Pankokista paeivaeae

Perille paastiin jalleen kerran, osoite vanha tuttu Sawasdee hotelli Banglampoossa. Sijaintinsakin johdosta oikein oiva paikka, lentokenttabussin paatepysakki on suoraan hotellin oven edessa. Ja samasta paikkaa aikanaan takaisin kentalle. Ei seudun halvin hotelli mutta en olekaan niin hc-travelleri, kuin ankarimmat backpakkerit, joiden etikettiin ei kuulu asua ilmastoiduissa, omissa huoneissa. Jos tallaista majoitusvaihtoehtoa kaipaa, niin Khaosan Rd. on kyseisia paikkoja pullollaan.

Tama olikin ensimmainen Thaimaan-reissuni, joka alkoi Bangkokin uudelta Suvarnabhumin lentoasemalta. Kentta on melkoisen massiivinen vanhaan Don Muangiin verrattuna ja edelleen pienta laittoa vailla mutta maahantulovouhotukset hoituivat varsin tehokkaasti. Lentokenttabussilla paasi tosin vanhalta kentalta Banglampoohon parhaimmillaan vajaassa tunnissa, nyt ei meinannut kaksi riittaa. Tosin siita voi syyttaa suurelta osin Bangkokin kaoottiskatastrofaalista liikennetta, ei niinkaan etaisyytta. Loppumatkalla turisti jo turhautui sen verran, etta kun maisemat alkoivat nayttamaan tutuilta, vaihtui bussikyyti apostolinkyydiksi. Eli aikaa kannattaa varata siirtymataipaleisiin...

Matkalla kentalta keskustaan huomaa kylla sen, milla vimmalla tata kaupunkia kehitetaan...Kaupungin siluetti muuttuu jatkuvasti uusien pilvenpiirtajien myota ja myos Banglampoon alueen ilme on muuttunut melkoisesti niiden vajaan kahden vuoden aikana, mita itsella on paikasta kokemuksia. Tosin kolikon kaantopuolikin on helposti nahtavissa, siina missa moottoritien toisella puolen kohoaa uusia pilvenpiirtajia, jatkavat toiset eloaan motarin "vaaralla" puolella hokkelikylissaan, harmonisekasortoisessa yhteisymmarryksessa.

Pari paivaa on tassa nyt siis tasoiteltu aikaeroa, lahinna Khaosanin baareissa hengaillen, paikallisen keittion antimista nauttien ja moskiittojen maalitauluna ollen. Kelit ovat olleet mita miellytavimmat, lampotilan pyoriessa kolmenkympin korvilla ja kosteuden ollessa verrattain alhainen. Ihan joka hetki ei edes ole hiki virrannut. Jatko hoituu jotakuinkin niin, etta maanantaina hyppaan bussiin ja huristelen parisataa kilometria etelammas, Hua Hiniin. Siella on tarkoitus viettaa kolme paivaa tuttuja morjenstaen (paikalla edustettuna jo valmiiksi seka tyopaikkani, etta perheeni) ja ankarasti chillaten. Nukkumispolitiikkakin pitaisi olla hanskassa, Baan Busarin nimisessa, majoitustoimintaan keskittyneessa pk-yrityksessa. Siella siis 11.1. asti, jonka jalkeen suunta kohti Krabia, jossa siellakin tuttuja seka tyomaalta, etta siviilielamasta. Tarkemmat kuviot Krabilla viela auki, Phi Philla pitaa kayda, aika nayttaa loput. Heippa taas hetkeksi, kuulen Changin kutsuvan.

Thaimaassa kuohuu

Bangkokissa otettiin sitten käyttöön astetta voimakkaammat Uuden Vuoden räjähteet...

Suunnitelma muotoutuu.

Mikäli lentoaikataulu on edes viitteellinen, niin Bangkokiin saavutaan siis viides päivä tammikuuta. Majoituskuvioita miettiessäni puntaroin vaihtoehtoa esim. Sukhumvitin alueelle hakeutumisesta, mutta kaiken lukemani perusteella, taidan sittenkin pysyttäytyä vanhassa ja tutussa Banglampoossa, Rattanakosinin alueella. Majoitusta en ajatellut varata etukäteen, tuolla seudulla sen järjestyminen ei ole ongelma, eikä mikään.

