Meinasi ihan unohtua. Olen Bukarestissa.
23.-25.9. meni Brysselissä ja sieltä siiryin 25. päivä suoraan tänne. Täällä edessä vielä pari päivää, kotiin sunnuntai-iltana. Täällä on vielä täysi kesä, vajaat 30 mittarissa varje dag. Nämä pari päivää ovat vierähtäneet tiiviisti töiden merkeissä mutta nyt lienee hieman aikaa myös kaupungin katseluun. Palaillaan, kenties jopa kuvien kera.
perjantaina, syyskuuta 28, 2007
keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007
Cleared into the track, smoke on
Red Bull Air Race toimitti sen minkä lupasi, vauhtia ja "vaarallisia tilanteita." Totta puhuen vaaran hetkiä koki korkeintaan espanjooli Alejandro Maclean, jonka kone alkoi piiputtaa perjantain aika-ajoissa kesken vedon. Mies jatkoi kuitenkin loppuun asti, joka kisan luonne huomioiden on jo sinänsä melkoinen temppu. Yleisöä (me ja 600000 muuta) ei vaarallisilla tilanteilla uhkailtu vaikka rata sijaitsi katsojien välittömässä läheisyydessä ja koneiden vauhdit nousivat parhaimmillaan neljäänsataan kilometriin tunnissa. Mutta kelataan ensin hieman takaisin päin...
Matkaan lähdettiin siis torstaina ja tätä Portugalin matkaa välittömästi edeltäneen Brysselin keikan johdosta olin sopinut DPD:n kanssa, että toimittavat kamerani minulle torstaina aamupäivän aikana. Lupasivat hoitaa toimituksen 9-12 välisenä aikana ja soittaessani Nikonin perään vielä puolen päivän jälkeen sanoivat sen ehtivän, ennen kuin joudun suuntaamaan kohti lentoasemaa. FAIL. Siellä on kamera Sarankulman varastolla edelleen, ensi kerralla UPS. Eli matkaanlähtö suoritettiin lievästi vittuuntuneessa mielentilassa. Tästä johtuen itse kisatapahtumastakaan tuskin löytyy kovinkaan edustavia otoksia, ei pokkari pysynyt oikein koneiden matkassa mukana. Mutta käyn kuvat läpi kunhan joudan ja yritetään nyt löytää jotain julkaisukelpoista.
Lissaboniin saavuttiin jotakuinkin aikataulussa ja hotellillekin ilman sen kummempia kommelluksia, joka neljälle blondille on jo vähintään kohtalainen saavutus. Hotelli Florida osoittautui hintansa väärtiksi, melko hyvä sijainti ja 70-lukulaiset sisustusratkaisut voittivat turistit puolelleen. Koska heti seuraavana päivänä oli edessä siirtymä Portoon jäi ilta lyhyeksi, illallinen ja maate.
Portoon, täsmällisemmin sanottuna kisapaikalle, oli määrä päästä paikallista aikaa 1430 mennessä, "aika-ajojen" alkaessa silloin. Kaupunkiin päästiinkin junalla näppärästi ja taksikuski onnistui luovimaan läpi itsetuhoisten jalankulkijoiden ehtymättömän meren hotelli Malapostaan, josta nopean varikkopysähdyksen kautta suoraan mestoille. "Suoraan" on tosin Portossa melko suhteellinen käsite; Douro-jokeen rajautuva kaupunki nousee jyrkästi kohti viereisiä kukkuloita ja tuhannen vuotta sitten eivät kaupungin isät osanneet kuvitella maapallon pyöreyden ohella ruutukaavan autuutta. Eli kaupungin vanhempi puoli on täynnä kapeita ja jyrkkiä kujia, jotka vaikuttivat kaikki vielä yksisuuntaisilta väärään suuntaan. Lissabonissa leikittelimme hetken ajatuksella auton vuokraamisesta mutta tässä vaiheessa kävi meleko selväksi, että kyseessä olisi ollut tuhoon tuomittu ajatus. Onneksi ainoa portugaliksi osaamani kokonainen lause kuuluu "Eo nao posso dirigir", eli "En osaa ajaa" ja se olisi pelastanut Turistin tästäkin tilanteesta näppärästi. Kiitos, Faith No More. Kisapaikka kuitenkin löytyi mutkaisten kujien ja jyrkän alamäen pohjalta ja siellä otimme suunnaksi "Race Club"-alueen, jossa asianomaisen kisapassin omaaville oli luvassa aitiopaikkojen ohella ruokaa ja juomaa. Kiitokset tästä järjestelystä kuuluvat Suomen Kopparbergin/Red