittiä aasta ceehen. Silta löytyi ennen pitkää ja hyvä niin, sillä iloisessa joukossamme alkoi jo paikoin hermo rakoilemaan. Siitähän se riemu tosin vasta alkoi, sillä lusitaanipollari oli jo pistänyt sillan säppiin ja kävellen ei yli ollut asiaa. Neuvoi menemään metrolle, joten sinne siis. Ilmassa alkoi olla urheilujuhlan lisäksi myös tuntuvaa kireyttä, emme nimittäin olleet ainoita jotka olivat samalla reissulla. Löysimme kuitenkin aseman ja mystisten lipunmyyntiautomaattien ruokkimisen jälkeen lopulta joen ylikin. Nyt oli ongelma seuraava: kuinka päästä sillan päästä 50 metriä joen pinnan yläpuolelta alas rantakadulle, kymmenien tuhansien muiden ihmisten seassa luovien ilman riittävällä mittakaavalla varustettua karttaa? No poliisisetä onneksi opasti, rohkaisi vielä lopuksi tokaisemalla, että "...but i don't think you will get there." Kiitti konsta. Yleisöä seuraamalla pääsimmekin varmaan noin sadan metrin päähän rannasta mutta sitten tuli tenkkapoo, massa pysähtyi ja selät tulivat vastaan. Siihen suuntaan ei ollut enää asiaa. Luonnollinen ratkaisu Porton kaltaisessa kaupungissa on lähteä täysin päinvastaiseen suuntaan, eli ylämäkeen poispäin joesta. Tämä kuitenkin kannatti, sillä ennepitkää löytyi poliisien sulkema sivukatu, jonne ei yleisöllä ollut asiaa. Paitsi RC-passeilla. Yeah. Nyt aukesi käytännössä vapaa reitti loppumatkaksi ja ryhmäjännite alkoi laskea pikkuhiljaa tasolle, jonka sulakkeetkin pidemmän päälle kestävät. Pääsimme lopulta ajoissa alueelle ja leppoisa lomatunnelma palasi. Olihan se jo aikakin, ei sitä Turisti syntymäpäivänään jaksa kovin montaa tuntia kiukutella/sitä kuunnella. Päivä meni samaa rataa kuin edellinenkin, tosin tarjoilu oli laadukkampaa ja sitä oli riittävästi. Hyvä niin, sillä olimme jälleen viimeiset paikalla. Ai niin, itse kisa... Steve Jones voitti koko roskan, neitien suosikki Mike Mangold tuli toiseksi ja Paul Bonhomme oli kolmas. Oma suosikki, kärsivän näköinen unkarilaissetä Peter Besenyei jäi valitettavasti neljänneksi. Mies irvistää kuin Hannu Virta vetäessään reilut yhdeksän geetä puolikuubalaisessa. Lauantai-ilta vierähti bileissä jotka Red Bull oli ystävällisesti järjestänyt syntymäpäivieni kunniaksi. Tosin meidän seurueemme pääsyliput kyseiseen tapahtumaan olivat melkoisen selittämisen takana. Mutta onnistui kuitenkin. Eli kyseessä oli siis Porton kisan päätösbileet, jotka olivat tosin melko vaisut, mukaan lukien DJ ADHD, joka ei soittanut ensimmäistäkään biisiä minuuttia pidempään. Ilta loppui seurueeltamme verrattain aikaisin, hotellille palattiinkin jo kolmen aikoihin.

Sunnuntai meni leppoisaillessa. Eli vähän jokiristeilyä, lompsimista ja chillailua. Ribeiran alue joen rannassa on perin miellyttävää seutua, kuten Porto kaiken kaikkiaan. Pitää mennä toistekin, katsomaan muutakin kuin kisakoneiden päristelyä.

Maanantaina palasimme Lissaboniin ja osoitteena sama hotelli, kuin torstainakin. Koko porukka oli melko sipissä, joten kävimme vain varhaisella illallisella ja lyhyellä kävelylenkillä kaupungin keskustassa. Myös Lissabon vaikutti nopean katsauksen perusteella aivan kelpo kylältä, tosin verratessa Portoon ero pikkukaupungin ja suurkaupungin välillä on selvä. Mutta menisin toki uudestaan myös Lisboaan.

Tiistaina heti aamusta kentälle kiukuttelemaan check-iniin ilman aamukahveja ja juosten koneeseen. Ave atque vale Lusitania, palaan asiaan toiste. Ja Red Bull Air Race....ensi vuonna San Diegoon?

Mitä seuraavaksi?

Seuraava meni jo, piipahdin tuossa 21.-22.8. Norjassa työn merkeissä. En olekaan jostain syystä aiemmin Norjassa käynyt. Mutta tällä reissulla tulikin sitten nähtyä lentoasemaa, rautatieasemaa, hotellia ja kokoustilaa ja koko puuhaan tuhlaantui vain hieman yli 24 tuntia. Eli sovitaan niin, että en ole vieläkään käynyt Norjassa.

Sunnuntaina jälleen Brysselissä käymään, 26.-29.8. menee siellä. Kotona myöhään keskiviikkoiltana, itse asiassa vasta torstaina ja heti torstai-iltapäivänä suunta takaisin kohti Pirkkalan lentokenttää. Samsonite vaihtuu reppuun ja 30.8.-4.9. vierähtää Portugalissa, Lissabonissa ja Portossa. Kyllähän nyt aikuisen miehen pitää ainakin kerran eläissään Portossa piipahtaa. Matkalla on itseasiassa löyhä teemakin, eli tämä. Hurrrrjaa puuhaa. Mielenkiinnolla odotan. Varsinkin kun DPD:n online-palvelu kertoo, että tilaamani kamera on tällä hetkellä Tanskan Taastrupissa matkalla kohti Suomea. Jos ehtisi oppimaan vielä sen käyttöä edes sen verran ennen Portugaliaa, että saisi siihen edes virrat päälle. Loppuu tuo tuhruisten pikkukuvien räpsiminen nääs.

Älä tule paha kakku...

...tule, tule, hiekkakakku.

Mutapainin ystävät

NIN

Tervetuloa

Rokit tuli rokattua

Sziget tuli siis nähtyä ja mainiot kinkerit olivatkin. Kun festivaalialue on Tonavalla kelluvalla saarella, jolle pääsee muutaman metropysäkin ja 10 minuutin paikallisjuna-ajelun päätteeksi ja joka ei ole ainoastaan pyhitetty festivaaliestradeille, vaan on samalla kokonaisuudessaan myös leirintäalue ja anniskelualuetta (A-oikeuksin, luonnollisestikin), kykenee kuvittelemaan minkälainen sirkus Budapestiin on saatu luonnosteltua. Toivottavasti "sivistys" ei saavu Unkariin aivan heti, vaan meininki jatkuu samanmoisena, niin voi toistekin käydä tarkastamassa touhun.

Mitä itse musiikkitarjontaan tuli, niin noin 800 esiintyjästä tuli nähtyä kenties parikymmentä. Näiden lisäksi alue oli luonnollisesti täynnä kaikkea muuta festareihin liittyvää (ja kenties liittymätöntäkin); taiteesta pokeriin ja seinäkiipeilystä go-go - tanssijoihin. Joistain nähdyistä bändeistä lyhyesti seuraavaa...

Ensimmäisenä festaripäivänäni suuntasin ensimmäisenä vilkaisemaan malilaisten beduiinien vedon nimeltä Tinariwen. Koskaan aikaisemmin soittokunnasta kuullutkaan mutta kun festarijulkaisussa todettiin bändistä seuraavaa: ' ...Robert Plant claimed: „When I first heard them I instantly knew that this is the music I’ve been looking for all my life” ', niin pitihän se käydä ihmettelemässä. Ja hyvähän tuo oli, mielenkiintoista rytmimusiikkia, jossa ripaus länsimaisia vaikutteita kitaroinnissa. Suosittelen rentoon meininkiin. Tinariwenin jälkeen oli valinnan paikka, Chemical Brothers päälavalla, vai Soulfly metalliteltassa. Koska kemikaaliveljet oli nähty jo aiemmin, niin suuntasin Soulfly:n keikalle mutta noin puolivälissä keikkaa vaihdoin päälavan suuntaan, siinä määrin tylsä keikka oli. Siinä missä Cavaleran Maxin aiempi pumppu Sepultura onnistui olemaan paikoin innovatiivinen genressään, niin Soulfly:n runttaus kävi nopeasti perin puuduttavaksi ja vaihdoin siis elektroon. Chemical Brothersin show oli tyylikäs kyllä mutta ei jaksa kovin ankarasti alkaa jalka vispaamaan kyseisen musiikin tahtiin, joten tyydyin nautiskelemaan enemmän ulkomusiikillisesta annista ja seuraamaan kansan fiilistelyä. Viimeisenä varsinaisena bongauksena tuli nähtyä Anima Sound System, ainoa unkarilainen bändi joka oli Turistille entuudestaan tuttu. Lienee maan suosituimpien bändien joukossa , teltta oli ainakin kiitettävän täynnä juhlivaa festivaalikansaa, jonka bändi kyllä osasi myös ottaa. Suositellaan Asian Dub Foundation-tyylisestä matskusta syttyville, biletysmusiikkia etsiville, tai theremin-musiikin ystäville. Loppuilta meni paikallisia suuruuksia pällistellen ja alueella päämäärättömästi vaellellen. Yöbussitsydeemi toimi hienosti, vieden Turistin lähes hostellin ovelle, joten ei jouduttu (jälleen kerran) Budan taksien ryöväämäksi.