Parin päivän aikaerotasoittelun jälkeen rintamasuunta käännettäneen kohti Etelä-Thaimaata ja siellä Krabin seutua. Krabi Townin lisäksi olisi tarkoitus piipahtaa muutama päivä jollain saarella, vaihtoehtoina lähinnä Koh Phi Phi ja Koh Lanta. Sieltä sitten paluu Bangkokiin Hua Hinin kautta ja takaisin kotiin 19.1. Saattaa myös käydä niin, että järjestys on BKK-HH-Krabi-BKK mutta se jää nähtäväksi. Kyllä siitä hyvä tulee.

Matkakuvakilpailu

Rahoitusyhtiö GE Money (etuliite rahoitusyhtiö lienee turha, ei tuon niminen firma voi non-profit hyväntekeväisyystoimintaakaan harrastaa...) ja Image Kustannus OY:n julkaisema matkailulehti Mondo, järjestävät yhteistyössä matkakuvakilpailun, jonka osallistumisaika päättyy tämän vuoden lopussa. Osallistuin muutamalla räpsäisyllä itsekin, sinne vaan kaikki kuvia lätkimään.

Sodan arvet.

NATO:n pommitusten jäljet ovat edelleen nähtävissä Belgradin lähetystöalueella.

St. Sava

Pyhän Savan katedraali Belgradissa. Tuntematon patsastelija etualalla.

Kauppahalli

Budapestin vanha kauppahalli. Suositellaan huokean ruoan ystäville.

Buda castle

Budan linna öiseen aikaan Pestin puolelta kuvattuna.

Ai niin...

Lukeekohan tätä kukaan muu kuin minä itse? Mahtaako se olla jonkin asteinen jakomielitaudin oire, että kirjoittaa itselleen internetin välityksellä? Taudinkuvat kehittyvät teknologian rinnalla...

Thaimaaseen ainakin.

Kolmen päivän vuorolista-akrobatian jälkeen voi todeta, että vapaata löytyy ja 4.1. lähdetään siis Helsinki-Vantaalta Austrian Airlines:in kyydissä Wienin kautta Bangkokiin, jossa ollaan perillä seuraavana päivänä iltapäivällä. Lentoliput tuli tosin ostettua jo ennen vapaiden varmistumista mutta ne nyt yleensä ovat lähinnä järjestelykysymyksiä. Jatkosta Thaimaassa ei ole muuta tietoa, kuin että Hua Hin:ssä pitäisi piipahtaa ja 19.1. palata kotiin SAS:in siivillä. Saaattapi olla, että tulee käytyä taas jossain maan rajojen ulkopuolellakin. Minkäköhänlainen (kaunis sana) skene löytyisi Bruneista...

Matkakuumetta vai kotiväsymystä?

Kun perjantaina valmistaudun kotimatkaan Budapestissa, niin tuntuikin jo siltä, että nyt palaa kotiinsa ihan mielellään ja on hetken aloillaan. Sitten palasin kotiin. Ja Suomen "talveen." Tänään, neljä päivää myöhemmin, tilasin lennon Thaimaaseen heti vuodenvaihteen jälkeen, pari viikkoa siellä. Perkele.

Viikonlopusta ja loppuviikosta

Perjantaina otettiin siis Igorin kanssa heti töiden päätyttyä suunnaksi Belgrad, jonne ajomatka normaalisti kestää vajaat neljä tuntia. Nyt ilmestyi mutkia matkaan jo heti 500m ajelun jälkeen, sillä paikallinen poliisi (eli rendörseg, niinkuin meillä on tapana leikkisästi tokaista) oli pistänyt moottoritien alkuun tarkastuspisteen pystyyn ja kaikki autot pysäytettiin pikaisen takakonttitarkastuksen ajaksi. Jälkeenpäin saimme kuulla, että vankikarkuria siinä etsittiin. No etsittiin mitä etsittiin mutta se tarkoitti myös sitä, että ensimmäisen kahden kilometrin matkaan saatiin aikaa kulumaan noin 45 minuuttia. Tarkastuspisteeltä Serbian rajalle matka kuitenkin joutui mukavasti ja raja-asemalle päästiin noin tunnissa ja 20 minuutissa. Hyväkuntoista moottoritietä koko matka, ei paha rasti. Rajakin ylittyi sukkelasti ja matka joutui muutenkin, kunnes saavutettiin Belgrad, jossa perjantain alkuillan liikenne oli tukkinut kaupungin sisääntuloväylän kokolailla totaalisesti. Samaa tietä kun käyttävät mm. liki kaikki Manner-Euroopasta Turkkiin suntaavat rekat, niin jononmuodostus on sitten samaa luokkaa. Eli kaupungin rajalta keskustaan hotellin hujakoille saatiin tuhrautumaan noin tunti. Muuten ajelu Serbiankin puolella on melko vaivatonta, tie melko hyvässä kunnossa, liikenne verrattain maltillista ja jonkin verran moottoritietäkin. Maisemissa tosin ei ole kehumista, vaikuttaa lähinnä Pohjanmaalta loputtomine peltoineen ja Turisti Itse nukahtikin pelkääjän paikalle tuon tuosta monotonisen maiseman ja rankan työviikon turruttamana.

