Terveisiä Osakasta

Lentomatka sujui niinkuin lentomatkoilla on tapana sujua, eli tylsästi ja pääosin ilman unta, vaikka pienoista punaviinipuudutusta matkan aikana yritettiinkin. Olisipa turistilla varaa matkata business-luokassa niin olisi jotain toivoa nukkumisestakin...

Kansain lentoasemalle saavuttiin aikataulussa ja maahantulomuodollisuudet saatiin hoidettua miellyttävän sujuvasti. KIX:ltä oli tarkoitus matkata isolle kirkolle junalla ja helposti löytyi myös rautatieasema ja lippujen osto japanilaisesta automaatista oli sekin melko kivuton prosessi. Reissun ensimmäinen "my bad" tapahtuikin, kun piti nousta junaan ja Turisti valitsi
luonnollisestikin Airport Expressin sijaan paikallisjunan...Noin puolen tunnin junamatka muuttui tämän myötä noin puolentoista tunnin junamatkaksi, junan pysähdellessä noin minuutin välein ja seistessä asemilla kymmenenkin minuuttia... Noh, jotain hyvääkin, nimittäin Johanna sai matkan loppupuolella vierustoverikseen sumo-painijan ja sitä fiilistellessä
loppumatka sujuikin rattoisasti. Hotellin nettisivuilta tulostettujen ohjeiden mukaan toimien loppumatka sujui ilman sen kummempia vastoinkäymisiä ja Kuramotoon saavuttiinkin heti puolen päivän jälkeen. Huone meille luvattiin tosin vasta neljältä, joten jätimme laukut
siihen ja suuntasimme etsimään lounaspaikkaa Dotombori-kadulle. Lounaspaikan valinnassa noudatettiin ikivanhaa jedi-kikkaa, eli mentiin intuitiolla ensimmäiseen sopivalta tuntuvaan ravintolaan. Valinta osui pieneen kellariravintolaan, jossa englannin kieli ei kuulunut
ruokalistoihin, tai henkilökunnan vankimman osaamisen alueelle. Paikka osoittautui okonomiyaki-ravintolaksi, jossa ruokapöydän pinta muodostui perinteiseen tapaan paistolevystä. Koska menusta ei ymmärretty sanaakaan, niin osoittelimme vain kuvia seinältä ja näin toimien onnistuimme tilaamaan kaksi erinomaisen maukasta okonomiyakia ja isot Asahit. Kerrassaan oiva lounas ja Johannan ensimmäinen Japani-experience oli polkaistu onnistuneesti käyntiin. Lounaan jälkeen epämääräistä palloilua valtavissa shoppailku-komplekseissa
ja epätoivoista päiväkaljan etsimistä. Päiväjuominkien päälle täällä ei kyllä ymmärretä mitään, niin hankalaa oli olutpaikan löytäminen. Lopulta Hub-ketjun pubi pelasti kuitenkin meidät ja turistit saivat janonsa tyydytettyä. Jet lag aiheuttaa oluen tarpeen.

Hotellihuone saatiin siis neljän jälkeen ja hotellivalinta osoittautui erittäin onnistuneeksi. Huoneen ja yleisten puitteiden osalta voi sanoa hinta-laatusuhteen olevan hyvinkin kohdallaan Kuramotossa ja paikkaa voi varauksetta suositella kaikille, jotka haluavat kohtuuhintaista
majoitusta perinteiseen ryokantyyliin keskeisellä paikalla Minamin alueella. Parin tunnin nokosten jälkeen illalliselle (paikan valinta suoritettiin samaa metodia noudattaen, kuin lounaallakin) ja illallisen jälkeen kohti Kitaa ja morjenstamaan vanhaa tuttua, eli Kapteeni Kengurua. Blogia edellisen japaninmatkani yhteydessä lukeneet saattanevat muistaa Captain Kangaroo baarista mainittavan ja niin muisti myös paikan henkilökunta paikasta maininneen. Eli heti ovelta sai alkaa kättelemään henkilökuntaa "long time no see"-toivotusten kera. Which was nice. Loppuilta vierähti leppoisasti drinksujen (muun muassa Laoslaista kobra-viinaa), napostelun (nattoa...."Me olemme perkele suomesta, mehän syömme mitä vaan...") ja jutustelun merkeissä. Ainoan tahran iltaan muodostivat idioottimaiset kanukki-expatit, joiden kanssa jouduimme tekemisiin. Onneksi näitäkään veijareita ei tarvinnut koko ilataa kuunnella, vaan meininki parani jälleen kun heistä päästiin eroon ja pääsimme taas natiivien kanssa juttuun. Molemmille turisteille olisi löytynyt baarista paikallista seuraakin ja kaiken lisäksi vielä saman naisen muodossa (naisella vielä täydellinen nimikin siihen, Mitsuko Yokotai :). Päädyimme kuitenkin hotellille keskenämme ja valot sammuivat yläkerrasta alle ångströmmin kun pään oli laskenut tyynyyn.