Perjantaina ohjelma oli esiintyjien suhteen omalta osaltani melko kevyt, listalla oli ainoastaan yksi pakollinen nähtävä, eli Skinny Puppy, känädän industrialpioneerit/pierut. Suuntaa omalla sarallaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan näyttänyt bändi lunasti kyllä odotukset ja oli yksi festarin kovimpia vetoja, Ogren teatraalisesta ja kliseisestä esiintymisestä huolimatta. Ilman tätä bändiä sellaiset nimet kuin Nine Inch Nails ja Marilyn Manson olisivat todennäköisesti päätyneet aivan erilaiseen muotoon, kuin missä ne nykyään tunnemme. MM:n kohdalla se olisi tosin saattanut olla jopa siunaus. Launtaina NIN:in Trent Reznor kertoi tästä valtionvelasta myös päälavan yleisölle, todetessaan nähneensä Skinny Puppyn keikan itsekin ja odottaneensa tilaisuutta todella pitkään. NIN:in launatai-illan keikka sinänsä oli erittäin hyvä, show-tyylikäs, viisut oivia, kansa charmikasta, orkesteri vireessä, jne. Ja juu, ennen kuin ehdit kysymään, niin todettakoon että soittivat Hurt:in encorena. Edes ajoittainen vesisade ei pahemmin päässyt keikkaa häiritsemään. Paitsi siinä vaiheessa, kun alueelta piti poistua ja ukkoskuuro näytti voimansa ja vettä tuli kaatamalla. Märkää vettä. Kylmää vettä. Mutta loppupeleissä onneksi kuitenkin vain vettä. Näiden lisäksi perjantaina ja lauantaina tuli nähtyä hieman Skatalitesiä ja The Hivesiä, sekä useampiakin paikallisia yrittäjiä (Superbutt on oiva nimi unkarilaiselle metallibändille).

Sunnutai oli välipäivä festareiden suhteen, keskityin kuivattelemaan yöllä kastuneita vaatteitani (ja kastelemaan niitä lisää ukkosessa) maleksiessani irkkupubiin seuraamaan Premier Leaguen kauden avausta.

Maanantain tärkeimpänä antina oli päälavan ohjelman siltä illalta päättänyt Tool. Toolia ennen kuitenkin vähän rytmimusiikkia !!! - tyyliin, sekä unkarin ilmeisesti suosituinta rokkiaktia Tankcsapdaa (lausupa tuo sixpäkkipäissäsi). Ihan jees mutta yhtähän tänne oli tultu katsomaan....ja se yksi pääsi kyllä yllättämään heittämällä melko keskinkertaisen keikan. Kaikista näkemistäni Tool - keikoista ehdottomasti heikkotasoisin. Tylsiä biisivalintoja, murjottuja sovituksia, kliiniseseti aiemmilla keikoilla soittaneelta orkesterilta yllättävän falskia vetämistä, vaisu visuaalinen ilme, lyhyehkö keikka ja ei encorea. Kiitti. Tosin pitää muistaa, että se mikä pätee metalliin yleensä, pätee Tooliin erityisesti. Eli paskimmillaankin parasta. Toolin jälkeen pääsi vielä metallitelttaan nautiskelemaan totisesta vanhan liiton meiningistä Napalm Deathin tahtiin. Vaikeasti tanssittavaa. Mutta kovin viihdyttävää, vaikka Barney tätä nykyä näytääkin enemmän keski-ikäiseltä jalkapallohuligaanilta Middlesbroughsta, kuin uraauurtavan grindcore-orkesterin vegevokalistilta Ketteringistä. Suffer the children indeed. Soittivat sen kolmantena, BTW.

Tiistaina oli kotiinlähdön aika, joten näkemättä jäi vielä useita bändejä mutta aikansa kutakin. Cornellin Chriskin - Krisse kavereitten kesken - peruutti esiintymisensä joten sitäkään ei tarvinnut harmitella.

Summa summarum; mukavat kekkerit, hinta kohdallaan kautta linjan ja OK järjestelyt hienossa kaupungissa. Voisin mennä toistekin. Ja varmaan menenkin.

Kesä puolivälissä

Ja lomatkin jo lusittu. No, lyhyempiä vapaita saa onneksi järjestettyä muutenkin, notta pääsee taas maailmalle.

Ensin kutsuu tosin matkailu työn merkeissä, eli ensi viikolla eksoottiseen Eestiin ma-ke puuhastelemaan duunien parissa. Mutta kolmen viikon päästä lähdetään taas omalla ajalla, tosin entuudestaan tuttuun kohteeseen, eli Budapestiin. Mutta tällä kertaa siis ei työmatkalle, vaan rokkaamaan ja ryyp...rollaamaan. Sziget-festivaalit järjestetään siis 8.-15.8. Budan tuntumassa Obudain saarella ja Turisti Itse organisoi allakkansa niin, että paikalla on tarkoitus olla 9.-14., eli torstaista tiistaihin. Tämä tarkoittaa sitä, että muutama sellainenkin pelimanniryhmä, jotka olisin halunnut nähdä (Eagles of Death Metal, The Killers, Mando Diao...) jää näkemättä mutta onneksi pääasia(t) mahtuvat noihin viiteen festauspäivään. Festarin koko ohjelma tarkasteltavissa esimerkiksi tästä. Lienee tiedossa mukavaa ja hienoa.

Se on tuo matkanjärjestely kyllä nykypäivänä naurettavan helppoa...Lentojen varaamiseen, majoitusjärjestelyihin ja festarilipun ostoon sai tuhrautumaan aikaa liki varttitunnin. Toista se oli ennen muinoin, kun matkatoimistoon oli 40 kilometriä, ylämäkeä molempiin suuntiin ja matka hiihdettiin kesät, talvet.

Kuvagalleriasta sananen...Hakusessa on uusi galleriaohjelma, jonka jälkeen organisoin kuvat uusiksi (ei maiden mukaan, vaan enempi sisältöpohjaisesti), joten gallerian päivitys lagaa surullisesti vielä hetken.

Blogillakin taisi tulla vuosi täyteen -tai tulee myöhemmin tässä kuussa, jaksa nyt tarkistaa-, joten kukkia pöytään. Noin 115 kertaa tänne on jaksanut jonkinasteista sisältöä laittaa ja käyntikertojakin blogille on kirjattu yli 650 siitä lähtien, kun otin tilastoinnin käyttöön (~joulukuun puoliväli 2006). Huzaa! Kiitokset kävijöille, toivottavasti on löytynyt infoa, tahi satunnaista viihdettä. Yritetään nyt vielä ainakin toistaiseksi jaksaa jatkaa tätä yhteiskunnallisesti merkittävää palvelua.

Palaillaan taas, hyvää kesää, muistakaa sateenvarjo.

Macau by night

Galaxy Starworld kasino yopuvussaan.

St.Paul

Macaon tunnetuin maamerkki, St.Paulin katedraalin rauniot.

Kujilla Macaon

Macaon sivukatujen tunnelmia. Tuli tuossa sellainen mieleen, etta kun kaikissa suurkaupungeissa on oma Chinatowninsa, niin onko esim. Pekingissa tai Shanghaissa Chinatown-kaupunginosa? Semmoinen, missa voi menna ravintolaan nauttimaan kiinalaista ruokaa? Vai onko se siella pelkkaa ruokaa? Tieda hanta.

Macaosta

Torstaina otin siis suunnaksi Macaon. Pari valipaivaa Bangkokissa tuli oltua ihan hissukseen vaan, pitkalti siitakin syysta, etta lieva kuume ja kurkkukipu vaivasi, mutta onneksi apteekista loytyi tarvittavat rohdot ja torstaina oltiin taas taydessa iskussa.

Air Asia:n siivet tulivat siis jalleen tutuksi kun turisti lennahti Macaon kansainvaliselle lentoasemalle ja sielta sujuvasti taksilla kohti Macau Masters hotellia. Hotelli osoittautui hyvinkin hintansa vaartiksi (300 patacaa/yo), mukaanlukien viikonloppuyot. Macaossahan ei ole mitenkaan tavatonta se, etta hotelliyon hinta tuplaantuu viikonloppuna kun kiinalaiset ryntaavat mestoille (mannerkiinasta paikalle paasee vaikka sillan yli kavellen, Hongkongista matka kestaa laivalla vajaan tunnin) tuhlaamaan rahansa johonkin Macaon noin kolmestakymmenesta kasinosta. Tuo kasinokulttuuri Macaossa sitten kylla kukoistaakin, Las Vegasin suurimpien kasinoyrittajien paastya mukaan markkinoille uusia kasino/hotelli/teatteri/areena/kylpylakomplekseja (mika on "resort" suomeksi?) nousee joka kulmaan. Hyva esimerkki tasta trendista on "Venetian"-keskus, maailman suurin - siis Vegasinkin paikat mukaanlukien - huvittelukeskus, joka aukeaa Macaoon myohemmin tana vuonna. Pikkurahalla taalla ei mallata, silla Venetian tuo maahan mm. Manchester Unitedin pelaamaan naytosottelun ja ennen seuraavan NBA-kauden alkua Cleveland Cavaliers ja Orlando Magic saapuvat paikalle esittelemaan lajiaan. Itsea ei onneksi tuo kasinohuvittelu kiinnosta, siina vietaisiin akkia matkabudjetti aivan uusiin ulottuvuuksiin. Eipa silla, ei repusta loytyisi sellaisia rytkyjakaan, joilla kasinon ovet Turistille aukeaisivat. Joten pitaa katsoa, onko Macaolla mitaan muuta tarjottavaa.

Torstai-ilta sujui majoitujarjestelyjen jalkeen keskusta-alueella lompsien, yrittaessani hahmoittaa itseani kartalla ja saadakseni kuvan paikan mittasuhteista. Macao voidaan jakaa kahteen eri osaan, mannerkiinan puoleinen keskusta ja Taipa/Coloane, jotka olivat alunperin kaksi erillista saarta mutta jotka on sittemmin yhdistetty maanrakennustalkoilla yhdeksi lantiksi. Niemimaan puoleisen Macaon ja saaret yhdistaa toisiinsa kolme siltaa.

