- vaaleat tsekkioluet,
- tummat tsekkioluet,
- Becherovka,
- absintti.
maanantaina, lokakuuta 16, 2006
Syyslomaa pukkaa.
Elämän Ehtoo matkatoimisto järjestää elämyksettömyysmatkan lokakuiseen Prahaan. Syksy on ihmisen parasta aikaa. Eli 17.-21.10. delegaatio Lös, Roope, Rami ja Turisti Itse imevät kulttuuria Tsekin Tasavallassa. Kulttuuria on kaavailtu imettävän ainakin seuraavissa formaateissa:
torstaina, elokuuta 31, 2006
tiistaina, elokuuta 29, 2006
Sayonara Nippon.
Se oli sitten siinä.
Jos viimeisten päivien tapahtumia vielä hieman valoitetaan, niin perjantai jatkui kalamarkkinoiden jälkeen kevyellä pyykinpesulla (ei saa matkustaa lentokoneessa haisulina) ja illalla sovittiin Emin kanssa tapaaminen Roppongin alueelle illallisen merkeissä. Emi veikin turistin taas perinteiseen japanilaisravintolaan, jossa kengät jätetään narikkaan ovella ja ruokailu suoritetaan tatamilattialla tyynyn päällä istuen. Ilta meni taas leppoisasti pikkuannoksia napostellen ja shochua nauttien. Näitä paikkoja on kyllä mahdoton löytää ilman paikallistuntemusta, sillä ravintoloiden nimet kirjoitetaan neon-mainoksiin ainoastaan kanji-merkeillä ja ravintola sijaitsee yleensä jossakin kerrostalon äxännessä kerroksessa, jonne pitäisi vielä löytää sisäänkäyntikin. Emi lupasi toimittaa meikäläiselle ensi vierailua varten mallin siitä, kuinka "Traditional Japanese Dining" kirjoitetan kanji-merkein, niin saattaa turistikin löytää mestoille. Ilta piti päättää kuitenkin jo ennen puolta yötä, sillä Emin piti napata viimeinen juna kotiinsa, joka sijaitsi tunnin matkan päässä keskustasta. Itse leikittelin ajatuksella siirtyä Ebisun kaupunginosan hieman baareilemaan mutta otinkin viimeisen metron Asakusaan ja baareilin hieman sitten siellä. Seuraavalle päivälle oli etukäteen allokoitu reissun toinen krapula, mutta koska ilta tuli otettua melko rauhallisesti, niin ei sellaista saatukaan aikaiseksi. Taksit ovat nimittäin Tokiossa melkoisen arvokkaita ja koska turistin budjetti alkoi olla loppuun kaluttu, niin päätin siis jättää tämän yöelämän kokemisen seuraavaan kertaan ja järjestää silloin majoituksen lähempänä ns. mestoja.
Lauantain aloitin seuraamalla Asakusa Samba-tapahtumaa (mikäs sen japanilaisempaa, kuin samba) mutta ihmispaljouden johdosta suuntasin kohti Shibuya:a, Tokion trendikkäimpien nuorten shoppailu- ja hengailualuetta. Eipä sinänsä, japanilaisnainen samba-asusteissa ei ole lainkaan huonompi yhdistelmä... Shibuya:n alue muistutti paljon Shinjuku:a ihmismassoineen ja suuntasinkin heti kaaosta karkuun kohti "Love Hotel Hill"-seutua. Love Hotel:han on japanilainen instituutio siinä missä shinkansen, manga ja karaokekin. Ihmisten asuessa ahtaasti pienissä asunnoissaan, on usein vaikeaa löytää omaa rauhaa niitä intiimimpiä hetkiä varten, joten nokkelat japanialaiset ovat ratkaisseet asian perustamalla hotelleita, joissa majoitushinnoittelu alkaa 30 minuutin visiitistä aina vuorokausikohtaiseen hintaan asti. Näissä sitten niin nuoret, kuin vanhematkin pariskunnat voivat käydä purkamassa paineitaan ilman muiden perheenjäsenten läsnäoloa. "Love Hotel Hill" on Shibuya:n alueella oleva, tällaiseen toimintaan erikoistuneiden hotelleiden keskittymä. Tämän jälkeen palloilin vielä aikani ympäriinsä muualla Shibuya:ssa, jonka jälkeen suuntasin Harajukun kautta takaisin Roppongiin hetkeksi pubiin chillaamaan ja nauttimaan muutamasta oluesta ja Valioliigapelistä. Koska seuraavana päivänä oli edessä kotiinlähtö melko varhain aamulla, pitikin suunnata kohti kenttämajoitusta jo heti yhdentoista jälkeen, pakata kamat valmiiksi ja alkaa kiskomaan unta kuulaan.