Lauantai valkeni perin sateisena. Alkuillasta pyörimme America Muran alueella ihmettelemässä paikallisten "trendikkyyttä" ja illalla yakitori-ravintolan kautta RockRock:iin. Meininki tässäkin baarissa oli pysynyt viime vuotisen laisena, musiikki pauhasi kipukynnystä lähentelevällä volyymilla ja teinit diggailivat. Ja me nautimme.

Sunnuntaina iski perinteiseen tapaan se pahin jetlag (ja kaupantekijäisiksi lievähkö kanuunakin), joten päivä otettiin iisisti nukkuen ja leppoisan kävelyretken muodossa Tenjimbashi-Suji:n ostoskadulla. Kävelyretken ohessa päätimme piipahtaa olusella ja valitsimme jedi-vaistolla pienen paikallisen peruskuppilan. Siitä se spektaakkeli sitten muodostuikin. Kun oli selvinnyt, että olimme suomesta, niin juttuseuraa riitti (naapurituoleilla kiersivät vuorotellen jotakuinkin paikan kaikki muut asiakkaat vuoroillaan) ja edes rahamme ei meinannut kelvata kyseisessä paikassa. Turisteille kannettiin eteen juomia, naposteltavaa (mansikoita, keitetty mustekalan lonkero sinapilla, sekalaisia naksuja, jne...), lahjoja ja kun maksun aika koitti, niin noin 10000 (~67 €) jenin laskumme olikin jo pääosin maksettu ja omavastuuksi jäi vaivaiset 2000 jeniä. Eräs paikan asiakkaista oli sopinut henkilökunnan kanssa tällaisesta menettelystä ja ei auttanut turistien valittaa, että lasku on liian pieni...Upeita ihmisiä, mahtava maa.

Maanantaina oli vuorossa maakuntamatkailua, eli hyppäsimme junaan ja suuntasimme Kiotoon. Osaka, Kioto ja Kobe ovat käytännössä kasvaneet yhteen yhdeksi suurkaupungiksi ja näin ollen junamatkaankin vierähti vain puolisen tuntia. Kiotossa tsekkasimme Kinkaku-Ji, Ryoan-Ji ja Ginkaku-Ji - temppelit, ja käyskentelimme Gionin ja Pontochon alueilla. Takaisin kämpillä oltiin joskus iltayhdeltätoista ja melekoosen väsyneinä. Öitä.

Tiistaina matkakohteeksi otettiin Nara. Myös sinne siirtyy Osakasta sujuvasti junalla, matkan keston ollessa kolmisen varttia. Narassa sijaitsee maailman suurin puurakennus, Todai-Jin temppeli ja sitähän piti käydä ihmettelemässä. Temppelin sisällä on vielä erinomaisen massiivinen Buddhan patsas ja matka Osakasta on jo pelkästään tämän vuoksi sen vähän vaivan arvoinen. Naran puisto on myös koti reilulle tuhannelle peuralle, jotka käyskentelevät sopuisasti turistien joukossa, vapaana ja aitaamatta. Nara-kokemukseen kuuluu siis myös näiden peurojen ruokkiminen kekseillä, joita mummelit myyvät vähän joka mutkassa. Peuran pirulaiset ovat oppineet päivystämään näiden kojujen yhteydessä ja heti kun turisti osoittaa elkeitä keksikauppojen tekoon alkavat elukat kärttämään keksejä melko itsepintaisesti, kuten Johanna sai huomata... Puistokiertueella kävimme myös Kasugan temppelissä, joka on tunnettu sadoista lyhdyistään, jotka tosin eivät nyt olleet sytytettyinä. Narasta kotiuduttiin jo melko hyvissä ajoin ja loppuillan kuvio olikin selvä, eli illallinen ja kengurubaariin oluelle. Olut tosin virtasi lopulta aamukuuteen asti, jolloin omistaja Hashin kaveri nakkasi turistit hotellille auringon nousun saattelemana. Väsytti.

