Toinen Budasessio alkoi siirtymätaipaleella, sunnuntaina 26.11. Siinä missä kaksi ensimmäistä viikkoa oli ammatillisesti ns. harjoitteluviikkoja, niin nyt pistettiin heti maanantaiaamusta täysi hönkä päälle. Haasteet sen kuin kovenevat mutta mukavaa on silti, kyllä tämä aina kotiolot voittaa.
Töiden ohella on tullut harrastettua sosiaalista kanssakäymistä paikallisväestön kera (treffit viehättävän unkarittaren kanssa) ja kulttuuria kevyesti keskellä päivää. Eli kävin tuossa tänään töiden jälkeen väijymässä Jari Silomäen valokuvanäyttelyn "My Weather Diary" Dorottya Galleriassa. Mielenkiintoinen sekoitus valokuvausta ja kirjallisia havaintoja Silomäen omasta arjesta ja maailmasta yleensä. "The night beetween Christmas day and Boxin day in Kuivasjärvi. At the same time a tsunami is travlling towards the beaches in South-East Asia." Näyttely koostui 130 kuvasta teksteineen, joista osa onnistuneempia kuin toiset, mutta keskimäärin erittäin onnistunut esitys taiteilijalta. Suosittelen, mikäli satutte moiseen näyttelyyn joskus, jossain törmäämään.
Aloin tuossa edellisen kaksiviikkoisjakson lopussa pohtimaan, että mitäs jos hakeutuisin viettämään sen toisen vapaan viikonlopun jonnekin muualle Budapestin sijaan, Keski-Euroopan sydämessä kun ollaan. Ensimmäisenä kävi mielessä Bratislava mutta koska siellä on tullut jo käytyä, päätin kekata jotain muuta. Seuraavan vaihtoehdon, eli Wienin, raakkasin pois ihan vaan oikeastaan sen takia, että se on Wienissä, joten viikonloppumatkailun kohteeksi valikoitui Balkanin niemimaa ja siellä tarkemmin Belgrad. Bosnialainen kolleega suuntaa omalla autollaan Budapestista töiden päätteeksi kohti Serbiaa sisartaan morjenstamaan, joten päätin pummata jampalta kyydin ja tutustua pikaisesti tuohonkin taajamaan, täällä kun nyt kerran tosiaan melkein naapurissa ollaan. Perjantaina edessä siis reilun neljän tunnin köröttely läpi Unkarin ja pari yötä Belgradissa. Which is nice. Raporttia Serbiasta tuonnempana, nyt pitää suunnata illalliselle.
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006
Niin tästä Budapestista...
Päivitysaikataulu pääsi "yllätäen" kusemaan ounastellusta. No, kuvaillaan nyt viime aikojen tapahtumia kuitenkin tässä vaiheessa muutamilla sanoilla.
Eli kuten aiemmin tuli sanottua, Budapestiin saavuttiin 5.11. ja vajaat 2 viikkoa täällä tuli sittemmin vietettyä. Kyseessä siis työmatka, johon heittäydyttiin Eurocontrol:in kutsumana. Työhön sen enempää pureutumatta voin todeta, että on aina mukava tavata kolleegoita muista maista ja tuleehan samalla arvioitua näitä ennakko-odotuksia, joita tiettyjen valtioiden kansalaisista on. Jotkut stereotypiat tuntuvat vaan kantavan loputtomiin (katson juuri sinua Saksa...), kun taas jotkut mielikuvat murenevat saman tien (terveisiä Romaniaan). Haastavaa duunia ja mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä tuli taas tavattua enivei.
Ensimmäinen viikko täällä vierähti pitkälti outoon työmaahan totuttautuessa. Iltaisin tuli harrastettua kevyttä kaupunkisuunnistusta kolleegoiden kanssa, teemalla ruoka ja juoma. Pääsääntöisesti tuli kuitenkin oltua perin kiltisti, aamulla piti olla virkkuna valmiina töihin. Itsekkäätkin motiivit ruokkivat tätä tavoitetta, sillä tavoitteena on jättää ammatillisesti hyvä ja aktiivinen kuva itsestään, jotta nimi on paikallisilla veijareilla selkeästi mielessä, kun Turistin työnhakupaperit jossain vaiheessa kolahtavat Budapestilaiseen postilaatikkoon. Ai niin, tuosta Unkarilaisesta ruoasta sananen...