Bullin Janne J:lle, joka sponsoroi turistien kisamatkaa VIP-passien muodossa. Suuri kiitos siis. Kiitokset myös Red Bullin Ossille, joka teki parhaansa turistien viihtyvyyden takaamiseksi myös itse mestoilla. Race Club-löytyikin Porton puoleiselta rannalta kartan osoittamasta paikasta mutta turisteja oltiin heti ovella käännyttämässä pois, RC meitä varten on kuulemma tois puol jokke. Mutta meidän kartassamme vain Porton puolella oli kyseinen tila, joten hämmennys oli suuri. Lopulta pääsimme kuitenkin alueelle juuri kisan alkaessa ja auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta noin 30 asteen edestä. Life was good indeed. Itse aika-ajotapahtuma oli enemmänkin muodollisuus, 13 sarjaan osallistuvan pilotin joukko karsittiin 12:n suuruiseksi lauantain kisaa varten. Radan piti alun perin alkaa sillan alituksella toisesta suunnasta sen hetkiseen paikkaamme nähden, mutta johtuen liian vaatimattomasta aukosta sillan alakannen ja vedenpinnan välillä (alle 10 metriä) ja siitä, että aurinko häikäisisi kuskeja ja estäisi heitä näkemästä koko siltaa, oli rata käännetty toisin päin. Aloitus oli nyt siis "meidän päästämme" rataa jossa sillan alituksen sijaan kuskit keräsivät vauhtia laskeutuessaan aloituskorkeudesta radalle (alle 18 metriin siis) ja päätyivät aloittamaan radan noin 400 kilometrin tuntinopeudella, jatkaen siitä 90 asteen kallistuksien kautta shikaaniin. Reikäpäistä puuhaa... Iltapäivä meni oikein lupsakasti ja koska lippua piti pitää korkealla, olimme (yllättäen) viimeiset, jotka poistuivat RC-alueelta. Hyvä me, hyvä Suomi ja Pasila; Porilaisten Marssi. Iltaohjelmaan kuului Sheratonin baari (niiiiiiiiin meikäläisen skeneä että. Syytän muita blondeja) ja illallinen/yöllinen sushi-ravintolassa. Ja lauantaita kohti...
Poistuessamme alueelta perjantaina opasti järjestävän seuran edustaja ystävällisesti meitä, todeten että kisapäivänä emme pääsisi ko. alueelle, vaan meidän tulisi hakeutua toiselle puolelle jokea, Gaiaan ja siellä olevalle RC-alueelle. Sinne siis. No, helpommin sanottu kuin tehty. Meillä oli käsitys, että silta Portosta Gaiaan suljetaan vasta puolilta päivin ja tästä johtuen olimme mielestämme liikkeellä hyvissä ajoin. Bongasimme taksin, jolle sohimme kartasta tavoitteellisen määränpään ja lähdimme liikkeelle. Päästyämme korttelin ympäri kuskimme, joka puhui sujuvaa ummikkoa, kyseli poliiseilta reittiä toiselle puolelle ja sai vastaukseksi sen, että silta on kiinni ja poka jäi siihen, 3,50 kiitos. Kielimuuri perkele. Päädyimme siis apostolinkyytiläisiksi etsimään a) itseämme kartalta ja b) reittiä aasta ceehen. Silta löytyi ennen pitkää ja hyvä niin, sillä iloisessa joukossamme alkoi jo paikoin hermo rakoilemaan. Siitähän se riemu tosin vasta alkoi, sillä lusitaanipollari oli jo pistänyt sillan säppiin ja kävellen ei yli ollut asiaa. Neuvoi menemään metrolle, joten sinne siis. Ilmassa alkoi olla urheilujuhlan lisäksi myös tuntuvaa kireyttä, emme nimittäin olleet ainoita jotka olivat samalla reissulla. Löysimme kuitenkin aseman ja mystisten lipunmyyntiautomaattien ruokkimisen jälkeen lopulta joen ylikin. Nyt oli ongelma seuraava: kuinka päästä sillan päästä 50 metriä joen pinnan yläpuolelta alas rantakadulle, kymmenien tuhansien muiden ihmisten seassa luovien ilman riittävällä mittakaavalla varustettua karttaa? No poliisisetä onneksi opasti, rohkaisi vielä lopuksi tokaisemalla, että "...but i don't think you will get there." Kiitti konsta. Yleisöä seuraamalla pääsimmekin varmaan noin sadan metrin päähän rannasta mutta sitten tuli tenkkapoo, massa pysähtyi ja selät