Terveisiä Osakasta

Lentomatka sujui niinkuin lentomatkoilla on tapana sujua, eli tylsästi ja pääosin ilman unta, vaikka pienoista punaviinipuudutusta matkan aikana yritettiinkin. Olisipa turistilla varaa matkata business-luokassa niin olisi jotain toivoa nukkumisestakin...

Kansain lentoasemalle saavuttiin aikataulussa ja maahantulomuodollisuudet saatiin hoidettua miellyttävän sujuvasti. KIX:ltä oli tarkoitus matkata isolle kirkolle junalla ja helposti löytyi myös rautatieasema ja lippujen osto japanilaisesta automaatista oli sekin melko kivuton prosessi. Reissun ensimmäinen "my bad" tapahtuikin, kun piti nousta junaan ja Turisti valitsi
luonnollisestikin Airport Expressin sijaan paikallisjunan...Noin puolen tunnin junamatka muuttui tämän myötä noin puolentoista tunnin junamatkaksi, junan pysähdellessä noin minuutin välein ja seistessä asemilla kymmenenkin minuuttia... Noh, jotain hyvääkin, nimittäin Johanna sai matkan loppupuolella vierustoverikseen sumo-painijan ja sitä fiilistellessä
loppumatka sujuikin rattoisasti. Hotellin nettisivuilta tulostettujen ohjeiden mukaan toimien loppumatka sujui ilman sen kummempia vastoinkäymisiä ja Kuramotoon saavuttiinkin heti puolen päivän jälkeen. Huone meille luvattiin tosin vasta neljältä, joten jätimme laukut
siihen ja suuntasimme etsimään lounaspaikkaa Dotombori-kadulle. Lounaspaikan valinnassa noudatettiin ikivanhaa jedi-kikkaa, eli mentiin intuitiolla ensimmäiseen sopivalta tuntuvaan ravintolaan. Valinta osui pieneen kellariravintolaan, jossa englannin kieli ei kuulunut
ruokalistoihin, tai henkilökunnan vankimman osaamisen alueelle. Paikka osoittautui okonomiyaki-ravintolaksi, jossa ruokapöydän pinta muodostui perinteiseen tapaan paistolevystä. Koska menusta ei ymmärretty sanaakaan, niin osoittelimme vain kuvia seinältä ja näin toimien onnistuimme tilaamaan kaksi erinomaisen maukasta okonomiyakia ja isot Asahit. Kerrassaan oiva lounas ja Johannan ensimmäinen Japani-experience oli polkaistu onnistuneesti käyntiin. Lounaan jälkeen epämääräistä palloilua valtavissa shoppailku-komplekseissa
ja epätoivoista päiväkaljan etsimistä. Päiväjuominkien päälle täällä ei kyllä ymmärretä mitään, niin hankalaa oli olutpaikan löytäminen. Lopulta Hub-ketjun pubi pelasti kuitenkin meidät ja turistit saivat janonsa tyydytettyä. Jet lag aiheuttaa oluen tarpeen.

Hotellihuone saatiin siis neljän jälkeen ja hotellivalinta osoittautui erittäin onnistuneeksi. Huoneen ja yleisten puitteiden osalta voi sanoa hinta-laatusuhteen olevan hyvinkin kohdallaan Kuramotossa ja paikkaa voi varauksetta suositella kaikille, jotka haluavat kohtuuhintaista
majoitusta perinteiseen ryokantyyliin keskeisellä paikalla Minamin alueella. Parin tunnin nokosten jälkeen illalliselle (paikan valinta suoritettiin samaa metodia noudattaen, kuin lounaallakin) ja illallisen jälkeen kohti Kitaa ja morjenstamaan vanhaa tuttua, eli Kapteeni Kengurua. Blogia edellisen japaninmatkani yhteydessä lukeneet saattanevat muistaa Captain Kangaroo baarista mainittavan ja niin muisti myös paikan henkilökunta paikasta maininneen. Eli heti ovelta sai alkaa kättelemään henkilökuntaa "long time no see"-toivotusten kera. Which was nice. Loppuilta vierähti leppoisasti drinksujen (muun muassa Laoslaista kobra-viinaa), napostelun (nattoa...."Me olemme perkele suomesta, mehän syömme mitä vaan...") ja jutustelun merkeissä. Ainoan tahran iltaan muodostivat idioottimaiset kanukki-expatit, joiden kanssa jouduimme tekemisiin. Onneksi näitäkään veijareita ei tarvinnut koko ilataa kuunnella, vaan meininki parani jälleen kun heistä päästiin eroon ja pääsimme taas natiivien kanssa juttuun. Molemmille turisteille olisi löytynyt baarista paikallista seuraakin ja kaiken lisäksi vielä saman naisen muodossa (naisella vielä täydellinen nimikin siihen, Mitsuko Yokotai :). Päädyimme kuitenkin hotellille keskenämme ja valot sammuivat yläkerrasta alle ångströmmin kun pään oli laskenut tyynyyn.