Jo ensimmäisen Unkari-visiitin yhteydessä viitisen vuotta sitten, jäi lähtemättömästi mieleen se, että täällä saa aikuinen mies oikeaa ruokaa. Luetaan: ravintoa on lautasella runsaasti, se on verrattain huokeaa ja sokerina pohjalla; ateriat edustavat kasvissyöjän pahimpia painajaisia. Eli lihaa, joka on kääritty lihaan, joka on paistettu läskissä, joka tarjotaan lihan kanssa. Ja sivuun perunaa. Ei jää nälkä isommallekaan pojalle.
Kahden duuniviikon väliin jäävä viikonloppu tuli vietettyä myös paikan päällä ja silloin seuraksi saapui reipaspoika Pasi, suoraan Suomesta. Pasilta löytyy paikallistuntemusta opiskelijavuosiltaan , joten viikonloppu vierähtikin sitten lähinnä näitä vainuja seuraten, enempivähempi kekkulissa. Mainittakoon potentiaalisille turisteille tästä viikonlopusta kaksi paikkaa:
Eli kuten aiemmin tuli sanottua, Budapestiin saavuttiin 5.11. ja vajaat 2 viikkoa täällä tuli sittemmin vietettyä. Kyseessä siis työmatka, johon heittäydyttiin Eurocontrol:in kutsumana. Työhön sen enempää pureutumatta voin todeta, että on aina mukava tavata kolleegoita muista maista ja tuleehan samalla arvioitua näitä ennakko-odotuksia, joita tiettyjen valtioiden kansalaisista on. Jotkut stereotypiat tuntuvat vaan kantavan loputtomiin (katson juuri sinua Saksa...), kun taas jotkut mielikuvat murenevat saman tien (terveisiä Romaniaan). Haastavaa duunia ja mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä tuli taas tavattua enivei.
Ensimmäinen viikko täällä vierähti pitkälti outoon työmaahan totuttautuessa. Iltaisin tuli harrastettua kevyttä kaupunkisuunnistusta kolleegoiden kanssa, teemalla ruoka ja juoma. Pääsääntöisesti tuli kuitenkin oltua perin kiltisti, aamulla piti olla virkkuna valmiina töihin. Itsekkäätkin motiivit ruokkivat tätä tavoitetta, sillä tavoitteena on jättää ammatillisesti hyvä ja aktiivinen kuva itsestään, jotta nimi on paikallisilla veijareilla selkeästi mielessä, kun Turistin työnhakupaperit jossain vaiheessa kolahtavat Budapestilaiseen postilaatikkoon. Ai niin, tuosta Unkarilaisesta ruoasta sananen...
Jo ensimmäisen Unkari-visiitin yhteydessä viitisen vuotta sitten, jäi lähtemättömästi mieleen se, että täällä saa aikuinen mies oikeaa ruokaa. Luetaan: ravintoa on lautasella runsaasti, se on verrattain huokeaa ja sokerina pohjalla; ateriat edustavat kasvissyöjän pahimpia painajaisia. Eli lihaa, joka on kääritty lihaan, joka on paistettu läskissä, joka tarjotaan lihan kanssa. Ja sivuun perunaa. Ei jää nälkä isommallekaan pojalle.