Keskiviikkona oli luppopäivä, Johanna shoppaili ansiokkaasti ja itse keskityin levyttämiseen. Illall otettiin suunnaksi Osaka Dome ja siellä ORIX Buffaloesin baseball-peli. Meikäläisellä on jotain pahaa karmaa, tälläkin kertaa kotijoukkue hävisi ottelunsa. Ottelu sinänsä oli tosin huomattavasti viimekertaista viihdyttävämpi.

Tänään torstaina suunnattiin heti aamusta Osakan akvaarioon ihmettelemään merielämän monimuotoisuutta. Sieltä sitten Shinsekain alueelle kävelemään ja poimimaan joitain hölmöjä matkamuistoja. Päivä on vielä kesken, joten kuka tietää mitä vielä on luvassa....

Huominen perjantai on reissun viimeinen kokonainen päivä, sillä paluulento lähtee lauantaina jo puolilta päivin. Huomiselle ei sen kummempia suunnitelmia mutta ilmeisesti ainakin allekrijoittaneen turistin pitää hoitaa hieman shoppailuja pois kun rahaakin on jäljellä aivan liikaa. Osaka on nimittäin kaikista Japaniin liittyvistä huhuosta huolimatta melkoisen huokea paikka ja matkabudjetti ei ole ollut edes lähellä ylittyä...Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Osakaan

Budapestin jälkeen ehti vielä piipahtamaan kahden päivän ajan Suomen Lapissakin (ei sukua Suomen Turulle), tosin siihen tuli tutustuttua lähinnä "mökin" ikkunasta. Myöhään tiistai-iltana sieltä kotiin, eilinen pyykinpesua ja muita juoksevia asioita ja avot, tänään kohti Osakaa. Reissussa vierähtää reilu viikko ja paluu on edessä lauantaina 31.3. Ja jotta reissaaminen ei tyrehtyisi, niin 1.4. otetaan suunnaksi Pariisi, mutta siitä sitten tuonnempana.

Osakassa majoitus on varattu Hotel Kuramoto:sta, joka sijaitsee Osakan yöelämän ja shoppailun keskuksessa, Minamissa. Hotellin pitäisi taas edustaa sellaista perinteistä ryokan-tyyliä, eli huoneessa on lähinnä tatamia ja futonia.

Se mitä viikon aikana tulee puuhasteltua on vielä kokolailla hämärän peitossa. Matkaseuralaiselle kyseessä on ensimmäinen Japanin-visiitti, joten aktiviteettien suhteen mentäneen hänen ehdoillaan. Viime keikalla jäi väliin se Naran kaupunki, joten kenties sinne päästäisiin tällä matkalla. Kiotossa tulee varmasti käytä uudelleen tsekkaamassa muutama temppeli ja Pontochodori ja kenties piipahdamme Himejissäkin. Baseball-kausi alkaa tällä viikolla, joten kenties on syytä piipahtaa myös Osaka Domessa kaljalla ja hodarilla. Ja yksi japanilaisen kevään tärkeimmistä tapahtumista, nimittäin kirsikkapuiden kukkiminen, osuu mahdollisesti matkamme ajankohtaan, joten pitänee bongailla myös tähän liittyviä tapahtumia. Osakan seudulla kirsikkapuiden pitäisi puhjeta kukkaan maaliskuun viimeisellä viikolla, joten saumoja hanamin harrastamiseen on.

Mutta kuten sanottua, liikaa ei ole etukäteen suunniteltu, katsotaan mitä tapahtuu. Pääasia on kuitenkin chillata ja rentoutua, ei juosta pää punaisena pitkin Japanin maalaiskuntaa nähtävyyksien perässä. Viikossa ehtii kaikenlaista. Palaamme asiaan.