Igor oli ottanut ohjat käsiinsä jo alkuviikosta ja varannut Turistille omatoimisesti hotellin keskustasta, eli palvelu pelasi kyllä. Igor itse majoittui viikonlopuksi siskonsa luo mutta oli joskus aiemmilla reissuilla käyttänyt tätä samaista hotellia ja uskalsikin sen johdosta suositella paikkaa. Majoituin parin yön ajan siis Hotel Splendid:ssä, aivan Belgradin keskustassa. Paikka mainostaa itseään kolmen tähden hotellina mutta kyllä niistä tähdistä pari voi jättää ihan suosiolla huomioimatta. Erittäin old-skool-tyyppinen majoitusratkaisu, jossa karut mutta askeettiset huoneet. Mutta tärkeimät kriteerit täyttyivät; huokea (~50€/yö), keskeinen sijainti (~5 min. kävelymatka keskustan kävelykatualueelle), riittävästi lämpöä (liikaakin, yön sai nukkua ikkuna auki) ja suihku, josta virtasi lämmintä vettä (10 minuutin odottelun jälkeen mutta mihinkäs sitä Turistilla kiire). Aamiainenkin kuului hintaan, pari kuppia vahvinta länsimaisen sivistyksen piirissä tavattua kahvia ja voilla täytetty, siinä paistettu ja sillä sivelty omeletti karkoittamaan krapulaa.

Igor jätti Turistin tässä vaiheessa muutamaksi tunniksi oman onnensa nojaan ja poistui perhettään morjenstamaan ja pienen levyttelyhetken jälkeen suuntasin kaupungin katuja mittailemaan. Minkään valtakunnan karttaa kun ei mukana olut, niin kovin kauas hotellin nurkilta ei viitsinyt karata mutta sai sitä siinäkin pari tuntia mukavasti kulumaan. Ysin aikoihin Igor ja kaverinsa Goran poimivat Turistin kyytiin ja sitten otettiinkin suunnaksi yllättäen pubi. Ilta vierähti iloisesti jaskaa pauhaessa ja Tramvaj-baarin oman panimon tuotteita nauttien. Eräs alkuillan kävelyretken havainto kristallisoitui viimeistään baarissa heiluessa. Jo ennen humalaa. Eli poikamiehet/muut asianharrastajat hox: balkanin naiset tarjoavat kyllä silmäniloa koko rahalla. Eikä niillä kasva edes viikset... Tramvajsta suunnattiin pikkutunneilla Tonavan rannoille ja siellä kohteena oli Hotel Yugoslavian (nykyään hieman kuvaa paremmassa kunnossa mutta suljettuna edelleen) kupeeseen parkkeerattujen bailulaivojen rivistö, joissa paikalliset bilettivät läpi yön kuin viimeistä päivää. Perinteisten serbialaisten viisujen modernimmat versiot raikasivat ja jengi lauloi ja tanssi. Turistille oli jo etukäteen mainostettu, että Belgradissa osataan juhlia ja siltä se kyllä alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan...Party on.

Lauantaina maksettiinkin sitten edellisen yön laskuja ja iltapäivä meni aika hiljaisissa merkeissä, varovaisesti ulkoillen ja kaupunkiin tutustuen. Igor vietti koko päivän perheensä parissa, joten illan tullen Turisti koukkasi kirjakauppaan lukemista hakemaan (William Gibson: Pattern Recognition, hieman laimeasta lopusta huolimatta suosittelen) ja loppuilta seurasi seuraavaa kaavaa: puolisen tuntia päämäärätöntä kävelyä -> kahvilaan/baariin juomalle ja lueskelemaan. Toistetaan X kertaa. Edellinen ilta/yö painoi kuitenkin vielä sen verran, että kahden aikoihin Turisti löysi itsensä jo hotellilta vaakasuorasta asennosta.