Sunnuntaina oli edessä siis paluu arkeen ja se aloitettiin poistumalla hotellilta 07:30 kohti Uenon juna-asemaa ja Naritan kentälle suuntaavaa Skyliner-junaa. Tämä lieneekin se näppärin tapa liikkua Tokion keskusta-alueiden ja sieltä varsin kaukana sijaitsevan lentokentän välillä. Äveriäämpi voi tietysti valita taksin mutt sopiii sitten samalla varautua vajaan kahdensadan euron laskuun...
Kentällä rutiinit sujuivat japanilaisen tehokkaasti ja vaikka Suomen halki paluulento suuntautuikin, niin Kööpenhaminassa piti käydä vielä kääntymässä, ennenkuin Helsinki-Vantaalle mätkähdettiin eilen illalla 2230, 21 tunnin matkanteon jälkeen. Väsyneenä mutta onnellisena, hieno reissu jälleen kerran.
Päivitän vielä muutamia kuvia ja yleisiä fiiliksiä reissusta kunhan raahaan arseni Tampereelle viikon mittaan, täältä tähän.
Jos viimeisten päivien tapahtumia vielä hieman valoitetaan, niin perjantai jatkui kalamarkkinoiden jälkeen kevyellä pyykinpesulla (ei saa matkustaa lentokoneessa haisulina) ja illalla sovittiin Emin kanssa tapaaminen Roppongin alueelle illallisen merkeissä. Emi veikin turistin taas perinteiseen japanilaisravintolaan, jossa kengät jätetään narikkaan ovella ja ruokailu suoritetaan tatamilattialla tyynyn päällä istuen. Ilta meni taas leppoisasti pikkuannoksia napostellen ja shochua nauttien. Näitä paikkoja on kyllä mahdoton löytää ilman paikallistuntemusta, sillä ravintoloiden nimet kirjoitetaan neon-mainoksiin ainoastaan kanji-merkeillä ja ravintola sijaitsee yleensä jossakin kerrostalon äxännessä kerroksessa, jonne pitäisi vielä löytää sisäänkäyntikin. Emi lupasi toimittaa meikäläiselle ensi vierailua varten mallin siitä, kuinka "Traditional Japanese Dining" kirjoitetan kanji-merkein, niin saattaa turistikin löytää mestoille. Ilta piti päättää kuitenkin jo ennen puolta yötä, sillä Emin piti napata viimeinen juna kotiinsa, joka sijaitsi tunnin matkan päässä keskustasta. Itse leikittelin ajatuksella siirtyä Ebisun kaupunginosan hieman baareilemaan mutta otinkin viimeisen metron Asakusaan ja baareilin hieman sitten siellä. Seuraavalle päivälle oli etukäteen allokoitu reissun toinen krapula, mutta koska ilta tuli otettua melko rauhallisesti, niin ei sellaista saatukaan aikaiseksi. Taksit ovat nimittäin Tokiossa melkoisen arvokkaita ja koska turistin budjetti alkoi olla loppuun kaluttu, niin päätin siis jättää tämän yöelämän kokemisen seuraavaan kertaan ja järjestää silloin majoituksen lähempänä ns. mestoja.