Kahden duuniviikon väliin jäävä viikonloppu tuli vietettyä myös paikan päällä ja silloin seuraksi saapui reipaspoika Pasi, suoraan Suomesta. Pasilta löytyy paikallistuntemusta opiskelijavuosiltaan , joten viikonloppu vierähtikin sitten lähinnä näitä vainuja seuraten, enempivähempi kekkulissa. Mainittakoon potentiaalisille turisteille tästä viikonlopusta kaksi paikkaa:
- Budapestin kauppahalli. Alakerrasta kuivattuja chilejä ja yläkerrasta gulassia ja janojuomaa naurettavaan hintaan, sekä
- Baari ChaChaCha, nerokkaasti Kalvin Tér:in metroasemalle jemmattu juottola, jossa liemi oli viileää ja meininki vielä viileämpää. Mainio luola.
Pyhäpäivä tuli pyhitettyä krapulan ohella elokuvateatterissa Boratille. Sivistynyt maa, ei dubbaa elokuviaan, joten turistikin pärjää teatterissa. Sitten olikin Pasin aika poistua kotosuomeen ja Turistin aika mennä makuulle...
Toinen Budaviikko menikin melko rauhallisesti, töiden ohella kevyttä illastamista ja hotellin baaritiskin takana työskentelevien neitien jututtamista harrastaen. Viikon kulttuuriantia edusti tiistaina 14.11. ravintola/jazz-laiva A38 Hajo:lla tarkastettu, saksalaisen Böhren & der Club of Gore-orkesterin keikka. Mielenkiintoinen sekoitus rajoista vapaata jazzia, electronicaa ja kokeellista metallia. Siinä, missä bändin pari viimeisintä levyä ovat edustaneet melko seesteistä, ambient-vaikutteista kutujatsia, niin keikalla tuli kyllä orkesterin juuret pontevasti esiin (aloitti hc/metal-pumppuna, muistaakseni 80-luvun loppupuolella). Paikoin perin ankaraa mättöä. Ja mielenkiintoisia instrumenttivalintoja...Kitaraa ja bassoa soitettiin hiustrimmerillä, rumpuja soitettiin sellon jousella ja kitaraa tapailtiin paikoin myös rumpupalikoilla. Ai niin, mainitsinko jo rumpalin soittamat viinilasit ja tyhjän muovisen juomapullon? Tämän kaiken taustalla yksi jamppa sormeili sekvensseristään esiin mitä muikeimpia saundeja. Hankalaa oli kyllä diggailu, se täytyy myöntää...Tämän tahtiin jos alkaa päätään nyökyttelemään, niin henkilökunta soittaa kyllä sairaanhoitohenkilöstön paikalle ja siinä käy äkkiä niin, että Turisti Itse roudataan ensiapuklinikalle spastikkona hoitoa saamaan.
Loppuviikko lähinnä töitä ja 17.11. perjantaina palattiin kotiin. Huomenna lisää 26.11. alkaneesta, jälkimmäisestä Budasessiosta.
maanantaina, marraskuuta 06, 2006
Välillä vähän työmatkaa.
Näistä nyt ei yleensä jaksa kauheasti kirjoitella mutta koska tällä kertaa kohteessa viivähdetään pidempäänkin, niin voisihan tänne jotain kokeilla rustata.
Eli nyt ollaan Budapestissa. Eilen illalla saavuttiin paikalle ja keikka jatkuu perjantaihin 17.11. asti. Silloin edessä paluu viikoksi taas Suomeen ja 26.11. uudestaan kahdeksi viikoksi tänne. Which is nice.
Ei tässä vaiheessa aiheesta enempää, yritetään ehtiä näkemään vähän kylääkin jossain vaiheessa ja raportoidaan tapahtumien kulusta mahdollisuuksien mukaan.
Eli nyt ollaan Budapestissa. Eilen illalla saavuttiin paikalle ja keikka jatkuu perjantaihin 17.11. asti. Silloin edessä paluu viikoksi taas Suomeen ja 26.11. uudestaan kahdeksi viikoksi tänne. Which is nice.
Ei tässä vaiheessa aiheesta enempää, yritetään ehtiä näkemään vähän kylääkin jossain vaiheessa ja raportoidaan tapahtumien kulusta mahdollisuuksien mukaan.
maanantaina, lokakuuta 16, 2006
Syyslomaa pukkaa.