Keikka paketissa

Taas on vierähtänyt pari viikkoa Budapestissa ja myöhemmin tänään suunnaksi otetaan taas kotosohva. Viimeiset viikot täällä tuli vietettyä melko rauhallisesti, lähinnä töihin keskittyen. Ei jaksa vanha riekkua. Erikoismaininta näiltä viikoilta menee ainoastaan A38 Hajo:lla nähdylle Cannibal Corpse:n keikalle ja Budapestin taidemuseossa vierailulla olevalle van Gogh näyttelylle, joka tuli tarkastettua viime sunnuntaina. Edellisellä viikolla järjestimme kolleegoiden kanssa myös yhteisen illanvieton, johon jokainen oli roudannut kotimaastaan jotain pientä syötävää/juotavaa. Etelänketkut olivat luonnollisesti raahanneet paikalle pullotolkulla erilaisia viinejä, joita sitten sivistyneesti nautittiin italiaanojen vääntämän Pasta Arabican kanssa. Illan hittituotteeksi osoittautui kuitenkin kotimainen kylmäsavuporo Finlandia vodkan kera ja myös jälkiruoaksi nautittu leipäjuusto-lakkahillo - kombo sai yllättävän suosion. Ensi kerralla saa ottaa mukaansa kaksi matkalaukkua, toinen vaatteille ja toinen kylmäsavuporopaisteille.

Eilen täällä juhlistettiin Hapsburgien vuoteen 1848 jatkuneen vallan päättymistä perinteisin menoin, eli pienimuotoisella mellakoinnilla. Järjestävä seura varoittelikin meitä jo etukäteen, että 15.3. kannattaa pysytellä hotellin välittömässä läheisyydessä, sillä juhlinta tuppaa täälläpäin kulminoitumaan siihen, että poliisi pamputtaa kumisella pampulla, uaa, kumisella pampulla. Ja saattaa jopa ampua kumisella luodilla, auu. Hippien hulinointi jäi kuitenkin pelättyä pienimuotoisemmaksi ja näin näistä juhlista selvittiin ilman sen suurempaa sotaa.

Sellaista täällä, ensi viikolla kohti uusia seikkailuja. Eli torstaina 22.3. otetaan taas suunnaksi Japanian maalaiskunnassa sijaitseva Osaka, jossa vierähtää reilu viikko. Palataan siihen kunhan täältä on kotiuduttu.

Lyhyesti Budapestista

Mennyt viikko vierähti siis taas töiden merkeissä Budapestissa. Vime vuotisesta porukasta ei juuri tuttuja paikalla ollut, joten viikko meni lähinnä uusiin kolleegoihin tutustuessa, niin työn, kuin vapaa-ajankin merkeissä. Sen verran ehti kuitenkin muutakin puuhastelemaan, että kävin katsomassa....ööö...paremman sanan puutteessa sanottakoon, että "vähintäänkin mielenkiintoisen" näyttelyn Korzogyar-galleriassa. Kyseessä oli unkarilaisen taiteilijan Geza Szöllosin pienimuotoinen näyttely, johon oli koottu töitä hänen neljästä eri teossarjastaan. Kieroutuneella, oudolla ja perverssillä tavalla kiehtovia installaatioita joka tapauksessa. Herra Szöllosihan tunnetaan joissain piireissä myös miehenä, joka vastasi omalta osaltaan "Taxidermia"-nimisen unkarilaisen elokuvan visuaalisesta ilmeestä. Mikäli mitäänsanomaton Hollywood-huttu puduttaa ja kaipaat jotain todella erilaista, niin tsekkaa Taxidermia. Elokuvaa ei tosin voi suositella lapsille, lapsenmielisille ja muille haihattelijoille. Kuten ei myöskään näyttelyään, joka on sekin osin varustettu K-18 merkinnöin. Niitä teoksia minun on turha alkaa tässä yhteydessä sen enempää selittämään, kiinnostuneet löytävät kuvia niistä taiteilijan kotisivuilta ("Flesh Project":in nimissä tehdyt teokset vaativat sitä avarampaa mieltä ja vahvempaa vatsaa...).

Nyt siis viikko kotimaisemissa ja 4.3. takaisin Budaan pariksi viikoksi. Yksi viikonloppukin vierähtää siellä ja sen suhteen pitää vielä punoa hieman suunnitelmia (Bratislavaan?)...

Futista auringonlaskuun.

Auringon laskiessa lämpötilakin antaa anteeksi impromptu futismatsin Koh Lantan rannalla.