Sunnuntaina hc-turismia. Uloskirjautuminen hotellista aamuyhdeksältä ja nähtävyyksiä pällistelemään. Ensimmäisenä nokka kohti Pyhän Savan kirkkoa, joka arkkitehtislangilla todettuna on "myöhäisempää möhkälemäisyyttä" edustava ortodoksipyhättö. Sieltä suunta kohti 90-luvun lopun NATO:n pommituskampanjassa kärsineitä rakenuksia (muistanette sen Kiinan suurlähetystöepisodin?), jotka ohitimme perjantai-iltana kaupunkiin saapuessamme. Rakennukset oli jätetty siihen kuntoon, johon NATO ne ystävällisesti ja huokealla remontoi. Liekö enempi mielenilmaus, vai krooninen pers'aukisuus syynä, tiedä häntä. Pysäyttävä näky kuitenkin keskellä nykyaikaista eurooppalaista pääkaupunkia, sota on edelleen melko tuoreessa muistissa ja se käytiin vielä verrattain lähelläkin... Liekö se sitten sitä kuuluisaa ironiaa, että Yhdysvaltain nykyinen suurlähetystö sijaitsi melkein vastapäätä erästä pommitettua rakennusta. Sitten hieman kaukaisempaa Belgradin historiaa, eli suunta keskustan shoppailuhelvetin halki kohti Kalemegdan linnoitusaluetta. Belgradhan on nikkaroitu suurelta osin kukkulan päälle, josta aukeaa näköalat Tonavan ja Sava - joen laaksoihin ja tätä näiden jokien risteyskohtaa päivysti aikanaan tämä linnoitus. Ja muikeat näköalathan sieltä kaupunkiin ja jokilaaksoon aukesikin. Päivä vain valitettavasti hieman utuinen, vaikka muuten vastasi suomen syyskuun alkupuolta, joten aivan parasta antia ei näköaloista saanut irti. Tämän tetsauksen jälkeen mittariin olikin kertynyt jo reilut 15 kilometria, joten loppuaika kaupungissa meni lähinnä maleskellen, käyskennellen, oleskellen ja chillaten. Iltapäivän loppupuolella Igor poimi taas Turistin kyytiinsä ja suunta otettiin takaisin kohti Budapestia. Matka sujui tällä kertaa ilman liikenteen asettamia rajoitteita mutta rajalle emme ehtineet ihan ensimmäisinä, joten niissä muodollisuuksissa saatiinkin vierähtämään tunti ihan leppoisasti. Kaiken kruunasi Unkarilainen rajavartiomies, joka suhtautui skeptisesti yhtälöön:

• kaksi skinheadin oloista jamppaa, toinen Bosniasta, toinen Suomesta,
• tulossa Serbiasta "lomalta", menossa Budapestiin "töihin",
• toisen passi käsinkirjoitettu (vuoden pikapassi, saksalainen kolleegansa päätti rikkoa oman passini männä talvena) ja sisälsi leimoja muun muassa Bahrainista ja Kamputseasta..

Sitä passia siten tutkittiinkin oikein suurennuslasilla ja useamman sedän kesken mutta lopulta matka saattoi jatkua takaisin kohti tilapäistä kotia Budassa. Belgrad yllätti kaiken kaikkiaan positiivisesti ja ensi vuonna onkin tarkoitus mennä takaisin, viimeistään silloin kun Suomi matkaa Serbian vieraaksi nahkakuulaa potkimaan.

Viimeisen budaviikon alkuun maanantaille oli järjestävä seura organisoinut social event:in, eli koko poppoo suuntasi Fataliin vetämään napansa pullolleen. Mikäli kiinnostaa syödä ruokaa sellaisina annoskokoina, joilla ruokkisi keskisuuren etiopialaiskylän vuoden ajan, voi paikkaa suositella lämpimästi. Eikä se hinnallakaan ole pilattu. Eikä tule ahmittua, kun aika menee lähinnä kikatellessa tyttömäisesti valtaville annoksille. Ammatillisesti loppuviikko oli kohtuu tiivis, teknisistä ongelmista johtuen päivät venyivät hieman suunniteltua pidemmiksi, joten esimerkiksi van Gogh-näyttelyn sai jättää ihan suosiolla tällä kertaa väliin. Mutta keikka saatiin kuitenkin valmiiksi ja nyt voi istua tyytyväisenä Ferihegyn kentällä olutta siemaillen ja lentoa odotellen. Hauskaa oli, ensi vuonna toivottavasti uusiksi. Tai jos ei duunin merkeissä, niin kenties kesällä Szigetin festareille. Muita lähtijöitä?