Elämän Ehtoo matkatoimisto järjestää elämyksettömyysmatkan lokakuiseen Prahaan. Syksy on ihmisen parasta aikaa. Eli 17.-21.10. delegaatio Lös, Roope, Rami ja Turisti Itse imevät kulttuuria Tsekin Tasavallassa. Kulttuuria on kaavailtu imettävän ainakin seuraavissa formaateissa:
- vaaleat tsekkioluet,
- tummat tsekkioluet,
- Becherovka,
- absintti.
torstaina, elokuuta 31, 2006
tiistaina, elokuuta 29, 2006
Sayonara Nippon.
Se oli sitten siinä.
Jos viimeisten päivien tapahtumia vielä hieman valoitetaan, niin perjantai jatkui kalamarkkinoiden jälkeen kevyellä pyykinpesulla (ei saa matkustaa lentokoneessa haisulina) ja illalla sovittiin Emin kanssa tapaaminen Roppongin alueelle illallisen merkeissä. Emi veikin turistin taas perinteiseen japanilaisravintolaan, jossa kengät jätetään narikkaan ovella ja ruokailu suoritetaan tatamilattialla tyynyn päällä istuen. Ilta meni taas leppoisasti pikkuannoksia napostellen ja shochua nauttien. Näitä paikkoja on kyllä mahdoton löytää ilman paikallistuntemusta, sillä ravintoloiden nimet kirjoitetaan neon-mainoksiin ainoastaan kanji-merkeillä ja ravintola sijaitsee yleensä jossakin kerrostalon äxännessä kerroksessa, jonne pitäisi vielä löytää sisäänkäyntikin. Emi lupasi toimittaa meikäläiselle ensi vierailua varten mallin siitä, kuinka "Traditional Japanese Dining" kirjoitetan kanji-merkein, niin saattaa turistikin löytää mestoille. Ilta piti päättää kuitenkin jo ennen puolta yötä, sillä Emin piti napata viimeinen juna kotiinsa, joka sijaitsi tunnin matkan päässä keskustasta. Itse leikittelin ajatuksella siirtyä Ebisun kaupunginosan hieman baareilemaan mutta otinkin viimeisen metron Asakusaan ja baareilin hieman sitten siellä. Seuraavalle päivälle oli etukäteen allokoitu reissun toinen krapula, mutta koska ilta tuli otettua melko rauhallisesti, niin ei sellaista saatukaan aikaiseksi. Taksit ovat nimittäin Tokiossa melkoisen arvokkaita ja koska turistin budjetti alkoi olla loppuun kaluttu, niin päätin siis jättää tämän yöelämän kokemisen seuraavaan kertaan ja järjestää silloin majoituksen lähempänä ns. mestoja.
Lauantain aloitin seuraamalla Asakusa Samba-tapahtumaa (mikäs sen japanilaisempaa, kuin samba) mutta ihmispaljouden johdosta suuntasin kohti Shibuya:a, Tokion trendikkäimpien nuorten shoppailu- ja hengailualuetta. Eipä sinänsä, japanilaisnainen samba-asusteissa ei ole lainkaan huonompi yhdistelmä... Shibuya:n alue muistutti paljon Shinjuku:a ihmismassoineen ja suuntasinkin heti kaaosta karkuun kohti "Love Hotel Hill"-seutua. Love Hotel:han on japanilainen instituutio siinä missä shinkansen, manga ja karaokekin. Ihmisten asuessa ahtaasti pienissä asunnoissaan, on usein vaikeaa löytää omaa rauhaa niitä intiimimpiä hetkiä varten, joten nokkelat japanialaiset ovat ratkaisseet asian perustamalla hotelleita, joissa majoitushinnoittelu alkaa 30 minuutin visiitistä aina vuorokausikohtaiseen hintaan asti. Näissä sitten niin nuoret, kuin vanhematkin pariskunnat voivat käydä purkamassa paineitaan ilman muiden perheenjäsenten läsnäoloa. "Love Hotel Hill" on Shibuya:n alueella oleva, tällaiseen toimintaan erikoistuneiden hotelleiden keskittymä. Tämän jälkeen palloilin vielä aikani ympäriinsä muualla Shibuya:ssa, jonka jälkeen suuntasin Harajukun kautta takaisin Roppongiin hetkeksi pubiin chillaamaan ja nauttimaan muutamasta oluesta ja Valioliigapelistä. Koska seuraavana päivänä oli edessä kotiinlähtö melko varhain aamulla, pitikin suunnata kohti kenttämajoitusta jo heti yhdentoista jälkeen, pakata kamat valmiiksi ja alkaa kiskomaan unta kuulaan.