Lauantai valkeni perin sateisena. Alkuillasta pyörimme America Muran alueella ihmettelemässä paikallisten "trendikkyyttä" ja illalla yakitori-ravintolan kautta RockRock:iin. Meininki tässäkin baarissa oli pysynyt viime vuotisen laisena, musiikki pauhasi kipukynnystä lähentelevällä volyymilla ja teinit diggailivat. Ja me nautimme.

Sunnuntaina iski perinteiseen tapaan se pahin jetlag (ja kaupantekijäisiksi lievähkö kanuunakin), joten päivä otettiin iisisti nukkuen ja leppoisan kävelyretken muodossa Tenjimbashi-Suji:n ostoskadulla. Kävelyretken ohessa päätimme piipahtaa olusella ja valitsimme jedi-vaistolla pienen paikallisen peruskuppilan. Siitä se spektaakkeli sitten muodostuikin. Kun oli selvinnyt, että olimme suomesta, niin juttuseuraa riitti (naapurituoleilla kiersivät vuorotellen jotakuinkin paikan kaikki muut asiakkaat vuoroillaan) ja edes rahamme ei meinannut kelvata kyseisessä paikassa. Turisteille kannettiin eteen juomia, naposteltavaa (mansikoita, keitetty mustekalan lonkero sinapilla, sekalaisia naksuja, jne...), lahjoja ja kun maksun aika koitti, niin noin 10000 (~67 €) jenin laskumme olikin jo pääosin maksettu ja omavastuuksi jäi vaivaiset 2000 jeniä. Eräs paikan asiakkaista oli sopinut henkilökunnan kanssa tällaisesta menettelystä ja ei auttanut turistien valittaa, että lasku on liian pieni...Upeita ihmisiä, mahtava maa.

Maanantaina oli vuorossa maakuntamatkailua, eli hyppäsimme junaan ja suuntasimme Kiotoon. Osaka, Kioto ja Kobe ovat käytännössä kasvaneet yhteen yhdeksi suurkaupungiksi ja näin ollen junamatkaankin vierähti vain puolisen tuntia. Kiotossa tsekkasimme Kinkaku-Ji, Ryoan-Ji ja Ginkaku-Ji - temppelit, ja käyskentelimme Gionin ja Pontochon alueilla. Takaisin kämpillä oltiin joskus iltayhdeltätoista ja melekoosen väsyneinä. Öitä.

Tiistaina matkakohteeksi otettiin Nara. Myös sinne siirtyy Osakasta sujuvasti junalla, matkan keston ollessa kolmisen varttia. Narassa sijaitsee maailman suurin puurakennus, Todai-Jin temppeli ja sitähän piti käydä ihmettelemässä. Temppelin sisällä on vielä erinomaisen massiivinen Buddhan patsas ja matka Osakasta on jo pelkästään tämän vuoksi sen vähän vaivan arvoinen. Naran puisto on myös koti reilulle tuhannelle peuralle, jotka käyskentelevät sopuisasti turistien joukossa, vapaana ja aitaamatta. Nara-kokemukseen kuuluu siis myös näiden peurojen ruokkiminen kekseillä, joita mummelit myyvät vähän joka mutkassa. Peuran pirulaiset ovat oppineet päivystämään näiden kojujen yhteydessä ja heti kun turisti osoittaa elkeitä keksikauppojen tekoon alkavat elukat kärttämään keksejä melko itsepintaisesti, kuten Johanna sai huomata... Puistokiertueella kävimme myös Kasugan temppelissä, joka on tunnettu sadoista lyhdyistään, jotka tosin eivät nyt olleet sytytettyinä. Narasta kotiuduttiin jo melko hyvissä ajoin ja loppuillan kuvio olikin selvä, eli illallinen ja kengurubaariin oluelle. Olut tosin virtasi lopulta aamukuuteen asti, jolloin omistaja Hashin kaveri nakkasi turistit hotellille auringon nousun saattelemana. Väsytti.

Keskiviikkona oli luppopäivä, Johanna shoppaili ansiokkaasti ja itse keskityin levyttämiseen. Illall otettiin suunnaksi Osaka Dome ja siellä ORIX Buffaloesin baseball-peli. Meikäläisellä on jotain pahaa karmaa, tälläkin kertaa kotijoukkue hävisi ottelunsa. Ottelu sinänsä oli tosin huomattavasti viimekertaista viihdyttävämpi.

Tänään torstaina suunnattiin heti aamusta Osakan akvaarioon ihmettelemään merielämän monimuotoisuutta. Sieltä sitten Shinsekain alueelle kävelemään ja poimimaan joitain hölmöjä matkamuistoja. Päivä on vielä kesken, joten kuka tietää mitä vielä on luvassa....

Huominen perjantai on reissun viimeinen kokonainen päivä, sillä paluulento lähtee lauantaina jo puolilta päivin. Huomiselle ei sen kummempia suunnitelmia mutta ilmeisesti ainakin allekrijoittaneen turistin pitää hoitaa hieman shoppailuja pois kun rahaakin on jäljellä aivan liikaa. Osaka on nimittäin kaikista Japaniin liittyvistä huhuosta huolimatta melkoisen huokea paikka ja matkabudjetti ei ole ollut edes lähellä ylittyä...Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.