Koh Phi Phi

Maisemat Phi Phi:n näköalapaikalta olivat kohdallaan. Tosin kapuaminen on tropiikissa hikistä puuhaa. Eritoten ilman aamiaista, suoraan laivalta aloitettuna.

Railay

Matkalla Ao Nangista Phi Phi:lle, piipahdettiin Railayn tuntumassa poimimassa lisää matkustajia.

Stairway to Heaven?

Munkki painaa duunia Krabi Townissa.

Hua Hin

Rannanpätkää Hua Hinin kaupungin keskustan liepeiltä.

Pientä purtavaa

Perkele kun on kiire, jouda tännekään kirjuuttamaan (lue: laiska paska)...Kuvatkin päivittämättä ja galleria rempallaan.

Thaimaasta piti vielä jotain sanomani edellisen reissun jäljiltä...

• Bangkokissa meininki jatkui samana, kuin ennenkin. Kyllä siellä sen pari päivää viettää mielellään mutta sen jälkeen pitää päästä eteenpäin.

• Hua Hin...Kaksijakoiset tunteet, kuten jo aiemmin kävi selväksi. Täytynee käydä uudestaan ennen lopullisen tuomion julistamista.

• Krabi...Krabin seutu on tavattoman kaunista ja itse Krabi Town mukava pikkukylä, jossa ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä, kuin ottaa iisisti. Phi Phi oli lievä pettymys siinä mielessä, että fantastinen saari on pilattu käsistä karanneella rakentamisella. Se minkä tsunami aikoinaan edestään pyyhkäisi on ilmeisesti palannut kertoimen kera. Koh Lanta oli oikein mukava (ruotsalaisvarauksella), rantaa ja rauhaa piisasi. Ensi kerralla lisäksi Railay.
  

Mitäs siellä sitten oikein tuli luettua, kun tuli jo aiemmin selväksi se, että sitä siellä tuli harrastettua? No seuraavat neljä opusta tuli lukaistua:

• Neil Gaiman: "Neverwhere". En ole koskaan ollut fantasia-genren ystävä (Tolkienit, Narniat ja Potterit on lukematta ja näkemättä. Ja jäävätkin) mutta Gaimanin Sandman-sarjaan tutustuneena ajattelin tsekata myös jonkun kirjoistaan. Ja ei tarvinnut pettyä, Neverwhere on erinomaista viihdettä. Ajoittain synkkä, toisinaan Douglas Adams-tyyppistä huumoria hersyvä, mukaansatempaava teos.
• Iris Chang: "Rape of Nanking; The Forgotten Holocaust of WW2." Noin kuuden viikon aikana talvella 1937-38, japanilaiset joukot teurastivat ja raiskasivat Nankingissa satoja tuhansia (tarkkaa lukua ei saada todennäköisesti koskaan tietää) kiinalaisia, lähinnä siviilejä. Kirja on paikoin melko rankkaa luettavaa ja ajoittain läpinäkyvän asenteellinen , mutta tärkeä muistutus tapahtumasta, joka on jäänyt Euroopassa natsien hirmutekojen varjoon. Ei mitään kevyintä mahdollista lomaluettavaa...
• Morgan McFinn : "All Over the Map." Leppoisa kertomus vaihtoehtoisesta elämänfilosofiasta. Herra McFinn päätti aikoinaan 80-luvulla hypätä pois oravanpyörästä, myi omaisuutensa ja muutti asumaan Thaimaaseen Koh Samuin saarelle, kauan ennen kuin paikasta tuli tunnettu turistien piireissä. Tämä kirja on jatkoa niistä kokemuksista syntyneelle kirjalle "Out of the Loop" ja jatkaa samaa linjaa, kuin edeltäjänsä, kertojansa matkatessa Thaimaa-Kamputsea-Kreikka-Intia - akselilla. Hyväntuulista ja helppoa luettavaa.
• Bill Bryson: "The Lost Continent: Travels in Small-Town America." Bryson tunnetaan nykyään varmaankin parhaiten kerrassaan mainosta kirjastaan "Lyhyt historia lähes kaikesta", jossa on - kammottavasta käännösnimestä huolimatta - yksiin kansiin pistetty liki kaikki, joka tavallisen tallaajan tulee tietää elämästä, universumista ja kaikesta. Enivei, kyseisen teoksen lisäksi Bryson on kirjoittanut useita matkakirjoja ja tässä kirjassa hän matkustaa 80-luvun loppupuolella halki USA:n, etsien sitä lapsuutensa täydellistä amerikkalaista pikkukaupunkia (à la Truman Show). Hauska ja nostalginen kuvaus ajasta joka ei palaa ja katoavasta kansanperinteestä.