Macaon keskusta on melko kompakti ja helposti navigoitavissa jalan. Niemimaan lansilaidalta (jossa hotellini sijaitsi) provinssin toiselle reunalle kaveli rauhallisellakin tahdilla vain reilut 30 minuuttia. Perjantain kaytinkin niemimaan laidasta laitaan kavelyyn kahlaten lapi joitakin paikan tunnetuimpia turistikohteita, eli:

• St.Paulin katedraalin rauniot, joka on varmasti Macaon tunnistetuimpia maamerkkeja,
• Katedraalin kupeessa sijaitseva Macau Mount Fortress, josta aukesikin hyvat nakoalat yli koko kaupunkin ja mannerkiinan kukkuloille,
• Guia Hill ja Guia Fortress, jonne kapuaminen yli kolmenkymmenen asteen helteessa tuntui ajoittain perin huonolta ajatukselta. Kukkulalle oli nikkaroitu myos gondilihissiyhteys ja poistuinkin aikanaan paikalta tata hiihtohissia kayttaen. Harmi etta skimbat unohtuivat hotellille.
• Macau Tower (pop-up varoitus) kaikkine 338 metreineen. Taalla voisi myos huimapaisempi turisti harrastaa jos jonkinlaisia aktiviteetteja, muun muassa benjihyppya tornin nakoalakerroksen katolta (233 metrin korkeudesta, mainostavat maailman korkeimpana hyppyna), tornin mastoon kiipeamista jne. Ehka ensi kerralla. Mutta komeat nakoalat pitkalle Kiinaan tornista kylla aukesivat.

Tama kierros tuli tehtya jalan ja kesti lounastaukoineen noin seiteman tuntia. Reitin varrella sivukatuja kahlatessa havaitsi sen, etta kylla Macaolla on muutakin tarjottavaa, kuin vain kalliita kasinoita.

Lauantaina otin bussin alleni ja suuntasin Taipaan, jonka vanhaa keskusta kehuttiin kaymisen arvoiseksi. Bussilla matkustaminen on Macaossa perin helppoa ja huokeaa, reitit niemimaan sisalla maksoivat 2,5 MOP (eli reilut 20 senttia) matkan pituudesta riippumatta ja saarelle paasi hintaan 3,3 MOP. Ja kyllahan niita Taipa Villagen kapeita katuja mielellaan hienon kelin suosiessa tunnin, pari kavelikin, silla pienessa keskusta-alueessa oli sellaista "Maa-jonka-aika-unohti" - fiilista. Taipasta jatkoin viela saaren etelaosaan, Coloanen jossa oli samaa tunnelmaa, kuin Taipa Villagessa "rantabulevardilla" vahvistettuna. Zhuhain kaupunki Kiinan puolella on vain noin kilometrin levyisen salmen toisella puolen ja voi hyvin kuvitella, etta Macau SAR (Special Administrative Region) ansiomahdollisuuksineen houkuttelee oisia uimareita kokeilemaan onneaan. Vaikka Macao kuuluukin virallisesti Kiinaan, niin Hongkingin tavoin aluehan toimii, kuin oma itsenainen valtionsa rajamuodollisuuksineen, hallintoineen ja valuuttoineen. Siina missa esim. suomituristi tarvitsee Kiinaan paastakseen viisumin, niin Macao ja Hongkong eivat tallaisia papereita edellyta.

Taipa/Coloane kierroksen jalkeen edellisen paivan kavelyretki alkoikin tuntua jaloissa, joten turismi sai sitten riittaakin. Illalla suunnaksi edellisen paivan tapaan Dochas:in alue Macaon mantereen itaosassa, jossa Avenida Sun Yat Sen tien varrella ja korttelin toisellakin puolella, on vilkas baari/ravintolakeskittyma niille, jotka eivat kasinokulttuurista ja hotellien kalliista yokerhoista valita. Oluesta taalla sai maksaa melkein saman rahan, kuin Suomessa mutta ruoka oli huokeaa ja erittain hyvaa. Itse jatin kiinalaiset hapanimelasotkut vahemmalle ja kavin lahinna portugalilaisravintoloissa, joissa tarjoiltiin oivaa macanese-lusitaanipoperoa kukkarolle ystavalliseen hintaan.

Macao osoittautui ennakoitua mukavammaksi paikaksi ja tuollainen viikonloppureissu oli pituudeltaan aivan paseli mestaan tutustumiseksi. Varta vasten ei Suomesta Macaoon kannata lahtea mutta mikali loydat itsesi esimerkiksi Hongkongista tai Guangzhousta, voin hyvinkin suositella paivan tai kahden visiittia myos Macaon puolelle.

Sunnuntaina otettiin suunta jalleen kohti Bangkokia, josta kotiin tiistaina. Tama reissu alkaa olla raportointien osalta paketissa, silla taalla BKK:ssa en sen kummempia tanaan enaa aio harrastaa. Taksi paivaksi yritin saada reissun ensimmaisen kankkusen mutta kaikki tama turismi on vasyttanyt siina maarin, etta eilisiltakin jai vajaaksi ja en siinakaan onnitunut. Palataan asiaan taas seuraavan reissun yhteydessa, nyt muutama kuva ja heips.

Maalaiselamaa

Twanten kylan sivukujilla.

Lounastauko

Ruokailuhetki Kha Khat Wain luostarissa.

Swhemawdaw Paya

Shwemawdawin yli sata metria korkea pagodi kuvattuna Damalinguyan luostarin seinaleikkauksen lapi.

Myanmar, pt.2

Dodiin...Eli aamaisen jalkeen suunnattiin kohti Bagoa, jonne matkaa on noin 80km ja kohtalaisten teiden ansiosta sinne ehdittiin puolessatoista tunnissa. Kohtalaisella tiella voidaan taalla pain tarkoittaa sellaista, jossa on periaatteessa paallyste ja teoriassa ohituspaikkoja. Tasaiseksi sita ei juurikaan paase kehumaan. Liikenne onkin taalla melko metka asia, silla sen lisaksi, etta autoissa on ratti oikealla puolella, autot myos kayttavat tien oikeaa kaistaa, joka on omiaan nostamaan autoiluun ja perille paasyyn liittyvia vedonlyontikertoimia. Tarinan mukaan tama jarjestely johtuu siita, etta aikanaan joku hallituksen edustaja oli unessaan/ennustajaltaan/jostain muusta yhta luotettavasta lahteesta saanut viestin, etta maansa tulisi siirtya enemman oikealle. Henkisen/poliittisen siirtyman lisaksi/sijaan tama veijari paatti toteuttaa visiota siis melko 1:1. Se on tuo tien paallystaminenkin, tai ainakin paallysteen korjaaminen, taalla pain maailmaa muuten puhdasta kasityota, kirjaimellisesti. Matkan varrella nakyi porukkaa kykkimassa tien varrella punotun korin aaressa, joka oli lastattu jollain etaisesti asfalttia muistuttavalla massalla, jota sitten kasin pakattiin tiessa oleviin reikiin routavaurioiden (vai olisivatko ennemmin kenties monsuunivaurioita) korjaamiseksi. Kovaa duunia. Bagoon paastyamme poimimme kyytiin Myintin kaverin Mannin ja suuntasimme kohti nahtavyyksia.
Ensimmaisena ohjelmassa oli Kha Khat Wain Kyaung luostari, jossa pitaa pysyvasti majaansa non 1200 munkkia. Luostarit Myanmarissa voidaan jakaa karkeasti kahteen eri tyyppiin; opiskelua varten ja meditaatiota varten perustetut luostarit. Tama kyseinen luostari oli sita ensimmaista sorttia, joten valtaosa munkeista oli nuoria noviisimunkkeja, jotka ovat suorittamassa burmalaisen miehen elamaan kuuluvista kahdesta munkkirotaatiosta sita ensimmaista. Luostarissa sai kierrella vapaasti ja paasinkin tirkistelemaan myos luostarin keittioon (eeeeerittain low tech), munkkien majoitustiloihin ja seuraamaan lounashetkea, joka oli juuri alkamassa sotilaallisella jonojen muodostamiella saapuessamme paikalle. Mielenkiintoinen vierailu, Mannin kertoillessa parhaansa mukaan jotakuinkin ymmarrettavalla englannilla luostarin jokapaivaisesta elamasta. Tasta paivaretki jatkui seuraaviin kohteisiin:

• Damalinguyan luostari, joka oli pienempi ja vaatimattomampi luostari kuin edellinen mutta jossa ei kuitenkaan oltu lehtikultaa saastelty ja pikkubuddhia vipelsi jaloissa. Taalla kaarittiin myos kasin perinteisia burmalaisia sikareita, jotka tehdaan puun lehteen, taytetaan tupakalla ja pienilla puun palasilla ja filtteriksi asennetaan pala sokeriruokoa. Terveellista, kuin fan. 100 kyatilla niita sai viisi, katsotaan mita Suomen tulli naista sanoo...Taalla opin myos seuraavan pienen triviatiedon. Kun sinulta Myanmarissa kysytaan mista olet ja vastaat "Finland", niin saatat talla aiheuttaa kysyjalle kikatuskohtauksen. Tama sen vuoksi, etta Mannin mukaan Finland kuullostaa burmankielen sanalta (kirjoitusasu jai epaselvaksi) joka tarkoittaa suurin piirtein "nayttaa persetta." The more you know.
• Shwemawdaw Paya, Yangonin Shwdagon Payaakin korkeampi (yli 100 metrinen) kullattu pytinki.
• Hindaagon temppeli.
• Snake temple, jossa palvonnan kohteena on yli kuusimetrinen ja noin 140 kiloinen Boa Constrictor. Otus oli onneksi ilmeisesti juuri nauttinut viikottaisen 30 kanakilon ruoka-annoksensa ja potkotteli kiltisti nurkassa sen kummemmin turistista kiinnostumatta.
• Buddha Garden, jossa patsasteli X-maara identtisia Buddhan kuvia.
• Shwethahlaung pagoda (Reclining Buddha), 55 metria pitka makaava Buddha ja sen lahistolla, ulkotiloihin rakennettu 65 metrinen jaljennos.
• Shawtulay Paya, joka sijaitsi paikallisen koulun vieressa ja jossa turisti aiheutti selkeasti opintojen karun katkeamisen ilmestyen koulun tiluksille pakottaen paikalliset ipanat luokkahuoneiden ikkunoihin helouta huutelemaan.