tulivat vastaan. Siihen suuntaan ei ollut enää asiaa. Luonnollinen ratkaisu Porton kaltaisessa kaupungissa on lähteä täysin päinvastaiseen suuntaan, eli ylämäkeen poispäin joesta. Tämä kuitenkin kannatti, sillä ennepitkää löytyi poliisien sulkema sivukatu, jonne ei yleisöllä ollut asiaa. Paitsi RC-passeilla. Yeah. Nyt aukesi käytännössä vapaa reitti loppumatkaksi ja ryhmäjännite alkoi laskea pikkuhiljaa tasolle, jonka sulakkeetkin pidemmän päälle kestävät. Pääsimme lopulta ajoissa alueelle ja leppoisa lomatunnelma palasi. Olihan se jo aikakin, ei sitä Turisti syntymäpäivänään jaksa kovin montaa tuntia kiukutella/sitä kuunnella. Päivä meni samaa rataa kuin edellinenkin, tosin tarjoilu oli laadukkampaa ja sitä oli riittävästi. Hyvä niin, sillä olimme jälleen viimeiset paikalla. Ai niin, itse kisa... Steve Jones voitti koko roskan, neitien suosikki Mike Mangold tuli toiseksi ja Paul Bonhomme oli kolmas. Oma suosikki, kärsivän näköinen unkarilaissetä Peter Besenyei jäi valitettavasti neljänneksi. Mies irvistää kuin Hannu Virta vetäessään reilut yhdeksän geetä puolikuubalaisessa. Lauantai-ilta vierähti bileissä jotka Red Bull oli ystävällisesti järjestänyt syntymäpäivieni kunniaksi. Tosin meidän seurueemme pääsyliput kyseiseen tapahtumaan olivat melkoisen selittämisen takana. Mutta onnistui kuitenkin. Eli kyseessä oli siis Porton kisan päätösbileet, jotka olivat tosin melko vaisut, mukaan lukien DJ ADHD, joka ei soittanut ensimmäistäkään biisiä minuuttia pidempään. Ilta loppui seurueeltamme verrattain aikaisin, hotellille palattiinkin jo kolmen aikoihin.
Sunnuntai meni leppoisaillessa. Eli vähän jokiristeilyä, lompsimista ja chillailua. Ribeiran alue joen rannassa on perin miellyttävää seutua, kuten Porto kaiken kaikkiaan. Pitää mennä toistekin, katsomaan muutakin kuin kisakoneiden päristelyä.
Maanantaina palasimme Lissaboniin ja osoitteena sama hotelli, kuin torstainakin. Koko porukka oli melko sipissä, joten kävimme vain varhaisella illallisella ja lyhyellä kävelylenkillä kaupungin keskustassa. Myös Lissabon vaikutti nopean katsauksen perusteella aivan kelpo kylältä, tosin verratessa Portoon ero pikkukaupungin ja suurkaupungin välillä on selvä. Mutta menisin toki uudestaan myös Lisboaan.
Tiistaina heti aamusta kentälle kiukuttelemaan check-iniin ilman aamukahveja ja juosten koneeseen. Ave atque vale Lusitania, palaan asiaan toiste. Ja Red Bull Air Race....ensi vuonna San Diegoon?
Matkaan lähdettiin siis torstaina ja tätä Portugalin matkaa välittömästi edeltäneen Brysselin keikan johdosta olin sopinut DPD:n kanssa, että toimittavat kamerani minulle torstaina aamupäivän aikana. Lupasivat hoitaa toimituksen 9-12 välisenä aikana ja soittaessani Nikonin perään vielä puolen päivän jälkeen sanoivat sen ehtivän, ennen kuin joudun suuntaamaan kohti lentoasemaa. FAIL. Siellä on kamera Sarankulman varastolla edelleen, ensi kerralla UPS. Eli matkaanlähtö suoritettiin lievästi vittuuntuneessa mielentilassa. Tästä johtuen itse kisatapahtumastakaan tuskin löytyy kovinkaan edustavia otoksia, ei pokkari pysynyt oikein koneiden matkassa mukana. Mutta käyn kuvat läpi kunhan joudan ja yritetään nyt löytää jotain julkaisukelpoista.
Lissaboniin saavuttiin jotakuinkin aikataulussa ja hotellillekin ilman sen kummempia kommelluksia, joka neljälle blondille on jo vähintään kohtalainen saavutus. Hotelli Florida osoittautui hintansa väärtiksi, melko hyvä sijainti ja 70-lukulaiset sisustusratkaisut voittivat turistit puolelleen. Koska heti seuraavana päivänä oli edessä siirtymä Portoon jäi ilta lyhyeksi, illallinen ja maate.