Lisäksi tuli paluulennolle ostettua matkalukemiseksi toinen Gaiman, eli kehuttu "Anansi Boys", joka kuitenkin on kiireiden vuoksi jäänyt kesken, joten ei siitä sen enempää. Paitsi että vaikuttaa sen verran hyvältä, että seuraavaksi luetaan saman miehen "American Gods."

Semmoista Turistin Kirjanurkassa tällä kertaa. Ja palatakseni blogin varsinaiseen aiheeseen, matka jatkuu. Budapest kutsuu jälleen työn merkeissä 18.-23.2. ja uudestaan 4.-16.3. Sieltä kun kotiutuu, niin onkin alle viikko seuraavaan japaninmatkaan. Sen reissun suunnittelu on edennyt sen verran, että a) matkaseuraakin järjestyi ja b) majoitus on järjestetty. Siitä se lähtee.

Loppua ei näy

Brysselistä kotiuduttu. Ja ihan vain sen takia, että voi silittää lisää paitoja ja pakata laukkunsa uudelleen, ensi viikkokin vierähtää nimittäin pitkälti siellä. Eli 29.1.-1.2. samaan osoitteeseen.

Mutta oli tässä muutakin asiaa. Viime viikonloppunahan järjestettiin Helsingin messukeskuksessa Matka 2007 - messut, joiden kunniaksi usea matkanjärjestäjä/lentoyhtiö on intoutunut huimaan alennuskampanjointiin. Niin myös ginivalkoiset siivet, eli Finnair, joiden messutarjoukset löytyvät täältä. Toimi kuitenkin nopeasti, sillä tarjouslennot tulee ostaa tammikuun loppuun mennessä ja on nimittäin niin halpaa, että kannattaa ostaa vaikka ei matkasuunnitelmia edes olisi. Itse toimin jo ja 22.3. lähden reiluksi viikoksi Osakaan kyttäämään kirsikkapuiden kukkimista. Kakkoi on japaniaa ja tarkoittaa jotakuinkin notta "cool."

Thaimaa-kuvia ja fiilistelyä luvassa vielä ihan näinä päivinä...

Matka jatkuu

Kalsarit pesty, parta ajettu ja reppu vaihdettu Samsoniteen. Brysselissä 22.1.-24.1.

Reppureissaamisen arkea

Sen verran nihkeää oli tuo matkanteko ajoittain, että kotimatka olisi tarkoitus hoitaa tyylillä. Eli tämä on kirjoitettu Suvarnabhumin lentoaseman Thai Airwaysin business loungessa, viskiä siemaillen ja lento BKK-CPH suoritetaan siis business-luokassa. Hoi, kyyppari, lisää viskiä! Ja suupaloja! Vaadin vielä tuoreempia hedelmiä!

Säästä.

Viimeaikojen myrskysäiden jäljiltä katselin tuossa enusteita huomiselle ja havaitsin, että lauantaille Kööpenhaminaan ennustetaan sateita 100% todennäköisyydellä. Melkoista itsevarmuutta meteorologilta. Onko 100% sateen mahdollisuus sääennuste, vai sääfakta? Tätä tuli pohdittua männä viikonloppuna Phi Phi:lläkin...

Ja katso, ääkkösetkin ovat palanneet. Jees, olen nörtti, matkassani on kannettava ja löysin langattoman nettiyhteyden. So sue me.

Jatkoa edelliseen...

Perjantai sujuikin leppoisasti Krabi Towniin tutustuen. Tyypillinen paiva kohteissa, joissa ei ole sen kummempia nahtavyyksia pallisteltavana menee jotakuinkin nain: aamiainen, lompsimista, juotavaa, lueskelua, lompsimista, lounasta, lueskelua, lompsimista, juotavaa, lueskelua, lompsimista, lisaa ruokaa ja pari juomaa, lueskelua, lompsimista, jne. Kuvio varmaankin selva?