Lauantain aloitin seuraamalla Asakusa Samba-tapahtumaa (mikäs sen japanilaisempaa, kuin samba) mutta ihmispaljouden johdosta suuntasin kohti Shibuya:a, Tokion trendikkäimpien nuorten shoppailu- ja hengailualuetta. Eipä sinänsä, japanilaisnainen samba-asusteissa ei ole lainkaan huonompi yhdistelmä... Shibuya:n alue muistutti paljon Shinjuku:a ihmismassoineen ja suuntasinkin heti kaaosta karkuun kohti "Love Hotel Hill"-seutua. Love Hotel:han on japanilainen instituutio siinä missä shinkansen, manga ja karaokekin. Ihmisten asuessa ahtaasti pienissä asunnoissaan, on usein vaikeaa löytää omaa rauhaa niitä intiimimpiä hetkiä varten, joten nokkelat japanialaiset ovat ratkaisseet asian perustamalla hotelleita, joissa majoitushinnoittelu alkaa 30 minuutin visiitistä aina vuorokausikohtaiseen hintaan asti. Näissä sitten niin nuoret, kuin vanhematkin pariskunnat voivat käydä purkamassa paineitaan ilman muiden perheenjäsenten läsnäoloa. "Love Hotel Hill" on Shibuya:n alueella oleva, tällaiseen toimintaan erikoistuneiden hotelleiden keskittymä. Tämän jälkeen palloilin vielä aikani ympäriinsä muualla Shibuya:ssa, jonka jälkeen suuntasin Harajukun kautta takaisin Roppongiin hetkeksi pubiin chillaamaan ja nauttimaan muutamasta oluesta ja Valioliigapelistä. Koska seuraavana päivänä oli edessä kotiinlähtö melko varhain aamulla, pitikin suunnata kohti kenttämajoitusta jo heti yhdentoista jälkeen, pakata kamat valmiiksi ja alkaa kiskomaan unta kuulaan.
Sunnuntaina oli edessä siis paluu arkeen ja se aloitettiin poistumalla hotellilta 07:30 kohti Uenon juna-asemaa ja Naritan kentälle suuntaavaa Skyliner-junaa. Tämä lieneekin se näppärin tapa liikkua Tokion keskusta-alueiden ja sieltä varsin kaukana sijaitsevan lentokentän välillä. Äveriäämpi voi tietysti valita taksin mutt sopiii sitten samalla varautua vajaan kahdensadan euron laskuun...
Kentällä rutiinit sujuivat japanilaisen tehokkaasti ja vaikka Suomen halki paluulento suuntautuikin, niin Kööpenhaminassa piti käydä vielä kääntymässä, ennenkuin Helsinki-Vantaalle mätkähdettiin eilen illalla 2230, 21 tunnin matkanteon jälkeen. Väsyneenä mutta onnellisena, hieno reissu jälleen kerran.
Päivitän vielä muutamia kuvia ja yleisiä fiiliksiä reissusta kunhan raahaan arseni Tampereelle viikon mittaan, täältä tähän.
perjantaina, elokuuta 25, 2006
Sananen metromatkustuksesta.
Se on tuo Tokion metro muuten melkoisen mielenkiintoinen paikka aamuruuhkan aikaan. Miljoonia ihmisia pitaa toimittaa aamuisin tyopaikoilleen ja sen kylla huomaa. Laiturilla seistaan siistissa parijonossa merkityissa paikoissa ja odotetaan metroa saapuvaksi (noin minuutin valein aamuruuhkassa) ja kun se saapuu, aloitetaan johdettu ahtautuminen vaunuun. Koko orkesteria motivoi toimintaan useampi megafonilla varustettu metrolaituriseta (virallinen nimike, tarkistin kirjasta), jotka kohteliaasti mutta maaratietoisesti (ilmeisesti, suokaa anteeksi japaniantaitojeni puutteet) usuttavat ihmisia sulloutumaan vaunuihin. Siina vaiheessa, kun vaunu on taynna, ryhdytaan painamaan porukkaa kasaan - hieman "Kuinka monta teekkaria mahtuu Kuplavolkkariin"-tyylisesti - tiiviimmin ja tiiviimmin, kunnes ovet mahtuvat juuri ja juuri kiinni. Siella sita sitten ollaan, kohtalaisen lahekkain, eli ns. "tappituntumalla."