Portoon, täsmällisemmin sanottuna kisapaikalle, oli määrä päästä paikallista aikaa 1430 mennessä, "aika-ajojen" alkaessa silloin. Kaupunkiin päästiinkin junalla näppärästi ja taksikuski onnistui luovimaan läpi itsetuhoisten jalankulkijoiden ehtymättömän meren hotelli Malapostaan, josta nopean varikkopysähdyksen kautta suoraan mestoille. "Suoraan" on tosin Portossa melko suhteellinen käsite; Douro-jokeen rajautuva kaupunki nousee jyrkästi kohti viereisiä kukkuloita ja tuhannen vuotta sitten eivät kaupungin isät osanneet kuvitella maapallon pyöreyden ohella ruutukaavan autuutta. Eli kaupungin vanhempi puoli on täynnä kapeita ja jyrkkiä kujia, jotka vaikuttivat kaikki vielä yksisuuntaisilta väärään suuntaan. Lissabonissa leikittelimme hetken ajatuksella auton vuokraamisesta mutta tässä vaiheessa kävi meleko selväksi, että kyseessä olisi ollut tuhoon tuomittu ajatus. Onneksi ainoa portugaliksi osaamani kokonainen lause kuuluu "Eo nao posso dirigir", eli "En osaa ajaa" ja se olisi pelastanut Turistin tästäkin tilanteesta näppärästi. Kiitos, Faith No More. Kisapaikka kuitenkin löytyi mutkaisten kujien ja jyrkän alamäen pohjalta ja siellä otimme suunnaksi "Race Club"-alueen, jossa asianomaisen kisapassin omaaville oli luvassa aitiopaikkojen ohella ruokaa ja juomaa. Kiitokset tästä järjestelystä kuuluvat Suomen Kopparbergin/Red Bullin Janne J:lle, joka sponsoroi turistien kisamatkaa VIP-passien muodossa. Suuri kiitos siis. Kiitokset myös Red Bullin Ossille, joka teki parhaansa turistien viihtyvyyden takaamiseksi myös itse mestoilla. Race Club-löytyikin Porton puoleiselta rannalta kartan osoittamasta paikasta mutta turisteja oltiin heti ovella käännyttämässä pois, RC meitä varten on kuulemma tois puol jokke. Mutta meidän kartassamme vain Porton puolella oli kyseinen tila, joten hämmennys oli suuri. Lopulta pääsimme kuitenkin alueelle juuri kisan alkaessa ja auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta noin 30 asteen edestä. Life was good indeed. Itse aika-ajotapahtuma oli enemmänkin muodollisuus, 13 sarjaan osallistuvan pilotin joukko karsittiin 12:n suuruiseksi lauantain kisaa varten. Radan piti alun perin alkaa sillan alituksella toisesta suunnasta sen hetkiseen paikkaamme nähden, mutta johtuen liian vaatimattomasta aukosta sillan alakannen ja vedenpinnan välillä (alle 10 metriä) ja siitä, että aurinko häikäisisi kuskeja ja estäisi heitä näkemästä koko siltaa, oli rata käännetty toisin päin. Aloitus oli nyt siis "meidän päästämme" rataa jossa sillan alituksen sijaan kuskit keräsivät vauhtia laskeutuessaan aloituskorkeudesta radalle (alle 18 metriin siis) ja päätyivät aloittamaan radan noin 400 kilometrin tuntinopeudella, jatkaen siitä 90 asteen kallistuksien kautta shikaaniin. Reikäpäistä puuhaa... Iltapäivä meni oikein lupsakasti ja koska lippua piti pitää korkealla, olimme (yllättäen) viimeiset, jotka poistuivat RC-alueelta. Hyvä me, hyvä Suomi ja Pasila; Porilaisten Marssi. Iltaohjelmaan kuului Sheratonin baari (niiiiiiiiin meikäläisen skeneä että. Syytän muita blondeja) ja illallinen/yöllinen sushi-ravintolassa. Ja lauantaita kohti...
Poistuessamme alueelta perjantaina opasti järjestävän seuran edustaja ystävällisesti meitä, todeten että kisapäivänä emme pääsisi ko. alueelle, vaan meidän tulisi hakeutua toiselle puolelle jokea, Gaiaan ja siellä olevalle RC-alueelle. Sinne siis. No, helpommin sanottu kuin tehty. Meillä oli käsitys, että silta Portosta Gaiaan suljetaan vasta puolilta päivin ja tästä johtuen olimme mielestämme liikkeellä hyvissä ajoin. Bongasimme taksin, jolle sohimme kartasta tavoitteellisen määränpään ja lähdimme liikkeelle. Päästyämme korttelin ympäri kuskimme, joka puhui sujuvaa ummikkoa, kyseli poliiseilta reittiä toiselle puolelle ja sai vastaukseksi sen, että silta on kiinni ja poka jäi siihen, 3,50 kiitos. Kielimuuri perkele. Päädyimme siis