Budapestin jälkeen ehti vielä piipahtamaan kahden päivän ajan Suomen Lapissakin (ei sukua Suomen Turulle), tosin siihen tuli tutustuttua lähinnä "mökin" ikkunasta. Myöhään tiistai-iltana sieltä kotiin, eilinen pyykinpesua ja muita juoksevia asioita ja avot, tänään kohti Osakaa. Reissussa vierähtää reilu viikko ja paluu on edessä lauantaina 31.3. Ja jotta reissaaminen ei tyrehtyisi, niin 1.4. otetaan suunnaksi Pariisi, mutta siitä sitten tuonnempana.
Osakassa majoitus on varattu Hotel Kuramoto:sta, joka sijaitsee Osakan yöelämän ja shoppailun keskuksessa, Minamissa. Hotellin pitäisi taas edustaa sellaista perinteistä ryokan-tyyliä, eli huoneessa on lähinnä tatamia ja futonia.
Se mitä viikon aikana tulee puuhasteltua on vielä kokolailla hämärän peitossa. Matkaseuralaiselle kyseessä on ensimmäinen Japanin-visiitti, joten aktiviteettien suhteen mentäneen hänen ehdoillaan. Viime keikalla jäi väliin se Naran kaupunki, joten kenties sinne päästäisiin tällä matkalla. Kiotossa tulee varmasti käytä uudelleen tsekkaamassa muutama temppeli ja Pontochodori ja kenties piipahdamme Himejissäkin. Baseball-kausi alkaa tällä viikolla, joten kenties on syytä piipahtaa myös Osaka Domessa kaljalla ja hodarilla. Ja yksi japanilaisen kevään tärkeimmistä tapahtumista, nimittäin kirsikkapuiden kukkiminen, osuu mahdollisesti matkamme ajankohtaan, joten pitänee bongailla myös tähän liittyviä tapahtumia. Osakan seudulla kirsikkapuiden pitäisi puhjeta kukkaan maaliskuun viimeisellä viikolla, joten saumoja hanamin harrastamiseen on.
Mutta kuten sanottua, liikaa ei ole etukäteen suunniteltu, katsotaan mitä tapahtuu. Pääasia on kuitenkin chillata ja rentoutua, ei juosta pää punaisena pitkin Japanin maalaiskuntaa nähtävyyksien perässä. Viikossa ehtii kaikenlaista. Palaamme asiaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tömisikö tanner? :0
Ei täällä mitään ole huomattu...
Lähetä kommentti