Vaikka Krabi Town sijaitseekin veden aarella, ei siella kuitenkaan ole varsinaista rantaa, vaan rantautuneita valaita (tunnetaan myos pulleina ja punottavina brittituristeina) pitaa lahtea pallistelemaan kaupungin ulkopuolelle. Suosittuja kohteita tahan ovat mm. Ao Nang, kiipeilijoiden suosima Railay ja tietenkin lahialueen saaret. Perjantain chillailun jalkeen otin lauantaina suunnaksi Phi Phi:n ja siella oli tarkoitus viettaa kyseinen paiva morjenstaen kaveria, joka oli paikalla avovaimokkeensa kanssa sukeltelemassa. Eli aamulautalla Ao Nangista sinne ja ilta(paiva)lautalla takaisin. Thaimaalaisten luottamus omiin ja virkaveljiensa merenkulkutaitoihin on ilmeisen vahainen, silla pimean tullen eivat paatit enaa liiku, eli iltayhteyksia saarten ja mantereen valilla ei ole.

Menomatka sujuikin moitteettomasti ja Phi Phi:lle saavuttiin parin tunnin merimatkan jalkeen jotakuinkin aikataulussa, noin yhdentoista aikoihin. Kaveri oli vastassa heti laiturilla ja suunnaksi otettiin saman tien saaren nakoalapaikka, jossa oli maara yhyttaa muu seurue. Nakoalat huipulta olivatkin melko muikeat, vaikka matka sinne trooppisessa ilmastossa ja aamiaista vailla olikin jonkinasteinen koettelemus. Pohkeet huusivat hoosiannaa viela parin paivan paastakin. Olin itseasiassa suunnitellut kayvani jopa Railay:lla hieman kiipeilemassa mutta viimeistaan tama kokemus osoitti sen, etta kaljamahan raahaaminen pystysuoraa kallioseinamaa pitkin tropiikissa on kuolleena syntynyt ajatus. Enivei, huipulta laskeuduttiin aikanaan ja aterioinnin ja rantatunnelmissa lepailyn jalkeen oli aika siirtya kohti laituria ja paluumatkaa. Phi Phi:lla kun on niin mahdottoman hektinen tunnelma, niin sama tauti tarttui myos Turistiin, joka huomasi myohassa laiturille saavuttuaan, etta paattihan irtosi rannasta justiinsa. Turisti ei irronnut. Siita siis kyselemaan muita matkustusvaihtoehtoja, joita yllattaen sille paivalle ei enaa ollut. Eli majoitumme siis Phi Phi:lla. Majoituspalvelujen tarjoajat olivat myos ilmeisen hyvin tietoisia siita, etta paivan viimeinen lautta meni jo, silla mitaan ei meinannut loytya alle 2500 bahtin, joka on jo melko torkea hinta majoituksesta kuin majoituksesta talla puolella palloa. Kun viela huomioidaan se, etta paivaretkelle valmistautumiseen kuuluu lompakon kotiin jattaminen, otetaan vaan muutama satanen kateista taskunpohjalle, niin kaikki sopan ainekset alkoivat olla kasassa. Onneksi kaveri tuli hatiin ja jarjesti pikavipin ja "kohtuuhintainen" majoituskin loytyi (1400 bahtia/yo guesthousessa, josta normaalioloissa ei maksaisi 200-300 bahtia enempaa...), joten saatoin todeta maailmassa olevan varmasti kurjempiakin paikkoja joihin jaada jumiin, kuin Phi Phi:n. Ilta menikin rattoisasti pariskunnan viimeisen illan merkeissa (Turisti tunnelman pilaten) ruokaillen ja muutama drinkki nauttien. Seuraavalle aamulle klo 0900 oli buukattu uusi siirtymataival ja tahan Turistikin ehti ja takaisin Krabi Towniin puolilta paivin. Olin itseasiassa ennen reissua suunnitellut viettavani pari paivaa Phi Phi:lla mutta kaikki majoitusuteluni saivat "eioo"-tyyppisen vastauksen, joten jos sinne aiotte, varatkaa majoitus hyvissa ajoin.

Myohemmin sunnuntai-iltana Krabi Townissa tuli tavattua kolleega avokkeineen oluiden merkeissa matkakokemuksia vaihdellen ja maanantaiaamulle olin varannut matkan Koh Lantalle. Majoitus oli buukattu pariksi yoksi ja lento Krabilta Bangkokiin keskiviikolle. Se on perin huokeaa puuhaa taalla pain maailmaa tuo lentaminenkin, Krabi-BKK Air Asian siivilla abaut 1500 bahtia, eli 35 euron luokkaa.