apostolinkyytiläisiksi etsimään a) itseämme kartalta ja b) reittiä aasta ceehen. Silta löytyi ennen pitkää ja hyvä niin, sillä iloisessa joukossamme alkoi jo paikoin hermo rakoilemaan. Siitähän se riemu tosin vasta alkoi, sillä lusitaanipollari oli jo pistänyt sillan säppiin ja kävellen ei yli ollut asiaa. Neuvoi menemään metrolle, joten sinne siis. Ilmassa alkoi olla urheilujuhlan lisäksi myös tuntuvaa kireyttä, emme nimittäin olleet ainoita jotka olivat samalla reissulla. Löysimme kuitenkin aseman ja mystisten lipunmyyntiautomaattien ruokkimisen jälkeen lopulta joen ylikin. Nyt oli ongelma seuraava: kuinka päästä sillan päästä 50 metriä joen pinnan yläpuolelta alas rantakadulle, kymmenien tuhansien muiden ihmisten seassa luovien ilman riittävällä mittakaavalla varustettua karttaa? No poliisisetä onneksi opasti, rohkaisi vielä lopuksi tokaisemalla, että "...but i don't think you will get there." Kiitti konsta. Yleisöä seuraamalla pääsimmekin varmaan noin sadan metrin päähän rannasta mutta sitten tuli tenkkapoo, massa pysähtyi ja selät tulivat vastaan. Siihen suuntaan ei ollut enää asiaa. Luonnollinen ratkaisu Porton kaltaisessa kaupungissa on lähteä täysin päinvastaiseen suuntaan, eli ylämäkeen poispäin joesta. Tämä kuitenkin kannatti, sillä ennepitkää löytyi poliisien sulkema sivukatu, jonne ei yleisöllä ollut asiaa. Paitsi RC-passeilla. Yeah. Nyt aukesi käytännössä vapaa reitti loppumatkaksi ja ryhmäjännite alkoi laskea pikkuhiljaa tasolle, jonka sulakkeetkin pidemmän päälle kestävät. Pääsimme lopulta ajoissa alueelle ja leppoisa lomatunnelma palasi. Olihan se jo aikakin, ei sitä Turisti syntymäpäivänään jaksa kovin montaa tuntia kiukutella/sitä kuunnella. Päivä meni samaa rataa kuin edellinenkin, tosin tarjoilu oli laadukkampaa ja sitä oli riittävästi. Hyvä niin, sillä olimme jälleen viimeiset paikalla. Ai niin, itse kisa... Steve Jones voitti koko roskan, neitien suosikki Mike Mangold tuli toiseksi ja Paul Bonhomme oli kolmas. Oma suosikki, kärsivän näköinen unkarilaissetä Peter Besenyei jäi valitettavasti neljänneksi. Mies irvistää kuin Hannu Virta vetäessään reilut yhdeksän geetä puolikuubalaisessa. Lauantai-ilta vierähti bileissä jotka Red Bull oli ystävällisesti järjestänyt syntymäpäivieni kunniaksi. Tosin meidän seurueemme pääsyliput kyseiseen tapahtumaan olivat melkoisen selittämisen takana. Mutta onnistui kuitenkin. Eli kyseessä oli siis Porton kisan päätösbileet, jotka olivat tosin melko vaisut, mukaan lukien DJ ADHD, joka ei soittanut ensimmäistäkään biisiä minuuttia pidempään. Ilta loppui seurueeltamme verrattain aikaisin, hotellille palattiinkin jo kolmen aikoihin.
Sunnuntai meni leppoisaillessa. Eli vähän jokiristeilyä, lompsimista ja chillailua. Ribeiran alue joen rannassa on perin miellyttävää seutua, kuten Porto kaiken kaikkiaan. Pitää mennä toistekin, katsomaan muutakin kuin kisakoneiden päristelyä.
Maanantaina palasimme Lissaboniin ja osoitteena sama hotelli, kuin torstainakin. Koko porukka oli melko sipissä, joten kävimme vain varhaisella illallisella ja lyhyellä kävelylenkillä kaupungin keskustassa. Myös Lissabon vaikutti nopean katsauksen perusteella aivan kelpo kylältä, tosin verratessa Portoon ero pikkukaupungin ja suurkaupungin välillä on selvä. Mutta menisin toki uudestaan myös Lisboaan.
Tiistaina heti aamusta kentälle kiukuttelemaan check-iniin ilman aamukahveja ja juosten koneeseen. Ave atque vale Lusitania, palaan asiaan toiste. Ja Red Bull Air Race....ensi vuonna San Diegoon?
perjantaina, elokuuta 24, 2007
Mitä seuraavaksi?
Seuraava meni jo, piipahdin tuossa 21.-22.8. Norjassa työn merkeissä. En olekaan jostain syystä aiemmin Norjassa käynyt. Mutta tällä reissulla tulikin sitten nähtyä lentoasemaa, rautatieasemaa, hotellia ja kokoustilaa ja koko puuhaan tuhlaantui vain hieman yli 24 tuntia. Eli sovitaan niin, että en ole vieläkään käynyt Norjassa.