Temppelikierroksen valilla lounastimme paikallisessa tienvarsikuppilassa, jossa ruoka oli erittain maittavaa ja halpaa mutta josta samalla heti tiesi, etta huomenna vatsa kiittaa...

Makson Mannille paivan opaskierroksesta 7 dollaria ja lahdimme Myintin kanssa takaisin kohti Yangonia, matkalla pysahtyen viela tsekkaamaan toisen maailmansodan muistomerkin ja sen yhteydessa olevan sotilashautausmaan. Myint kertoli matkan aikana myos tekevansa silloin talloin taksillaan myos pidempia kiertomatkoja turistien kanssa, esim. kahden viikon Myanmarin kiertomatkoja. Akkisiltaan tama tuntuu melko kalliilta ajatukselta mutta toisaalta, jos on kaksikin maksajaa, niin 600-650 dollaria (polttoaineen hinnoista riippuen) siita, etta on oma kuski ja joustavampi aikataulu, ei tunnukaan enaa niin kalliilta hinnalta Mandalayn, Baganin ja Inlay jarven kiertamisesta. Myint oli muutenkin leppoisa kaveri ja osoittautui myos huumorintajuiseksi mieheksi yrittaessamme navigoda tiella rohnottavan kulkukoiran ohitse todeten, etta "Koira on kuin hallituksemme, tekee mita lystaa eika valita mistaan mitaan." Suosittelen kuskiksenne matkoillanne Yangoniin.

Perilla hotellilla olimme yhdeksan tunnin retken jalkeen ja lepotauon ja virkistaytymisen jalkeen loppuilta menikin perussuoritusten merkeissa, eli illallinen ja pari kaljaa.

Lauantai 16.6.

Aamiaisen jalkeen suunta kohti Bogyoke Aung San Market-aluetta, jossa turistille on kaupan kraasaa joka lahtoon. Muutaman tunnin jalkeen kavi kuitenkin selvaksi, etta nyt aletaan maksamaan hintaa eilisesta lounaasta ja pitikin ottaa suunta takaisin kohti hotellia. Loppupaiva menikin sitten rattoisasti kevyen kuumeen, vatsanvaanteiden, sangyssa makaamisen ja vessassa juoksemisen merkeissa. Onneksi oli Buranat, Imodiumit ja luettavaa matkassa.

Sunnuntai 17.6.

Olo oli jo parempi ja uskaltauduinkin hotellia kauemmaksi, ihan tois puol jokkee asti. Eli otin lautan Yangon-joen yli Dalahin kaupunkiin, josta polkaisin taksin ja kuskin viemaan minut Twanten kylaan reilun puolen tunnin paahan. Siella tuli sitten katseltua lisaa temppeleita, lompsittua ympariinsa pikkukaupungin tunnelmissa ja yleisesti vaan maleksittua. Ajattelin aluksi ottaa vain yhden suunnan kyydin Twanteen ja hoitaa itseni selta omin avuin pois mutta stten tuumasin, etta taksia sielta ei valttamatta saa, vaan joutuisin turvautumaan yleisiin kulkuneuvoihin ja tama ajatus ei kiehtonut lainkaan, silla taalla bussin virkaa ajavat 50-luvulla Kanadassa rakennetut rahjakkeet, seka pick upit, jotka ahdetaan todella tayteen, tarvittaessa kattoa ja konepeltia myoten. Suosittelen siis menopaluuta myos kaikille muille. Illalla kevyesti ulos mutta ajoissa hotellille pistamaan kamat kasaan ja nukkumaan, silla aikainen lahto taas aamulla kohti Bangkokia. Tuohon ravintolakulttuuriin sisaltyy muuten yksi mielenkiintoinen asia, johon Turisti Itse ei kylla taipunut koko reissun aikana, nimittain paikallinen tapa tarjoililjan huomion kiinnittamiseksi. Se tapahtuu jotakuinkin nain: muikistat huulet, niin kuin valmistautuisit 50-luvun Suomifilmeista tuttuun teatraaliseen suuteluriittiin ja sitten alat muiskuttelemaan. Ei kylla pysty tuohon, tyydyin huitomaan.

Maanantai 18.6. - Keskiviikko 20.6.

Herra Myint hoiti taas kuskin velvollisuudet kun siirryin aamusella Yangonin lentoasemalle. Yangonin kentasta semmoinen huomio, etta sielta ei sitten loydy kahvilaa, kauppoja, tms. Tamahan tietysti aamuseitsemalta oli mita masentavin huomio. Tupakoinninkin voit unohtaa turvatarkastuspisteen toisella puolen. Ehanaa.

Bangkokiin paastiin aikataulussa ja nama muutama paiva meni/menee nyt ihan vaan ollessa, yhtaan temppelia, tahi muutakaan turistikodetta en aio kayda katsomassa. Shoppailua, parturissa kayntia, ankaraa chillausta, lukemista ja sen semmoista korkeintaan. Huomenna siirryn sitten muutamaksi paivaksi Macaoon, joten jatkan raportointia kentes sielta. Nyt parin kuvan myota heipat.

Sule Paya

Yangonin keskustan sydan, Sule Paya.

Palmuja ja pagodeja

Shwedagon Paya, Yangon, Myanmar.

Lieneeko sattumaa...

...etta tama "kansan virallinen tahto" on pistetty naytille USA:n suurlahetystoa vastapaata? Yangon, Myanmar.

Myanmar, pt.1

Keskiviikko 13.6.

Yangonin kansainvaliselle lenoasemalle saavuttiin kohtuuttoman aikaisin, eli jo heti aamukahdeksan jalkeen. Taman selittaa pitkalti se, etta lahto Bangklokista oli ajoitettu vielakin kohtuuttomammin, eli 0715. Oudon aikavyohykkeen ovat tanne valinneet, Yangon on 3 ja puoli tuntia Suomen aikaa edella, Bangkokin neljan sijaan... Niin ovat ajat ja tavat muuttuneet, etta kannykankin sai vieda maahan ja turistidollareitakaan ei joutunut enaa ostamaan. Kannykalla ei tosin paljoa tekoa Myanmarissala TeliaSoneralla ei naemma ole roaming-partneria ko. maassa ja kentasta ei siis ollut tietoakaan. Vai oisikohan tuo puhelin pitanyt rekisteroida jotenkin. Noh, tieda hanta, paljoa se ei nyt ainakaan pirisemaan paassyt. Ocean Pearl Inn oli lupaustensa mukaisesti lahettanyt vastaanottokomitean kentalle ja kyytia ei siis tarvinnut sen enempaa sorvata kentalta hotellille. Keskusta on kentalta reilun puolen tunnin taksimatkan paassa ja hotellilla oltiin heti yhdeksan jalkeen. Majoitusliike osoittautui hyvinkin hintansa vaartiksi (10 USD/yo), tosin sijainti ei ole aivan umpikeskustassa, joten takseihin/riksoihin joutuu jonkun verran sijoittamaan. Nokosten jalkeen kaupunkia tutkimaan ja siina puuhassa kavi hyvin nopeasti selvaksi kaksi asiaa:

• turismi taalla on sen verran nuori taiteenlaji, etta turisti on itse viela nahtavyys (varsinkin nain sesongin ulkopuolella, kun meita on melko vahan), ja
• tavattoman ystavallisia ihmisia, myanmarin pidginin fraasi "hellohoweareyouwhatisyourcountry" kavi tutuksi hyvin nopeasti ja hymy levisi paikalliset klasvoille aina kun heita morjensti. Mainiota porukkaa. Ja tosin kuin esim. Kiinassa, ystavallisyydella ei ollut taka-ajatuksia, vaan se oli aitoa.

Paikallista rahaa sai vaihdettua hotellilla kurssiin 100 USD = puolentoista sentin nippu paikallisia kyateja. Eli taala oli 1200 kyatia. Paras paikka rahanvaihtoon naytti olevan Sule Payan alue keskustassa, jossa tarjolla oli kaikkea rahanvaihdosta opaspalveluihin ja seksuaalisiin riitteihin (oiseen aikaan, toim huom.). Keskusta on melko helppo navigoitava, britit toivat 1800-luvun puolivalin hujakoilla siirtomaa-arkkitehtuurin ja gin tonicien ohella kaupunkiin nerokkaan ruutukaavan ja jos osaa laskea tekemiensa 90 asteen kaannosten maaran ja arvioimaan niiden suunnan (vasen vai se toinen vasen) ei paase eksymaan kovinkaan pahasti. Tyyliltaan kaupunki vaikutti Thaimaan ja siirtomaavallan jalkeiselta sekoitukselta, joskin heti keskustan ulkopuolella ensimmaisena tuli mieleen tropiikkiin paiskattu Ulan Bator, sen verran Thaimaatakin koyhemmassa paikassa nyt siis ilmeisesti oltiin. Keskiviikko meni siis pitkalti kaupunkitunnustelujen merkeissa, valilla syoden ja juoden (pari litraa nuudelikeittoa ja pari mukia kaljaa = 2 USD). Noilla halvoilla hinnoilla on kylla outo vaikutus kapitalistiin... Heti jos joku Kansainvalisen Turistinkusetusunionin (tm) virallisesti akkreditoima jasenkauppias yritti alkaa vedattamaan, niin karvat nousivat saman tien pystyyn, vaikka pyydetty hinta olisi edelleen kasittamattoman halpa Suomen mittakaavassa. Esimerkki; kun taksikuski pyysi illalla 5000 kyatia matkasta baarista (mainio baari muuten tuo Silver Oak Cafe&Beauty Salon, samassa tilassa kahvila, kauneushoitola ja klubi/yokerho) hotellille, niin turisti mielummin kaveli kuin maksoi tuon karun, reilun 3 ei\uron hinnan, tietaessaan, etta oikea hinta olisi lahempana 1500 kyatia. Vaikka ilman tuota tietoa olisi maksanut pyydetyn summan mielellaan ja ihmetellyt viela taksissa istuessaan, etta kyllapa on miellyttavan huokeaa. Sama efekti on nahtavissa kaikissa taman alueen maissa, Thaimaassakin tulee tingattua jonkun naurettavan 50 bahtin peraan, vaikka summa ei heilauta matkabudjettia suuntaan, tai toiseen.