Sunnuntaina oli edessä siis paluu arkeen ja se aloitettiin poistumalla hotellilta 07:30 kohti Uenon juna-asemaa ja Naritan kentälle suuntaavaa Skyliner-junaa. Tämä lieneekin se näppärin tapa liikkua Tokion keskusta-alueiden ja sieltä varsin kaukana sijaitsevan lentokentän välillä. Äveriäämpi voi tietysti valita taksin mutt sopiii sitten samalla varautua vajaan kahdensadan euron laskuun...
Kentällä rutiinit sujuivat japanilaisen tehokkaasti ja vaikka Suomen halki paluulento suuntautuikin, niin Kööpenhaminassa piti käydä vielä kääntymässä, ennenkuin Helsinki-Vantaalle mätkähdettiin eilen illalla 2230, 21 tunnin matkanteon jälkeen. Väsyneenä mutta onnellisena, hieno reissu jälleen kerran.
Päivitän vielä muutamia kuvia ja yleisiä fiiliksiä reissusta kunhan raahaan arseni Tampereelle viikon mittaan, täältä tähän.
Jos viimeisten päivien tapahtumia vielä hieman valoitetaan, niin perjantai jatkui kalamarkkinoiden jälkeen kevyellä pyykinpesulla (ei saa matkustaa lentokoneessa haisulina) ja illalla sovittiin Emin kanssa tapaaminen Roppongin alueelle illallisen merkeissä. Emi veikin turistin taas perinteiseen japanilaisravintolaan, jossa kengät jätetään narikkaan ovella ja ruokailu suoritetaan tatamilattialla tyynyn päällä istuen. Ilta meni taas leppoisasti pikkuannoksia napostellen ja shochua nauttien. Näitä paikkoja on kyllä mahdoton löytää ilman paikallistuntemusta, sillä ravintoloiden nimet kirjoitetaan neon-mainoksiin ainoastaan kanji-merkeillä ja ravintola sijaitsee yleensä jossakin kerrostalon äxännessä kerroksessa, jonne pitäisi vielä löytää sisäänkäyntikin. Emi lupasi toimittaa meikäläiselle ensi vierailua varten mallin siitä, kuinka "Traditional Japanese Dining" kirjoitetan kanji-merkein, niin saattaa turistikin löytää mestoille. Ilta piti päättää kuitenkin jo ennen puolta yötä, sillä Emin piti napata viimeinen juna kotiinsa, joka sijaitsi tunnin matkan päässä keskustasta. Itse leikittelin ajatuksella siirtyä Ebisun kaupunginosan hieman baareilemaan mutta otinkin viimeisen metron Asakusaan ja baareilin hieman sitten siellä. Seuraavalle päivälle oli etukäteen allokoitu reissun toinen krapula, mutta koska ilta tuli otettua melko rauhallisesti, niin ei sellaista saatukaan aikaiseksi. Taksit ovat nimittäin Tokiossa melkoisen arvokkaita ja koska turistin budjetti alkoi olla loppuun kaluttu, niin päätin siis jättää tämän yöelämän kokemisen seuraavaan kertaan ja järjestää silloin majoituksen lähempänä ns. mestoja.