Sunnuntaina jälleen Brysselissä käymään, 26.-29.8. menee siellä. Kotona myöhään keskiviikkoiltana, itse asiassa vasta torstaina ja heti torstai-iltapäivänä suunta takaisin kohti Pirkkalan lentokenttää. Samsonite vaihtuu reppuun ja 30.8.-4.9. vierähtää Portugalissa, Lissabonissa ja Portossa. Kyllähän nyt aikuisen miehen pitää ainakin kerran eläissään Portossa piipahtaa. Matkalla on itseasiassa löyhä teemakin, eli tämä. Hurrrrjaa puuhaa. Mielenkiinnolla odotan. Varsinkin kun DPD:n online-palvelu kertoo, että tilaamani kamera on tällä hetkellä Tanskan Taastrupissa matkalla kohti Suomea. Jos ehtisi oppimaan vielä sen käyttöä edes sen verran ennen Portugaliaa, että saisi siihen edes virrat päälle. Loppuu tuo tuhruisten pikkukuvien räpsiminen nääs.
Sunnuntaina jälleen Brysselissä käymään, 26.-29.8. menee siellä. Kotona myöhään keskiviikkoiltana, itse asiassa vasta torstaina ja heti torstai-iltapäivänä suunta takaisin kohti Pirkkalan lentokenttää. Samsonite vaihtuu reppuun ja 30.8.-4.9. vierähtää Portugalissa, Lissabonissa ja Portossa. Kyllähän nyt aikuisen miehen pitää ainakin kerran eläissään Portossa piipahtaa. Matkalla on itseasiassa löyhä teemakin, eli tämä. Hurrrrjaa puuhaa. Mielenkiinnolla odotan. Varsinkin kun DPD:n online-palvelu kertoo, että tilaamani kamera on tällä hetkellä Tanskan Taastrupissa matkalla kohti Suomea. Jos ehtisi oppimaan vielä sen käyttöä edes sen verran ennen Portugaliaa, että saisi siihen edes virrat päälle. Loppuu tuo tuhruisten pikkukuvien räpsiminen nääs.
torstaina, elokuuta 23, 2007
Rokit tuli rokattua
Sziget tuli siis nähtyä ja mainiot kinkerit olivatkin. Kun festivaalialue on Tonavalla kelluvalla saarella, jolle pääsee muutaman metropysäkin ja 10 minuutin paikallisjuna-ajelun päätteeksi ja joka ei ole ainoastaan pyhitetty festivaaliestradeille, vaan on samalla kokonaisuudessaan myös leirintäalue ja anniskelualuetta (A-oikeuksin, luonnollisestikin), kykenee kuvittelemaan minkälainen sirkus Budapestiin on saatu luonnosteltua. Toivottavasti "sivistys" ei saavu Unkariin aivan heti, vaan meininki jatkuu samanmoisena, niin voi toistekin käydä tarkastamassa touhun.
Mitä itse musiikkitarjontaan tuli, niin noin 800 esiintyjästä tuli nähtyä kenties parikymmentä. Näiden lisäksi alue oli luonnollisesti täynnä kaikkea muuta festareihin liittyvää (ja kenties liittymätöntäkin); taiteesta pokeriin ja seinäkiipeilystä go-go - tanssijoihin. Joistain nähdyistä bändeistä lyhyesti seuraavaa...
Ensimmäisenä festaripäivänäni suuntasin ensimmäisenä vilkaisemaan malilaisten beduiinien vedon nimeltä Tinariwen. Koskaan aikaisemmin soittokunnasta kuullutkaan mutta kun festarijulkaisussa todettiin bändistä seuraavaa: ' ...Robert Plant claimed: „When I first heard them I instantly knew that this is the music I’ve been looking for all my life” ', niin pitihän se käydä ihmettelemässä. Ja hyvähän tuo oli, mielenkiintoista rytmimusiikkia, jossa ripaus länsimaisia vaikutteita kitaroinnissa. Suosittelen rentoon meininkiin. Tinariwenin jälkeen oli valinnan paikka, Chemical Brothers päälavalla, vai Soulfly metalliteltassa. Koska kemikaaliveljet oli nähty jo aiemmin, niin suuntasin Soulfly:n keikalle mutta noin puolivälissä keikkaa vaihdoin päälavan suuntaan, siinä määrin tylsä keikka oli. Siinä missä Cavaleran Maxin aiempi pumppu Sepultura onnistui olemaan paikoin innovatiivinen genressään, niin Soulfly:n runttaus kävi nopeasti perin puuduttavaksi ja vaihdoin siis elektroon. Chemical Brothersin show oli tyylikäs kyllä mutta ei jaksa kovin ankarasti alkaa jalka vispaamaan kyseisen musiikin tahtiin, joten tyydyin nautiskelemaan enemmän ulkomusiikillisesta annista ja seuraamaan kansan fiilistelyä. Viimeisenä varsinaisena bongauksena tuli nähtyä Anima Sound System, ainoa unkarilainen bändi joka oli Turistille entuudestaan tuttu. Lienee maan suosituimpien bändien joukossa , teltta oli ainakin kiitettävän täynnä juhlivaa festivaalikansaa, jonka bändi kyllä osasi myös ottaa. Suositellaan Asian Dub Foundation-tyylisestä matskusta syttyville, biletysmusiikkia etsiville, tai theremin-musiikin ystäville. Loppuilta meni paikallisia suuruuksia pällistellen ja alueella päämäärättömästi vaellellen. Yöbussitsydeemi toimi hienosti, vieden Turistin lähes hostellin ovelle, joten ei jouduttu (jälleen kerran) Budan taksien ryöväämäksi.