Torstai 14.6.

Torstaina lahdettiinkin leikkimaan turistia heti aamiaen jalkeen ja suunnaksi otettiin Shwedagon Paya, muutama kilometri kaupungin keskustan ulkopuolella. Komea pytinki mutta muistutti jalleen kerran siita, kuinka tata maata oikeasti johdetaan...Kansalaiset yrittavat selvita miten selviavat, kun hallitus kayttaa kaiken rahan itsensa ja pintakiillin yllapitoon. OK, onhan tama alueen arvostetuin temppeli, johon tehdaan pyhiinvaellusmatkoja vahan kauempaakin. Mutta... Maan BKT/kansalainen on jossain puolentoista tuhannen dollarin hujakoilla/vuosi ja hallitus ottaa kaikki Shwedagon Payan sisaanpaasymaksut (ja lahjoitukset) lyhentamattomina itselleen ja jyvittavat sitten kansalle, mita jyvittavat. Shwedagon Payaa koristaa yli 50 lehtikultatonnin lisaksi noin 5500 timanttia, joilla voisi ostaa kansalaisille vaikka hiukan Eloveenaa ja silti jaisi melko komea rakennus jaljelle. Noh, kukin tyylillaan ja tulihan itsekin lahjoitettua kansalaisten sortorahastoon 5 dollaria, joten mika mina olen mitaan sanomaan... Loppupaiva meni kaupunkia kierrellessa ja perjantain suunnitelmia tehdessa ja illalla ABC Country Pubiin tutustuessa. Mielenkiintoisen oloinen baari... Bar Nevadan (big shout out to Porvoo!) konkurssipesasta hommatut puukalusteet ja b-luokan house-bandi loivat paikkaan unenomaisen tunnelman. Ihminen ei ole elanyt, ennen kuin istuu Yangonlaisessa navettabaarissa kuuntelemassa paikallisen cover-bandin versioimaa maijahiimaijahuu-viisua synasoundeilla, jotka tuovat elavasti mieleen haitarin. Good times.

Perjantai 15.6.

Road Trip!!! Olin varannut kayttooni taksi paivaksi auton ja kuskin ja suunnaksi otettiin heti aamusta n. 80km paassa Yangonista sijatseva Bagon kaupunki. Kuski, herra Miyan, puhui erinomaista englantia ja kuskasi paivaretkelle lahtenytta turistia pitkin Yangonin maalaiskuntaa 40 dollarin korvausta vastaan. Tuo kielitaitojuttu onkin muuten mielenkiintoinen asia. Ihmetyksekseni totesin, etta Myanmarissa puhutaan paljon parempaa englantia, kuin Thaimaassa. Koululaitokset tekevat ilmeisesti tehtavansa myos hieman koyhemmassa maassa, score one for Burma. Miyantin mukaan kutsuvat itseaan ja maataan mielummin Burmaksi, kuin Myanmariksi, nimenmuutos menee kuulemma 80-luvun loppupuolella holmoilleiden sotilasjohtajien piikkiin (halusivat etaisyytta siirtomaa-aikoihin) ja kansa ei sita ole edelleenkaan valmis allekirjoittamaan. Enivei, Bagoon paastiin puolessatoista tunnissa ja siella, sen sijaan etta olisin maksanut 10 dollaria jalleen hallituksen kukkaroon temppeleihin tutustumiseksi, Miyan valjasti kaverinsa Manni:n oppaakseni. Manni tiesi kaikki sivusisaankaynnit lipunmyyntipisteiden valttamiseksi ja selvisin hanen palveluistaan pienemmalla korvauksella, kuin 10 dollarilla, eli hyva niin. Mutta, takaisin temppelikierrokseen...huomenna... Juttu venyy, jatkan siis huomenissa, ei jaksa noita brittiakkoja tuossa viereisella koneella. Pistan tahan valiin pari kuvaa. Hejhej.

Burmasta paevaa

Yangon alkaa olla nahtyna, huomenna takaisin kohti Bangkokia. Taalla nama tietoliikenneyhteydet - ja tietokoneet ylipaansa - kun ovat mita ovat, niin taidan sittenkin paivittaa Yangonin osion vasta paastyani Thaimaaseen sivistyksen pariin (!).

Sanottakoon tassa yhteydessa nyt lyhyesti vain seuraavaa:
- halpaa on (5 paivaa n. 200 USD majoituksineen, takseineen ja opaspalveluineen),
- sadetta piisaa niin, etta kadut tulvivat (ainoa sateeton paiva osui perjantaille, silloinkin saattoi sadella illallistaessani). Tosin vastavuoroisesti todettakoon, etta on ollut aurinkoistakin ja lamminta pitelee,
- mukavia ihmisia (nain ystavallista porukkaa ei ole varmaan tullut vastaan viela misaan),
- saaliksi kay tata koyhyytta, valtio sortaa omiaan minka joutaa...

Eli, palaan asiaan kenties jo huomenissa hieman tarkemmin, ehkapa jopa kuvien kera.

Kiikkerat nokoset

Se on - perkele viekoon - chillattava silloin, kun chillauttaa. Memorial Bridge, Bangkok.

Feal and loathing in Bangkok

Ostaisitko talta miehelta vahan kaytetyn riksakyydin? Khaosan Rd., Bangkok.

Tyoturvallisuuskeskus esittaa:

Luulisi paikallisella luottamusmiehella olevan jotain sanottavaa rakennustelineiden potentiaalisesta turvallisuudesta. Tai sen puutteesta. Wat Prayoon-temppelin chedi Bangkokissa.

5 paivaa takana

Tyolaita nama ulkomaiset nappikset. Ja Bloggerin kayttoliittymakin on kaiken lisaksi Thaiksi...Torstai ja perjantai meni melko pitkalti potkotellessa, ei jaksanut turisti riehua. Lauantaista tiistaihin on yritetty harrastaa kevytta turismia, kayty tsekkaamassa muutama sellainen temppeli, joka on aiemmilla reissuilla jaanyt valiin, ajeltu Chao Praya:a ylos ja alas (erittain suositeltava matkustusmuoto kaupungin halki mikali joki seuraa yhtaan suunniteltua turismipolkua. Halpaakin, kuin saippua) ja poristy Chinatownissa. Noita temppeleita jaksa sen kummemmin listailla, vilkaiskaa vaikka tuolta paikallinen tarjonta, mikali kiinnostaa. Jatin passini saman tien perjantaina matkatoimiston sedalle Myanmarin viisumia varten ja tanaan tuli lunastettua sekin dokumentti takaisin, viisumeineen kaikkineen. Huomisaamuna (keskella yota kaytannossa, perkele) siis suunta rajan taakse tarkastamaan kuinka se Burma nykyaan makaa ja siella ensi maanantaihin asti, jolloin suunta taas BKK:hon. Alkaa tulla tama kulma Thainmaata pikkuhiljaa tutuksi, jatkossa kuljen kylla lapi mahdollisimman nopeasti...

Mistaan sadekaudesta taalla ei ole kylla toistaiseksi ollut tietoakaan, samaa helletta ja paistetta, kuin aina ennenkin. Tanaan oli ensimmainen pilvisempi paiva. Ja pilvisemmalla tarkoitan vain sita, etta aurinko ei paistanut aivan yhta paljon, kuin muina paivina. Lampotila on pyorinyt turvallisissa 35-39 asteen lukemissa, joten onneksi ei tullut niita valihousuja pakattua, ilmankin on parjatty. Yangoniin lupaillaan naemma ukkosia koko loppuviikoksi ja vain hieman yli 30 astetta. Saapahan tekosyyn istua aboriginaalien kanssa pubissa turisemassa.

Macaostakin ilmoitteli hotelli itsestaan ja huone on buukattu, joten tama sita myoten selvaa. Eri asia sitten jaksaako sinne jaada...Ei tassa vaiheessa taman enempaa, latkasen pari kuvaa ja tuonnempana lisaa.

Kaikki tiet vievät Bangkokiin

Tänään siis mennään taas. Loppuviikoksi Bangkokiin on lupailtu 35-37 asteisia kelejä, joten pärjännee valkoinenkin mies, kunhan joku vain heittää löylyä.

Matkaohjelma on alustavasti seuraavanlainen:

• Tänään 6.6. lento HEL-BKK, perillä paikallilsta aikaa huomenna aamupäivällä,
• 7.6.-13.6. hieman auki vielä, keleistä riippuen saatan suunnata Koh Sametille tai Koh Changille muutamaksi päiväksi, tai sitten pysyttelen vain Bangkokissa tekemässä turistijuttuja. Passi pitää kuitenkin jättää hetkeksi narikkaan, jotta Myanmarin viisumi järjestyy. Peruslaiskana olentona annan viisumijärjestelyt jonkun matkatoimiston tehtäväksi,
• 13.6. lennetään Air Asian siivin Myanmarin pääkaupunkiin Yangooniin ja sielä viivähdetään 18.6. asti. Majoitus hoituu guest house-linjalla, Ocean Pearl Inn-majoitusliikkeen väki on luvannut turistille punkan 10USD/yö hintaan ja hakevat vielä lentoasemaltakin aamutuimaan,
• 18.6. paluu pariksi päiväksi Bangkokiin ja 21.6. jälleen Air Asian siivin Macaoon. Majoitusta on tiedusteltu Macau Masters hotellista mutta tätä kirjoitettaessa varauspyyntöön ei ole vielä tullut varmistusta,
• 24.6. takaisin BKK:hon ja 26.6. siis kotimaisemiin.