Lauantain aloitin seuraamalla Asakusa Samba-tapahtumaa (mikäs sen japanilaisempaa, kuin samba) mutta ihmispaljouden johdosta suuntasin kohti Shibuya:a, Tokion trendikkäimpien nuorten shoppailu- ja hengailualuetta. Eipä sinänsä, japanilaisnainen samba-asusteissa ei ole lainkaan huonompi yhdistelmä... Shibuya:n alue muistutti paljon Shinjuku:a ihmismassoineen ja suuntasinkin heti kaaosta karkuun kohti "Love Hotel Hill"-seutua. Love Hotel:han on japanilainen instituutio siinä missä shinkansen, manga ja karaokekin. Ihmisten asuessa ahtaasti pienissä asunnoissaan, on usein vaikeaa löytää omaa rauhaa niitä intiimimpiä hetkiä varten, joten nokkelat japanialaiset ovat ratkaisseet asian perustamalla hotelleita, joissa majoitushinnoittelu alkaa 30 minuutin visiitistä aina vuorokausikohtaiseen hintaan asti. Näissä sitten niin nuoret, kuin vanhematkin pariskunnat voivat käydä purkamassa paineitaan ilman muiden perheenjäsenten läsnäoloa. "Love Hotel Hill" on Shibuya:n alueella oleva, tällaiseen toimintaan erikoistuneiden hotelleiden keskittymä. Tämän jälkeen palloilin vielä aikani ympäriinsä muualla Shibuya:ssa, jonka jälkeen suuntasin Harajukun kautta takaisin Roppongiin hetkeksi pubiin chillaamaan ja nauttimaan muutamasta oluesta ja Valioliigapelistä. Koska seuraavana päivänä oli edessä kotiinlähtö melko varhain aamulla, pitikin suunnata kohti kenttämajoitusta jo heti yhdentoista jälkeen, pakata kamat valmiiksi ja alkaa kiskomaan unta kuulaan.
Sunnuntaina oli edessä siis paluu arkeen ja se aloitettiin poistumalla hotellilta 07:30 kohti Uenon juna-asemaa ja Naritan kentälle suuntaavaa Skyliner-junaa. Tämä lieneekin se näppärin tapa liikkua Tokion keskusta-alueiden ja sieltä varsin kaukana sijaitsevan lentokentän välillä. Äveriäämpi voi tietysti valita taksin mutt sopiii sitten samalla varautua vajaan kahdensadan euron laskuun...
Kentällä rutiinit sujuivat japanilaisen tehokkaasti ja vaikka Suomen halki paluulento suuntautuikin, niin Kööpenhaminassa piti käydä vielä kääntymässä, ennenkuin Helsinki-Vantaalle mätkähdettiin eilen illalla 2230, 21 tunnin matkanteon jälkeen. Väsyneenä mutta onnellisena, hieno reissu jälleen kerran.
Päivitän vielä muutamia kuvia ja yleisiä fiiliksiä reissusta kunhan raahaan arseni Tampereelle viikon mittaan, täältä tähän.
perjantaina, elokuuta 25, 2006
Sananen metromatkustuksesta.
Se on tuo Tokion metro muuten melkoisen mielenkiintoinen paikka aamuruuhkan aikaan. Miljoonia ihmisia pitaa toimittaa aamuisin tyopaikoilleen ja sen kylla huomaa. Laiturilla seistaan siistissa parijonossa merkityissa paikoissa ja odotetaan metroa saapuvaksi (noin minuutin valein aamuruuhkassa) ja kun se saapuu, aloitetaan johdettu ahtautuminen vaunuun. Koko orkesteria motivoi toimintaan useampi megafonilla varustettu metrolaituriseta (virallinen nimike, tarkistin kirjasta), jotka kohteliaasti mutta maaratietoisesti (ilmeisesti, suokaa anteeksi japaniantaitojeni puutteet) usuttavat ihmisia sulloutumaan vaunuihin. Siina vaiheessa, kun vaunu on taynna, ryhdytaan painamaan porukkaa kasaan - hieman "Kuinka monta teekkaria mahtuu Kuplavolkkariin"-tyylisesti - tiiviimmin ja tiiviimmin, kunnes ovet mahtuvat juuri ja juuri kiinni. Siella sita sitten ollaan, kohtalaisen lahekkain, eli ns. "tappituntumalla."