Budapest, pt. 2

Toinen Budasessio alkoi siirtymätaipaleella, sunnuntaina 26.11. Siinä missä kaksi ensimmäistä viikkoa oli ammatillisesti ns. harjoitteluviikkoja, niin nyt pistettiin heti maanantaiaamusta täysi hönkä päälle. Haasteet sen kuin kovenevat mutta mukavaa on silti, kyllä tämä aina kotiolot voittaa.

Töiden ohella on tullut harrastettua sosiaalista kanssakäymistä paikallisväestön kera (treffit viehättävän unkarittaren kanssa) ja kulttuuria kevyesti keskellä päivää. Eli kävin tuossa tänään töiden jälkeen väijymässä Jari Silomäen valokuvanäyttelyn "My Weather Diary" Dorottya Galleriassa. Mielenkiintoinen sekoitus valokuvausta ja kirjallisia havaintoja Silomäen omasta arjesta ja maailmasta yleensä. "The night beetween Christmas day and Boxin day in Kuivasjärvi. At the same time a tsunami is travlling towards the beaches in South-East Asia." Näyttely koostui 130 kuvasta teksteineen, joista osa onnistuneempia kuin toiset, mutta keskimäärin erittäin onnistunut esitys taiteilijalta. Suosittelen, mikäli satutte moiseen näyttelyyn joskus, jossain törmäämään.

Aloin tuossa edellisen kaksiviikkoisjakson lopussa pohtimaan, että mitäs jos hakeutuisin viettämään sen toisen vapaan viikonlopun jonnekin muualle Budapestin sijaan, Keski-Euroopan sydämessä kun ollaan. Ensimmäisenä kävi mielessä Bratislava mutta koska siellä on tullut jo käytyä, päätin kekata jotain muuta. Seuraavan vaihtoehdon, eli Wienin, raakkasin pois ihan vaan oikeastaan sen takia, että se on Wienissä, joten viikonloppumatkailun kohteeksi valikoitui Balkanin niemimaa ja siellä tarkemmin Belgrad. Bosnialainen kolleega suuntaa omalla autollaan Budapestista töiden päätteeksi kohti Serbiaa sisartaan morjenstamaan, joten päätin pummata jampalta kyydin ja tutustua pikaisesti tuohonkin taajamaan, täällä kun nyt kerran tosiaan melkein naapurissa ollaan. Perjantaina edessä siis reilun neljän tunnin köröttely läpi Unkarin ja pari yötä Belgradissa. Which is nice. Raporttia Serbiasta tuonnempana, nyt pitää suunnata illalliselle.

Niin tästä Budapestista...

Päivitysaikataulu pääsi "yllätäen" kusemaan ounastellusta. No, kuvaillaan nyt viime aikojen tapahtumia kuitenkin tässä vaiheessa muutamilla sanoilla.

Eli kuten aiemmin tuli sanottua, Budapestiin saavuttiin 5.11. ja vajaat 2 viikkoa täällä tuli sittemmin vietettyä. Kyseessä siis työmatka, johon heittäydyttiin Eurocontrol:in kutsumana. Työhön sen enempää pureutumatta voin todeta, että on aina mukava tavata kolleegoita muista maista ja tuleehan samalla arvioitua näitä ennakko-odotuksia, joita tiettyjen valtioiden kansalaisista on. Jotkut stereotypiat tuntuvat vaan kantavan loputtomiin (katson juuri sinua Saksa...), kun taas jotkut mielikuvat murenevat saman tien (terveisiä Romaniaan). Haastavaa duunia ja mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä tuli taas tavattua enivei.

Ensimmäinen viikko täällä vierähti pitkälti outoon työmaahan totuttautuessa. Iltaisin tuli harrastettua kevyttä kaupunkisuunnistusta kolleegoiden kanssa, teemalla ruoka ja juoma. Pääsääntöisesti tuli kuitenkin oltua perin kiltisti, aamulla piti olla virkkuna valmiina töihin. Itsekkäätkin motiivit ruokkivat tätä tavoitetta, sillä tavoitteena on jättää ammatillisesti hyvä ja aktiivinen kuva itsestään, jotta nimi on paikallisilla veijareilla selkeästi mielessä, kun Turistin työnhakupaperit jossain vaiheessa kolahtavat Budapestilaiseen postilaatikkoon. Ai niin, tuosta Unkarilaisesta ruoasta sananen...