Myanmariin matkustamistahan voidaan joissain hippi/puunhalaajapiireissä pitää hieman arveluttavana toimintana, ottaahan maata hallitseva sotilasjuntta sievoisen siivun turistin rahoista mm. verojen muodossa sortokoneistonsa ylläpitoon. Toisaalta, käyttäen paikallisia palveluja (ei valtion turistibyroon) pystyy turisti tukemaan paikallisia suoraan ilman valtion pitkän kouran väliintuloa. Mielenkiintoinen fakta: 1USD on virallisen kurssin mukaan hieman alle 7 kyatia, katukaupassa vaihtokurssi on turistille "hieman" edullisempi, 1USD = n. 1200 kyatia.

Macaota puolestaan siellä vieraillut ystävä kehui lähinnä kasinoiden ja huorien kansoittamaksi, Pajatso siellä, toinen tuolla. Noh, siellähän ei tule vietettyä kuin muutama päivä ja jos ilmapiiri käy ahdistamaan, niin Hongkong on lyhyen laivamatkan päässä ja vietän päivän vaikka taas Kowloonin kaaosta ihmetelen.

Semmoista. Lisää raportteja tilanteen kehittyessä, paalataan aasiaan.

Tjäreborgilla matkaan

Katsoin tuossa päivänä eräänä Tjäreborgin uusimman mainoksen ja näytti niin pirun tutulta...Ja mikä ettei, sehän on Matt. Aluksi ajattelin, että nyt on käytetty netin tunnetuinta reissaajaa luvatta, mutta Matt:n journal kertoi totuuden, miestä on lennätetty pitkin maailmaa business-luokassa mainoksen kuvaamiseksi. Onhan mainoksessa tosin käytetty myös alkuperäismateriaalia. Ja katso, reissaamallakin pystyy tienaamaan. Itse pidän tosin alkuperäisistä tulkinnoista enemmän (eritoten "Dance 2006")...Tämä on edelleen yksi kauneimpia asioita, joita olen netissä nähnyt.

Hetkestä aikaa

Joku prkl on jättänyt blogini rempalleen....

Huhtikuussa jäi siis Bukarest väliin, koska a) oli tullut reissattua keväällä jo ihan tarpeeksi ja b) koska työnantaja päätti lähettää minut suunniteltuna ajankohtana Pietariin kokoustamaan. Siellä meni siis kolme päivää - 25.-27.4. - lähinnä töiden merkeissä. Ehdimme tosin toki myös risteilemään Neva-joella, illastamaan isäntien johdolla venäläiseen tapaan (=enemmän puhetta ja lasien kohottelua, kuin ruokailua) ja viimeisenä päivänä tekemään myös pikavisiitin Eremitaasiin. Vaikuttava ja komea kaupunki kaikkine jokineen, kanaaleineen ja tyylikkäästi restauroitune (?) rakennuksineen. Toukokuun alussa (7.-10.5.) tuli piipahdettua myös liiankin tutuksi ja turvalliseksi käyneessä Brysselissä. Kaupungista löytyi uusi mainio baari tosin, kirpputorin oloinen pimeä kellariluola, jossa soi Jacques Brel tauotta ja cognac-cafe maistui. Suosittelisin, jos muistaisin nimen. Noh, näytän kädestä pitäen, mmkay?


Noh, ei tämä pelkkää työmatkailua ole, loma alkaa parin viikon päästä. Ja samalla kutsuu jälleen Aasia. Finnairilla on tapana kaupata joka viikko yhtä tiettyä kohdetta ns. "viikonlopputarjouksena", joka on myytävänä ainoastaan lauantai aamusta sunnuntai iltaan (en ole varma kaikista kaupankäyntitavoista, itse ostin netin kautta Finnairin sivuilta) ja jonka matka-aika on seuraavat 2-3 kuukautta. Nelisen viikkoa sitten kaupan oli meno-paluu Bangkokiin, joten ostin sen pois kuleksimasta 450 euron sopivaan hintaan. Eli 6.6. suunnataan jälleen kerran kohti Bangkokia. Tällä kertaa alustava suunnitelma näyttää seuraavalta:

• saapuminen Bangkokiin 7.6. Siellä kaksi vaihtoehtoa, eli joko vietän aikaa siellä seuraavaan alkuviikkoon asti turistijuttuja tehden (jotka ovat jääneet melko vähälle aiemmilla reissuilla), tai suuntaan pariksi päiväksi tutulle ja leppoisalle Koh Changille. Tämä järjestely siitä syystä, että aion jättää passini matkatoimistoon viisuminhankintaa varten, jotta voin...
• matkustaa 13.6. Yangooniin (ent. Rangoon), Myanmariin (omaa sukua Burma) ja viettää siellä aikaa tuonne 18.-19.6. saakka. Sieltä paluu Bangkokiin ja...
• Parin päivän välichillauksen jälkeen suunta viikonlopuksi kohti Macaota, joka ei siis ole siellä päinkään. Mutta kun Air Asia:lla lentää perin huokealla, niin miksipä ei. Macaossa siis ~24.6. asti, jonka jälkeen taas Bangkokiin ja sieltä 26.6. puolilta päivin kohti Helsinki-Vantaata. Illaksi baar...kotiin.

Graafinen esitys matkan luonteesta alla (disclaimer: orientation purposes only, not to be used for navigation). Lisää detaljeja tiedossa tapahtumien kulun selvitessä.

Reissu

Holabuenosdiaz....

...niinkuin näillä ranskanketkuilla on tapana sanoa.

Jos olisin varannut lentoni tällekin reissulle sen mukaan, mitä kutsussa kokouksen kestoksi sanottiin, olisi täällä Pariisissa edessä noin puolitoista päivää vapaata huomisen aamupäivän session jälkeen. Nyt ei kuitenkaan jaksa, kun kokous on paketissa, niin het' kotiin. Vaihdoin jopa aikaisempaan paluulentoon, että pääsee olemaan välillä muutaman päivän kotimaisemissakin. Töiden ohella turistujutut on jäänyt täällä vähiin, Sacre-Coeur:in & Montmarten maisemat ja Pere Lachaise tuli nähtyä pikaisesti ja illat tulee pörrättyä kevyesti Quartier Latin:in ravintoloissa ja baareissa. Huonomminkin voisi tietysti mennä.

Huhtikuun loppuun olin suunnitellut visiittiä Bukarestiin mutta kyllä nyt täytyy pitää muutama viikko taukoa tässä turismissa... Palaillaan asiaan tuonnempana kun uusia kuvioita syntyy. Huomenna kotiin.

Reissusta toiseen

Semmoinen keikka. Jäi päivittely hieman vähälle (lienee hyvä vaan, oli siis parempaakin tekemistä reissussa) ja tuo yksikin post tuli kirjoitettua kovalla kiireellä. Ehkä sitä joutaa hieman retusoimaan Pääsiäisen aikoihin.

Eilen illalla puoli kymmenen jälkeen olin siis kotona ja nyt on paidat silitetty ja reppu vaihdettu Samsoniteen, eli suunnaksi tänään Pariisi. Kotona ehti siis olla sen kaikki 15 tuntia... Pariisissa odottaa työreissu, josta kotiutuminen koittaa myöhään illalla 5.4. Kokeilen sen jälkeen täydentää tuota Osaka-osiota ja kenties lätkiä jotain kuviakin. Galleriakin vaatisi päivitystä...

Terveisiä Osakasta

Lentomatka sujui niinkuin lentomatkoilla on tapana sujua, eli tylsästi ja pääosin ilman unta, vaikka pienoista punaviinipuudutusta matkan aikana yritettiinkin. Olisipa turistilla varaa matkata business-luokassa niin olisi jotain toivoa nukkumisestakin...

Kansain lentoasemalle saavuttiin aikataulussa ja maahantulomuodollisuudet saatiin hoidettua miellyttävän sujuvasti. KIX:ltä oli tarkoitus matkata isolle kirkolle junalla ja helposti löytyi myös rautatieasema ja lippujen osto japanilaisesta automaatista oli sekin melko kivuton prosessi. Reissun ensimmäinen "my bad" tapahtuikin, kun piti nousta junaan ja Turisti valitsi
luonnollisestikin Airport Expressin sijaan paikallisjunan...Noin puolen tunnin junamatka muuttui tämän myötä noin puolentoista tunnin junamatkaksi, junan pysähdellessä noin minuutin välein ja seistessä asemilla kymmenenkin minuuttia... Noh, jotain hyvääkin, nimittäin Johanna sai matkan loppupuolella vierustoverikseen sumo-painijan ja sitä fiilistellessä
loppumatka sujuikin rattoisasti. Hotellin nettisivuilta tulostettujen ohjeiden mukaan toimien loppumatka sujui ilman sen kummempia vastoinkäymisiä ja Kuramotoon saavuttiinkin heti puolen päivän jälkeen. Huone meille luvattiin tosin vasta neljältä, joten jätimme laukut
siihen ja suuntasimme etsimään lounaspaikkaa Dotombori-kadulle. Lounaspaikan valinnassa noudatettiin ikivanhaa jedi-kikkaa, eli mentiin intuitiolla ensimmäiseen sopivalta tuntuvaan ravintolaan. Valinta osui pieneen kellariravintolaan, jossa englannin kieli ei kuulunut
ruokalistoihin, tai henkilökunnan vankimman osaamisen alueelle. Paikka osoittautui okonomiyaki-ravintolaksi, jossa ruokapöydän pinta muodostui perinteiseen tapaan paistolevystä. Koska menusta ei ymmärretty sanaakaan, niin osoittelimme vain kuvia seinältä ja näin toimien onnistuimme tilaamaan kaksi erinomaisen maukasta okonomiyakia ja isot Asahit. Kerrassaan oiva lounas ja Johannan ensimmäinen Japani-experience oli polkaistu onnistuneesti käyntiin. Lounaan jälkeen epämääräistä palloilua valtavissa shoppailku-komplekseissa
ja epätoivoista päiväkaljan etsimistä. Päiväjuominkien päälle täällä ei kyllä ymmärretä mitään, niin hankalaa oli olutpaikan löytäminen. Lopulta Hub-ketjun pubi pelasti kuitenkin meidät ja turistit saivat janonsa tyydytettyä. Jet lag aiheuttaa oluen tarpeen.