Perjantaina ohjelma oli esiintyjien suhteen omalta osaltani melko kevyt, listalla oli ainoastaan yksi pakollinen nähtävä, eli Skinny Puppy, känädän industrialpioneerit/pierut. Suuntaa omalla sarallaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan näyttänyt bändi lunasti kyllä odotukset ja oli yksi festarin kovimpia vetoja, Ogren teatraalisesta ja kliseisestä esiintymisestä huolimatta. Ilman tätä bändiä sellaiset nimet kuin Nine Inch Nails ja Marilyn Manson olisivat todennäköisesti päätyneet aivan erilaiseen muotoon, kuin missä ne nykyään tunnemme. MM:n kohdalla se olisi tosin saattanut olla jopa siunaus. Launtaina NIN:in Trent Reznor kertoi tästä valtionvelasta myös päälavan yleisölle, todetessaan nähneensä Skinny Puppyn keikan itsekin ja odottaneensa tilaisuutta todella pitkään. NIN:in launatai-illan keikka sinänsä oli erittäin hyvä, show-tyylikäs, viisut oivia, kansa charmikasta, orkesteri vireessä, jne. Ja juu, ennen kuin ehdit kysymään, niin todettakoon että soittivat Hurt:in encorena. Edes ajoittainen vesisade ei pahemmin päässyt keikkaa häiritsemään. Paitsi siinä vaiheessa, kun alueelta piti poistua ja ukkoskuuro näytti voimansa ja vettä tuli kaatamalla. Märkää vettä. Kylmää vettä. Mutta loppupeleissä onneksi kuitenkin vain vettä. Näiden lisäksi perjantaina ja lauantaina tuli nähtyä hieman Skatalitesiä ja The Hivesiä, sekä useampiakin paikallisia yrittäjiä (Superbutt on oiva nimi unkarilaiselle metallibändille).
Sunnutai oli välipäivä festareiden suhteen, keskityin kuivattelemaan yöllä kastuneita vaatteitani (ja kastelemaan niitä lisää ukkosessa) maleksiessani irkkupubiin seuraamaan Premier Leaguen kauden avausta.
Maanantain tärkeimpänä antina oli päälavan ohjelman siltä illalta päättänyt Tool. Toolia ennen kuitenkin vähän rytmimusiikkia !!! - tyyliin, sekä unkarin ilmeisesti suosituinta rokkiaktia Tankcsapdaa (lausupa tuo sixpäkkipäissäsi). Ihan jees mutta yhtähän tänne oli tultu katsomaan....ja se yksi pääsi kyllä yllättämään heittämällä melko keskinkertaisen keikan. Kaikista näkemistäni Tool - keikoista ehdottomasti heikkotasoisin. Tylsiä biisivalintoja, murjottuja sovituksia, kliiniseseti aiemmilla keikoilla soittaneelta orkesterilta yllättävän falskia vetämistä, vaisu visuaalinen ilme, lyhyehkö keikka ja ei encorea. Kiitti. Tosin pitää muistaa, että se mikä pätee metalliin yleensä, pätee Tooliin erityisesti. Eli paskimmillaankin parasta. Toolin jälkeen pääsi vielä metallitelttaan nautiskelemaan totisesta vanhan liiton meiningistä Napalm Deathin tahtiin. Vaikeasti tanssittavaa. Mutta kovin viihdyttävää, vaikka Barney tätä nykyä näytääkin enemmän keski-ikäiseltä jalkapallohuligaanilta Middlesbroughsta, kuin uraauurtavan grindcore-orkesterin vegevokalistilta Ketteringistä. Suffer the children indeed. Soittivat sen kolmantena, BTW.
Tiistaina oli kotiinlähdön aika, joten näkemättä jäi vielä useita bändejä mutta aikansa kutakin. Cornellin Chriskin - Krisse kavereitten kesken - peruutti esiintymisensä joten sitäkään ei tarvinnut harmitella.
Summa summarum; mukavat kekkerit, hinta kohdallaan kautta linjan ja OK järjestelyt hienossa kaupungissa. Voisin mennä toistekin. Ja varmaan menenkin.
Mitä itse musiikkitarjontaan tuli, niin noin 800 esiintyjästä tuli nähtyä kenties parikymmentä. Näiden lisäksi alue oli luonnollisesti täynnä kaikkea muuta festareihin liittyvää (ja kenties liittymätöntäkin); taiteesta pokeriin ja seinäkiipeilystä go-go - tanssijoihin. Joistain nähdyistä bändeistä lyhyesti seuraavaa...