Jo ensimmäisen Unkari-visiitin yhteydessä viitisen vuotta sitten, jäi lähtemättömästi mieleen se, että täällä saa aikuinen mies oikeaa ruokaa. Luetaan: ravintoa on lautasella runsaasti, se on verrattain huokeaa ja sokerina pohjalla; ateriat edustavat kasvissyöjän pahimpia painajaisia. Eli lihaa, joka on kääritty lihaan, joka on paistettu läskissä, joka tarjotaan lihan kanssa. Ja sivuun perunaa. Ei jää nälkä isommallekaan pojalle.

Kahden duuniviikon väliin jäävä viikonloppu tuli vietettyä myös paikan päällä ja silloin seuraksi saapui reipaspoika Pasi, suoraan Suomesta. Pasilta löytyy paikallistuntemusta opiskelijavuosiltaan , joten viikonloppu vierähtikin sitten lähinnä näitä vainuja seuraten, enempivähempi kekkulissa. Mainittakoon potentiaalisille turisteille tästä viikonlopusta kaksi paikkaa:

• Budapestin kauppahalli. Alakerrasta kuivattuja chilejä ja yläkerrasta gulassia ja janojuomaa naurettavaan hintaan, sekä
• Baari ChaChaCha, nerokkaasti Kalvin Tér:in metroasemalle jemmattu juottola, jossa liemi oli viileää ja meininki vielä viileämpää. Mainio luola.

Pyhäpäivä tuli pyhitettyä krapulan ohella elokuvateatterissa Boratille. Sivistynyt maa, ei dubbaa elokuviaan, joten turistikin pärjää teatterissa. Sitten olikin Pasin aika poistua kotosuomeen ja Turistin aika mennä makuulle...

Toinen Budaviikko menikin melko rauhallisesti, töiden ohella kevyttä illastamista ja hotellin baaritiskin takana työskentelevien neitien jututtamista harrastaen. Viikon kulttuuriantia edusti tiistaina 14.11. ravintola/jazz-laiva A38 Hajo:lla tarkastettu, saksalaisen Böhren & der Club of Gore-orkesterin keikka. Mielenkiintoinen sekoitus rajoista vapaata jazzia, electronicaa ja kokeellista metallia. Siinä, missä bändin pari viimeisintä levyä ovat edustaneet melko seesteistä, ambient-vaikutteista kutujatsia, niin keikalla tuli kyllä orkesterin juuret pontevasti esiin (aloitti hc/metal-pumppuna, muistaakseni 80-luvun loppupuolella). Paikoin perin ankaraa mättöä. Ja mielenkiintoisia instrumenttivalintoja...Kitaraa ja bassoa soitettiin hiustrimmerillä, rumpuja soitettiin sellon jousella ja kitaraa tapailtiin paikoin myös rumpupalikoilla. Ai niin, mainitsinko jo rumpalin soittamat viinilasit ja tyhjän muovisen juomapullon? Tämän kaiken taustalla yksi jamppa sormeili sekvensseristään esiin mitä muikeimpia saundeja. Hankalaa oli kyllä diggailu, se täytyy myöntää...Tämän tahtiin jos alkaa päätään nyökyttelemään, niin henkilökunta soittaa kyllä sairaanhoitohenkilöstön paikalle ja siinä käy äkkiä niin, että Turisti Itse roudataan ensiapuklinikalle spastikkona hoitoa saamaan.

Loppuviikko lähinnä töitä ja 17.11. perjantaina palattiin kotiin. Huomenna lisää 26.11. alkaneesta, jälkimmäisestä Budasessiosta.

Välillä vähän työmatkaa.

Näistä nyt ei yleensä jaksa kauheasti kirjoitella mutta koska tällä kertaa kohteessa viivähdetään pidempäänkin, niin voisihan tänne jotain kokeilla rustata.

Eli nyt ollaan Budapestissa. Eilen illalla saavuttiin paikalle ja keikka jatkuu perjantaihin 17.11. asti. Silloin edessä paluu viikoksi taas Suomeen ja 26.11. uudestaan kahdeksi viikoksi tänne. Which is nice.

Ei tässä vaiheessa aiheesta enempää, yritetään ehtiä näkemään vähän kylääkin jossain vaiheessa ja raportoidaan tapahtumien kulusta mahdollisuuksien mukaan.