Hotellihuone saatiin siis neljän jälkeen ja hotellivalinta osoittautui erittäin onnistuneeksi. Huoneen ja yleisten puitteiden osalta voi sanoa hinta-laatusuhteen olevan hyvinkin kohdallaan Kuramotossa ja paikkaa voi varauksetta suositella kaikille, jotka haluavat kohtuuhintaista
majoitusta perinteiseen ryokantyyliin keskeisellä paikalla Minamin alueella. Parin tunnin nokosten jälkeen illalliselle (paikan valinta suoritettiin samaa metodia noudattaen, kuin lounaallakin) ja illallisen jälkeen kohti Kitaa ja morjenstamaan vanhaa tuttua, eli Kapteeni Kengurua. Blogia edellisen japaninmatkani yhteydessä lukeneet saattanevat muistaa Captain Kangaroo baarista mainittavan ja niin muisti myös paikan henkilökunta paikasta maininneen. Eli heti ovelta sai alkaa kättelemään henkilökuntaa "long time no see"-toivotusten kera. Which was nice. Loppuilta vierähti leppoisasti drinksujen (muun muassa Laoslaista kobra-viinaa), napostelun (nattoa...."Me olemme perkele suomesta, mehän syömme mitä vaan...") ja jutustelun merkeissä. Ainoan tahran iltaan muodostivat idioottimaiset kanukki-expatit, joiden kanssa jouduimme tekemisiin. Onneksi näitäkään veijareita ei tarvinnut koko ilataa kuunnella, vaan meininki parani jälleen kun heistä päästiin eroon ja pääsimme taas natiivien kanssa juttuun. Molemmille turisteille olisi löytynyt baarista paikallista seuraakin ja kaiken lisäksi vielä saman naisen muodossa (naisella vielä täydellinen nimikin siihen, Mitsuko Yokotai :). Päädyimme kuitenkin hotellille keskenämme ja valot sammuivat yläkerrasta alle ångströmmin kun pään oli laskenut tyynyyn.

Lauantai valkeni perin sateisena. Alkuillasta pyörimme America Muran alueella ihmettelemässä paikallisten "trendikkyyttä" ja illalla yakitori-ravintolan kautta RockRock:iin. Meininki tässäkin baarissa oli pysynyt viime vuotisen laisena, musiikki pauhasi kipukynnystä lähentelevällä volyymilla ja teinit diggailivat. Ja me nautimme.

Sunnuntaina iski perinteiseen tapaan se pahin jetlag (ja kaupantekijäisiksi lievähkö kanuunakin), joten päivä otettiin iisisti nukkuen ja leppoisan kävelyretken muodossa Tenjimbashi-Suji:n ostoskadulla. Kävelyretken ohessa päätimme piipahtaa olusella ja valitsimme jedi-vaistolla pienen paikallisen peruskuppilan. Siitä se spektaakkeli sitten muodostuikin. Kun oli selvinnyt, että olimme suomesta, niin juttuseuraa riitti (naapurituoleilla kiersivät vuorotellen jotakuinkin paikan kaikki muut asiakkaat vuoroillaan) ja edes rahamme ei meinannut kelvata kyseisessä paikassa. Turisteille kannettiin eteen juomia, naposteltavaa (mansikoita, keitetty mustekalan lonkero sinapilla, sekalaisia naksuja, jne...), lahjoja ja kun maksun aika koitti, niin noin 10000 (~67 €) jenin laskumme olikin jo pääosin maksettu ja omavastuuksi jäi vaivaiset 2000 jeniä. Eräs paikan asiakkaista oli sopinut henkilökunnan kanssa tällaisesta menettelystä ja ei auttanut turistien valittaa, että lasku on liian pieni...Upeita ihmisiä, mahtava maa.

Maanantaina oli vuorossa maakuntamatkailua, eli hyppäsimme junaan ja suuntasimme Kiotoon. Osaka, Kioto ja Kobe ovat käytännössä kasvaneet yhteen yhdeksi suurkaupungiksi ja näin ollen junamatkaankin vierähti vain puolisen tuntia. Kiotossa tsekkasimme Kinkaku-Ji, Ryoan-Ji ja Ginkaku-Ji - temppelit, ja käyskentelimme Gionin ja Pontochon alueilla. Takaisin kämpillä oltiin joskus iltayhdeltätoista ja melekoosen väsyneinä. Öitä.

Tiistaina matkakohteeksi otettiin Nara. Myös sinne siirtyy Osakasta sujuvasti junalla, matkan keston ollessa kolmisen varttia. Narassa sijaitsee maailman suurin puurakennus, Todai-Jin temppeli ja sitähän piti käydä ihmettelemässä. Temppelin sisällä on vielä erinomaisen massiivinen Buddhan patsas ja matka Osakasta on jo pelkästään tämän vuoksi sen vähän vaivan arvoinen. Naran puisto on myös koti reilulle tuhannelle peuralle, jotka käyskentelevät sopuisasti turistien joukossa, vapaana ja aitaamatta. Nara-kokemukseen kuuluu siis myös näiden peurojen ruokkiminen kekseillä, joita mummelit myyvät vähän joka mutkassa. Peuran pirulaiset ovat oppineet päivystämään näiden kojujen yhteydessä ja heti kun turisti osoittaa elkeitä keksikauppojen tekoon alkavat elukat kärttämään keksejä melko itsepintaisesti, kuten Johanna sai huomata... Puistokiertueella kävimme myös Kasugan temppelissä, joka on tunnettu sadoista lyhdyistään, jotka tosin eivät nyt olleet sytytettyinä. Narasta kotiuduttiin jo melko hyvissä ajoin ja loppuillan kuvio olikin selvä, eli illallinen ja kengurubaariin oluelle. Olut tosin virtasi lopulta aamukuuteen asti, jolloin omistaja Hashin kaveri nakkasi turistit hotellille auringon nousun saattelemana. Väsytti.

Keskiviikkona oli luppopäivä, Johanna shoppaili ansiokkaasti ja itse keskityin levyttämiseen. Illall otettiin suunnaksi Osaka Dome ja siellä ORIX Buffaloesin baseball-peli. Meikäläisellä on jotain pahaa karmaa, tälläkin kertaa kotijoukkue hävisi ottelunsa. Ottelu sinänsä oli tosin huomattavasti viimekertaista viihdyttävämpi.

Tänään torstaina suunnattiin heti aamusta Osakan akvaarioon ihmettelemään merielämän monimuotoisuutta. Sieltä sitten Shinsekain alueelle kävelemään ja poimimaan joitain hölmöjä matkamuistoja. Päivä on vielä kesken, joten kuka tietää mitä vielä on luvassa....

Huominen perjantai on reissun viimeinen kokonainen päivä, sillä paluulento lähtee lauantaina jo puolilta päivin. Huomiselle ei sen kummempia suunnitelmia mutta ilmeisesti ainakin allekrijoittaneen turistin pitää hoitaa hieman shoppailuja pois kun rahaakin on jäljellä aivan liikaa. Osaka on nimittäin kaikista Japaniin liittyvistä huhuosta huolimatta melkoisen huokea paikka ja matkabudjetti ei ole ollut edes lähellä ylittyä...Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Osakaan

Budapestin jälkeen ehti vielä piipahtamaan kahden päivän ajan Suomen Lapissakin (ei sukua Suomen Turulle), tosin siihen tuli tutustuttua lähinnä "mökin" ikkunasta. Myöhään tiistai-iltana sieltä kotiin, eilinen pyykinpesua ja muita juoksevia asioita ja avot, tänään kohti Osakaa. Reissussa vierähtää reilu viikko ja paluu on edessä lauantaina 31.3. Ja jotta reissaaminen ei tyrehtyisi, niin 1.4. otetaan suunnaksi Pariisi, mutta siitä sitten tuonnempana.

Osakassa majoitus on varattu Hotel Kuramoto:sta, joka sijaitsee Osakan yöelämän ja shoppailun keskuksessa, Minamissa. Hotellin pitäisi taas edustaa sellaista perinteistä ryokan-tyyliä, eli huoneessa on lähinnä tatamia ja futonia.

Se mitä viikon aikana tulee puuhasteltua on vielä kokolailla hämärän peitossa. Matkaseuralaiselle kyseessä on ensimmäinen Japanin-visiitti, joten aktiviteettien suhteen mentäneen hänen ehdoillaan. Viime keikalla jäi väliin se Naran kaupunki, joten kenties sinne päästäisiin tällä matkalla. Kiotossa tulee varmasti käytä uudelleen tsekkaamassa muutama temppeli ja Pontochodori ja kenties piipahdamme Himejissäkin. Baseball-kausi alkaa tällä viikolla, joten kenties on syytä piipahtaa myös Osaka Domessa kaljalla ja hodarilla. Ja yksi japanilaisen kevään tärkeimmistä tapahtumista, nimittäin kirsikkapuiden kukkiminen, osuu mahdollisesti matkamme ajankohtaan, joten pitänee bongailla myös tähän liittyviä tapahtumia. Osakan seudulla kirsikkapuiden pitäisi puhjeta kukkaan maaliskuun viimeisellä viikolla, joten saumoja hanamin harrastamiseen on.

Mutta kuten sanottua, liikaa ei ole etukäteen suunniteltu, katsotaan mitä tapahtuu. Pääasia on kuitenkin chillata ja rentoutua, ei juosta pää punaisena pitkin Japanin maalaiskuntaa nähtävyyksien perässä. Viikossa ehtii kaikenlaista. Palaamme asiaan.