Maanantaiaamuna siis kohti Koh Lantaa ja talla kertaa matka sujuikin ilman minkaanlaisia ylimaaraisia sattumuksia. Itseasiassa olisin voinut viettaa koko paivan paatin etukannella rentoutuen, tyyni saa suosi auringon paistellessa lampimasti ja kyyppari kiikutti kylmaa kaljaa tarpeen vaatiessa. Elama on valilla niin kovaa. Matkalla jututin leppoisaa brittia, joka on viettanyt viimeiset 12 vuotta Asutraliassa; Sidneyssa, Melbournessa ja nyttemmin Brisbanessa. Tilanne on nimittain se, etta paikallinen palveluntarjoaja etsii aktiivisesti oman alani tyovoimaa ja itsekin olen netissa hakemusta sinne taytellyt. Tama brittiveijari sai elamanmenon siella pain kuullostamaan niin leppoisalta (eritoten Melbournen ja Brisbanen osalta, jossa tyopaikkoja olisi mahdollisesti tarjolla, Sidneysta ei niin valittanyt), etta mikali hakemus paikallisille kelpaa, joutuu asiaa harkitsemaan kylla vakavasti. Kuitennii...perille siis paastiin ja Kaw Kwangin resortin noutaja odotteli valmiina laiturilla kyltin kanssa. Majoituksen buukkasin matkatoimiston kautta Krabilla tietamatta itse paikasta juuri mitaan (kriteerina ainoastaan hinta ja sijainti tietylla Koh Lantan rannalla) mutta paikka osoittautui erittain mainoksi vaikka sinne tehtiinkin naemma pakettimatkoja ruotsalaisten toimesta. Ruotsalaiset oli kuitenkin sijoitettu prameampiin ilmastoituihin mokkeihin ja tallaiset perusTuristit haadettiin sivummalle tuuletinmokkeihin hapeamaan (600 beaht/yo, oikein kohtuullista) . Mika sinansa sopi meikalaiselle ihan mainosti, enemman omaa rauhaa. Koh Lanta tuntui itse asiassa muutenkin olevan taynna ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, lahinna ilmeisesti perhelomalaisia. Mutta vaikka kyseessa onkin ns. "high season" taalla, eli suosituinta lomailuaikaa, niin Klong Dao-biitsi on sen verran valja, etta sopivan paikan loytyessa ei toista turistia loytynyt sadan metrin sateella. Ranta ei ole kuitenkaan kovin varjoisa, eli palmun alle ei paase makailemaan samaan malliin, kuin esimerkiksi Koh Changilla, joten tulee valmistutua henkisesti helvetilliseen kuumuuteen auringon porottaessa suoraan pain parstaa. Mika ei ole meikalaisen lempipuuhaa, joten varjoa piti hakea lukuisista ranta-alueen kahviloista ja ravintoloista. Pari paivaa sujui saarella oikein mukavasti, paivat lueskellen ja ymparistosta nauttien ja iltasella tuk-tuk alle ja Saladanin kylaan syomaan.

Keskiviikkona sitten Krabin kentalle (ajoissa, toim. huom.) ja takaisin Bangkokiin ja tuttuun hotelliin tutulle Banglampoon seudulle. BTW, siina missa Koh Lanta ja Krabin alue yleensakin oli pullollaan ruotsalaisia, niin Banglampoo tuntuu olevan taynna israelilaisia. Ja kun en keksi israelilaisista turisteista mitaan hyvaa sanottavaa, niin lienee parempi, etta en sano aiheesta yhtaan mitaan taman enempaa.

Taalla ollaan nyt siis kuin viimeista paivaa, eli viimeista paivaa. Paluulento Koopenhaminan kautta lahtee noin 13 tunnin kautta, ja kotisuomessa ollaan paikallista aikaa joskus yhdentoista aikaan aamupaivalla perjantaina. Nyt viela vahan kylille maleksimaan ja katselemaan loytyisiko jotain ostettavaa, ei naista bahteista meinaa paasta eroon kun mikaan ei maksa mitaan. Heinyt.