Tokion metrohan on tunnettu paitsi tasmallisyydestaan (junat menevat justiinsa eika melkein niinkuin aikatauluissa lukee), myos siita, etta naissa tapotaysissa vaunuissa naiset joutuvat jatkuvasti kourinnan ja kahminnan kohteeksi. Ruuhka-aikana junissa onkin ainoastaan naisille tarkoitettuja vaunuja, joten naissa olosuhteissa sellaisen vaunun kayttoa kannattaa harkita, mikali tanne aiotte suunnata arvon neidit.
Ai niin, sama show tietysti toteutuu sitten iltapaivalla uudestaan toiseen suuntaan. Jotta tasta saa kaiken irti, niin kannattaa hankkiutua jollekin suurelle risteysasemalle (Ueno, Shinjuku, yms) ja heittaytya virran vietavaksi.
Tokion metrohan on tunnettu paitsi tasmallisyydestaan (junat menevat justiinsa eika melkein niinkuin aikatauluissa lukee), myos siita, etta naissa tapotaysissa vaunuissa naiset joutuvat jatkuvasti kourinnan ja kahminnan kohteeksi. Ruuhka-aikana junissa onkin ainoastaan naisille tarkoitettuja vaunuja, joten naissa olosuhteissa sellaisen vaunun kayttoa kannattaa harkita, mikali tanne aiotte suunnata arvon neidit.
Ai niin, sama show tietysti toteutuu sitten iltapaivalla uudestaan toiseen suuntaan. Jotta tasta saa kaiken irti, niin kannattaa hankkiutua jollekin suurelle risteysasemalle (Ueno, Shinjuku, yms) ja heittaytya virran vietavaksi.
Valheita, valheita.
Ala-asteelta lahtien meille syotetaan propagandaa, jonka mukaan kalat, tursaat, katkat, sun muut olennot vaikuttavat merissa, jarvissa ja joissa. Kaikki paitsi tonnikala tietenkin, sen luontainen elinymparistohan on peltipurkki K-Kaupan sailykehyllyssa, sielta sita tulee sita tonnikalaa. Vahan niinkuin persikoitakin. No enivei, mita tulee "merenelavien" luonnolliseen asuinymparistoon, niin voin nyt varmuudella todeta, etta vesistoissa ne eivat ela, vaan tulevat kalatehtaasta. Ja olen nahnyt sen tehtaan. Sen nimi on Tsukiji-market ja se sijaitsee Tokiossa. Jos kalojen kansantarustoon kuuluu Dantemainen kuvaus fisujen helvetista, niin se lienee tama samainen paikka. Kaiken kaikkiaan mainio paikka kaikille ruoasta, eritoten kalasellaisesta kiinnostuneille. Saavuin paikalle tuossa hieman ennen yhdeksaa, joka oli kuitenkin pikkaisen liian myohaan jotta olisi nahnyt kuinka "tonnikalat" saa kyytia (ilmeisesti muovaavat purkkitonnikalasta sellaisia sioja, kalan muotoisia otuksia, joita sitten kaupataan eteenpain). Ja nalkahan siella lompsiessa tuli, joten piti vetaista sushi-aamiainen. Nami. Markkinapaikka itse on sellainen messuhalli, jossa tukkukauppiaat myyvat yon saaliin suoraan kauppiaille ja ravintoloille, mutta josta myos yksityishenkilot voivat ostaa paivan kalatarpeensa. Hieman vaarallista puuhaa siella trukkien seassa navigointi kieltamatta oli mutta ihan kiva kokemus. Saako aikuinen mies kayttaa sanaa "kiva"?
torstaina, elokuuta 24, 2006
Taksia vailla?
Osakassa ei taksijonossa nokka kauaa tuhise. Missaan, koskaan, milloinkaan nahnyt niin paljon takseja, kuin Osakassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