Keikka paketissa

Taas on vierähtänyt pari viikkoa Budapestissa ja myöhemmin tänään suunnaksi otetaan taas kotosohva. Viimeiset viikot täällä tuli vietettyä melko rauhallisesti, lähinnä töihin keskittyen. Ei jaksa vanha riekkua. Erikoismaininta näiltä viikoilta menee ainoastaan A38 Hajo:lla nähdylle Cannibal Corpse:n keikalle ja Budapestin taidemuseossa vierailulla olevalle van Gogh näyttelylle, joka tuli tarkastettua viime sunnuntaina. Edellisellä viikolla järjestimme kolleegoiden kanssa myös yhteisen illanvieton, johon jokainen oli roudannut kotimaastaan jotain pientä syötävää/juotavaa. Etelänketkut olivat luonnollisesti raahanneet paikalle pullotolkulla erilaisia viinejä, joita sitten sivistyneesti nautittiin italiaanojen vääntämän Pasta Arabican kanssa. Illan hittituotteeksi osoittautui kuitenkin kotimainen kylmäsavuporo Finlandia vodkan kera ja myös jälkiruoaksi nautittu leipäjuusto-lakkahillo - kombo sai yllättävän suosion. Ensi kerralla saa ottaa mukaansa kaksi matkalaukkua, toinen vaatteille ja toinen kylmäsavuporopaisteille.

Eilen täällä juhlistettiin Hapsburgien vuoteen 1848 jatkuneen vallan päättymistä perinteisin menoin, eli pienimuotoisella mellakoinnilla. Järjestävä seura varoittelikin meitä jo etukäteen, että 15.3. kannattaa pysytellä hotellin välittömässä läheisyydessä, sillä juhlinta tuppaa täälläpäin kulminoitumaan siihen, että poliisi pamputtaa kumisella pampulla, uaa, kumisella pampulla. Ja saattaa jopa ampua kumisella luodilla, auu. Hippien hulinointi jäi kuitenkin pelättyä pienimuotoisemmaksi ja näin näistä juhlista selvittiin ilman sen suurempaa sotaa.

Sellaista täällä, ensi viikolla kohti uusia seikkailuja. Eli torstaina 22.3. otetaan taas suunnaksi Japanian maalaiskunnassa sijaitseva Osaka, jossa vierähtää reilu viikko. Palataan siihen kunhan täältä on kotiuduttu.

Lyhyesti Budapestista

Mennyt viikko vierähti siis taas töiden merkeissä Budapestissa. Vime vuotisesta porukasta ei juuri tuttuja paikalla ollut, joten viikko meni lähinnä uusiin kolleegoihin tutustuessa, niin työn, kuin vapaa-ajankin merkeissä. Sen verran ehti kuitenkin muutakin puuhastelemaan, että kävin katsomassa....ööö...paremman sanan puutteessa sanottakoon, että "vähintäänkin mielenkiintoisen" näyttelyn Korzogyar-galleriassa. Kyseessä oli unkarilaisen taiteilijan Geza Szöllosin pienimuotoinen näyttely, johon oli koottu töitä hänen neljästä eri teossarjastaan. Kieroutuneella, oudolla ja perverssillä tavalla kiehtovia installaatioita joka tapauksessa. Herra Szöllosihan tunnetaan joissain piireissä myös miehenä, joka vastasi omalta osaltaan "Taxidermia"-nimisen unkarilaisen elokuvan visuaalisesta ilmeestä. Mikäli mitäänsanomaton Hollywood-huttu puduttaa ja kaipaat jotain todella erilaista, niin tsekkaa Taxidermia. Elokuvaa ei tosin voi suositella lapsille, lapsenmielisille ja muille haihattelijoille. Kuten ei myöskään näyttelyään, joka on sekin osin varustettu K-18 merkinnöin. Niitä teoksia minun on turha alkaa tässä yhteydessä sen enempää selittämään, kiinnostuneet löytävät kuvia niistä taiteilijan kotisivuilta ("Flesh Project":in nimissä tehdyt teokset vaativat sitä avarampaa mieltä ja vahvempaa vatsaa...).

Nyt siis viikko kotimaisemissa ja 4.3. takaisin Budaan pariksi viikoksi. Yksi viikonloppukin vierähtää siellä ja sen suhteen pitää vielä punoa hieman suunnitelmia (Bratislavaan?)...

Futista auringonlaskuun.

Auringon laskiessa lämpötilakin antaa anteeksi impromptu futismatsin Koh Lantan rannalla.

Koh Phi Phi

Maisemat Phi Phi:n näköalapaikalta olivat kohdallaan. Tosin kapuaminen on tropiikissa hikistä puuhaa. Eritoten ilman aamiaista, suoraan laivalta aloitettuna.

Railay

Matkalla Ao Nangista Phi Phi:lle, piipahdettiin Railayn tuntumassa poimimassa lisää matkustajia.

Stairway to Heaven?

Munkki painaa duunia Krabi Townissa.

Hua Hin

Rannanpätkää Hua Hinin kaupungin keskustan liepeiltä.

Pientä purtavaa

Perkele kun on kiire, jouda tännekään kirjuuttamaan (lue: laiska paska)...Kuvatkin päivittämättä ja galleria rempallaan.

Thaimaasta piti vielä jotain sanomani edellisen reissun jäljiltä...

• Bangkokissa meininki jatkui samana, kuin ennenkin. Kyllä siellä sen pari päivää viettää mielellään mutta sen jälkeen pitää päästä eteenpäin.

• Hua Hin...Kaksijakoiset tunteet, kuten jo aiemmin kävi selväksi. Täytynee käydä uudestaan ennen lopullisen tuomion julistamista.

• Krabi...Krabin seutu on tavattoman kaunista ja itse Krabi Town mukava pikkukylä, jossa ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä, kuin ottaa iisisti. Phi Phi oli lievä pettymys siinä mielessä, että fantastinen saari on pilattu käsistä karanneella rakentamisella. Se minkä tsunami aikoinaan edestään pyyhkäisi on ilmeisesti palannut kertoimen kera. Koh Lanta oli oikein mukava (ruotsalaisvarauksella), rantaa ja rauhaa piisasi. Ensi kerralla lisäksi Railay.
  

Mitäs siellä sitten oikein tuli luettua, kun tuli jo aiemmin selväksi se, että sitä siellä tuli harrastettua? No seuraavat neljä opusta tuli lukaistua:

• Neil Gaiman: "Neverwhere". En ole koskaan ollut fantasia-genren ystävä (Tolkienit, Narniat ja Potterit on lukematta ja näkemättä. Ja jäävätkin) mutta Gaimanin Sandman-sarjaan tutustuneena ajattelin tsekata myös jonkun kirjoistaan. Ja ei tarvinnut pettyä, Neverwhere on erinomaista viihdettä. Ajoittain synkkä, toisinaan Douglas Adams-tyyppistä huumoria hersyvä, mukaansatempaava teos.
• Iris Chang: "Rape of Nanking; The Forgotten Holocaust of WW2." Noin kuuden viikon aikana talvella 1937-38, japanilaiset joukot teurastivat ja raiskasivat Nankingissa satoja tuhansia (tarkkaa lukua ei saada todennäköisesti koskaan tietää) kiinalaisia, lähinnä siviilejä. Kirja on paikoin melko rankkaa luettavaa ja ajoittain läpinäkyvän asenteellinen , mutta tärkeä muistutus tapahtumasta, joka on jäänyt Euroopassa natsien hirmutekojen varjoon. Ei mitään kevyintä mahdollista lomaluettavaa...
• Morgan McFinn : "All Over the Map." Leppoisa kertomus vaihtoehtoisesta elämänfilosofiasta. Herra McFinn päätti aikoinaan 80-luvulla hypätä pois oravanpyörästä, myi omaisuutensa ja muutti asumaan Thaimaaseen Koh Samuin saarelle, kauan ennen kuin paikasta tuli tunnettu turistien piireissä. Tämä kirja on jatkoa niistä kokemuksista syntyneelle kirjalle "Out of the Loop" ja jatkaa samaa linjaa, kuin edeltäjänsä, kertojansa matkatessa Thaimaa-Kamputsea-Kreikka-Intia - akselilla. Hyväntuulista ja helppoa luettavaa.
• Bill Bryson: "The Lost Continent: Travels in Small-Town America." Bryson tunnetaan nykyään varmaankin parhaiten kerrassaan mainosta kirjastaan "Lyhyt historia lähes kaikesta", jossa on - kammottavasta käännösnimestä huolimatta - yksiin kansiin pistetty liki kaikki, joka tavallisen tallaajan tulee tietää elämästä, universumista ja kaikesta. Enivei, kyseisen teoksen lisäksi Bryson on kirjoittanut useita matkakirjoja ja tässä kirjassa hän matkustaa 80-luvun loppupuolella halki USA:n, etsien sitä lapsuutensa täydellistä amerikkalaista pikkukaupunkia (à la Truman Show). Hauska ja nostalginen kuvaus ajasta joka ei palaa ja katoavasta kansanperinteestä.

Lisäksi tuli paluulennolle ostettua matkalukemiseksi toinen Gaiman, eli kehuttu "Anansi Boys", joka kuitenkin on kiireiden vuoksi jäänyt kesken, joten ei siitä sen enempää. Paitsi että vaikuttaa sen verran hyvältä, että seuraavaksi luetaan saman miehen "American Gods."

Semmoista Turistin Kirjanurkassa tällä kertaa. Ja palatakseni blogin varsinaiseen aiheeseen, matka jatkuu. Budapest kutsuu jälleen työn merkeissä 18.-23.2. ja uudestaan 4.-16.3. Sieltä kun kotiutuu, niin onkin alle viikko seuraavaan japaninmatkaan. Sen reissun suunnittelu on edennyt sen verran, että a) matkaseuraakin järjestyi ja b) majoitus on järjestetty. Siitä se lähtee.