Tokion metrohan on tunnettu paitsi tasmallisyydestaan (junat menevat justiinsa eika melkein niinkuin aikatauluissa lukee), myos siita, etta naissa tapotaysissa vaunuissa naiset joutuvat jatkuvasti kourinnan ja kahminnan kohteeksi. Ruuhka-aikana junissa onkin ainoastaan naisille tarkoitettuja vaunuja, joten naissa olosuhteissa sellaisen vaunun kayttoa kannattaa harkita, mikali tanne aiotte suunnata arvon neidit.
Ai niin, sama show tietysti toteutuu sitten iltapaivalla uudestaan toiseen suuntaan. Jotta tasta saa kaiken irti, niin kannattaa hankkiutua jollekin suurelle risteysasemalle (Ueno, Shinjuku, yms) ja heittaytya virran vietavaksi.
Tokion metrohan on tunnettu paitsi tasmallisyydestaan (junat menevat justiinsa eika melkein niinkuin aikatauluissa lukee), myos siita, etta naissa tapotaysissa vaunuissa naiset joutuvat jatkuvasti kourinnan ja kahminnan kohteeksi. Ruuhka-aikana junissa onkin ainoastaan naisille tarkoitettuja vaunuja, joten naissa olosuhteissa sellaisen vaunun kayttoa kannattaa harkita, mikali tanne aiotte suunnata arvon neidit.
Ai niin, sama show tietysti toteutuu sitten iltapaivalla uudestaan toiseen suuntaan. Jotta tasta saa kaiken irti, niin kannattaa hankkiutua jollekin suurelle risteysasemalle (Ueno, Shinjuku, yms) ja heittaytya virran vietavaksi.
Valheita, valheita.
Ala-asteelta lahtien meille syotetaan propagandaa, jonka mukaan kalat, tursaat, katkat, sun muut olennot vaikuttavat merissa, jarvissa ja joissa. Kaikki paitsi tonnikala tietenkin, sen luontainen elinymparistohan on peltipurkki K-Kaupan sailykehyllyssa, sielta sita tulee sita tonnikalaa. Vahan niinkuin persikoitakin. No enivei, mita tulee "merenelavien" luonnolliseen asuinymparistoon, niin voin nyt varmuudella todeta, etta vesistoissa ne eivat ela, vaan tulevat kalatehtaasta. Ja olen nahnyt sen tehtaan. Sen nimi on Tsukiji-market ja se sijaitsee Tokiossa. Jos kalojen kansantarustoon kuuluu Dantemainen kuvaus fisujen helvetista, niin se lienee tama samainen paikka. Kaiken kaikkiaan mainio paikka kaikille ruoasta, eritoten kalasellaisesta kiinnostuneille. Saavuin paikalle tuossa hieman ennen yhdeksaa, joka oli kuitenkin pikkaisen liian myohaan jotta olisi nahnyt kuinka "tonnikalat" saa kyytia (ilmeisesti muovaavat purkkitonnikalasta sellaisia sioja, kalan muotoisia otuksia, joita sitten kaupataan eteenpain). Ja nalkahan siella lompsiessa tuli, joten piti vetaista sushi-aamiainen. Nami. Markkinapaikka itse on sellainen messuhalli, jossa tukkukauppiaat myyvat yon saaliin suoraan kauppiaille ja ravintoloille, mutta josta myos yksityishenkilot voivat ostaa paivan kalatarpeensa. Hieman vaarallista puuhaa siella trukkien seassa navigointi kieltamatta oli mutta ihan kiva kokemus. Saako aikuinen mies kayttaa sanaa "kiva"?
torstaina, elokuuta 24, 2006
Taksia vailla?
Osakassa ei taksijonossa nokka kauaa tuhise. Missaan, koskaan, milloinkaan nahnyt niin paljon takseja, kuin Osakassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