Ensimmäisenä festaripäivänäni suuntasin ensimmäisenä vilkaisemaan malilaisten beduiinien vedon nimeltä Tinariwen. Koskaan aikaisemmin soittokunnasta kuullutkaan mutta kun festarijulkaisussa todettiin bändistä seuraavaa: ' ...Robert Plant claimed: „When I first heard them I instantly knew that this is the music I’ve been looking for all my life” ', niin pitihän se käydä ihmettelemässä. Ja hyvähän tuo oli, mielenkiintoista rytmimusiikkia, jossa ripaus länsimaisia vaikutteita kitaroinnissa. Suosittelen rentoon meininkiin. Tinariwenin jälkeen oli valinnan paikka, Chemical Brothers päälavalla, vai Soulfly metalliteltassa. Koska kemikaaliveljet oli nähty jo aiemmin, niin suuntasin Soulfly:n keikalle mutta noin puolivälissä keikkaa vaihdoin päälavan suuntaan, siinä määrin tylsä keikka oli. Siinä missä Cavaleran Maxin aiempi pumppu Sepultura onnistui olemaan paikoin innovatiivinen genressään, niin Soulfly:n runttaus kävi nopeasti perin puuduttavaksi ja vaihdoin siis elektroon. Chemical Brothersin show oli tyylikäs kyllä mutta ei jaksa kovin ankarasti alkaa jalka vispaamaan kyseisen musiikin tahtiin, joten tyydyin nautiskelemaan enemmän ulkomusiikillisesta annista ja seuraamaan kansan fiilistelyä. Viimeisenä varsinaisena bongauksena tuli nähtyä Anima Sound System, ainoa unkarilainen bändi joka oli Turistille entuudestaan tuttu. Lienee maan suosituimpien bändien joukossa , teltta oli ainakin kiitettävän täynnä juhlivaa festivaalikansaa, jonka bändi kyllä osasi myös ottaa. Suositellaan Asian Dub Foundation-tyylisestä matskusta syttyville, biletysmusiikkia etsiville, tai theremin-musiikin ystäville. Loppuilta meni paikallisia suuruuksia pällistellen ja alueella päämäärättömästi vaellellen. Yöbussitsydeemi toimi hienosti, vieden Turistin lähes hostellin ovelle, joten ei jouduttu (jälleen kerran) Budan taksien ryöväämäksi.
Perjantaina ohjelma oli esiintyjien suhteen omalta osaltani melko kevyt, listalla oli ainoastaan yksi pakollinen nähtävä, eli Skinny Puppy, känädän industrialpioneerit/pierut. Suuntaa omalla sarallaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan näyttänyt bändi lunasti kyllä odotukset ja oli yksi festarin kovimpia vetoja, Ogren teatraalisesta ja kliseisestä esiintymisestä huolimatta. Ilman tätä bändiä sellaiset nimet kuin Nine Inch Nails ja Marilyn Manson olisivat todennäköisesti päätyneet aivan erilaiseen muotoon, kuin missä ne nykyään tunnemme. MM:n kohdalla se olisi tosin saattanut olla jopa siunaus. Launtaina NIN:in Trent Reznor kertoi tästä valtionvelasta myös päälavan yleisölle, todetessaan nähneensä Skinny Puppyn keikan itsekin ja odottaneensa tilaisuutta todella pitkään. NIN:in launatai-illan keikka sinänsä oli erittäin hyvä, show-tyylikäs, viisut oivia, kansa charmikasta, orkesteri vireessä, jne. Ja juu, ennen kuin ehdit kysymään, niin todettakoon että soittivat Hurt:in encorena. Edes ajoittainen vesisade ei pahemmin päässyt keikkaa häiritsemään. Paitsi siinä vaiheessa, kun alueelta piti poistua ja ukkoskuuro näytti voimansa ja vettä tuli kaatamalla. Märkää vettä. Kylmää vettä. Mutta loppupeleissä onneksi kuitenkin vain vettä. Näiden lisäksi perjantaina ja lauantaina tuli nähtyä hieman Skatalitesiä ja The Hivesiä, sekä useampiakin paikallisia yrittäjiä (Superbutt on oiva nimi unkarilaiselle metallibändille).
Sunnutai oli välipäivä festareiden suhteen, keskityin kuivattelemaan yöllä kastuneita vaatteitani (ja kastelemaan niitä lisää ukkosessa) maleksiessani irkkupubiin seuraamaan Premier Leaguen kauden avausta.
Maanantain tärkeimpänä antina oli päälavan ohjelman siltä illalta päättänyt Tool. Toolia ennen kuitenkin vähän rytmimusiikkia !!! - tyyliin, sekä unkarin ilmeisesti suosituinta rokkiaktia Tankcsapdaa (lausupa tuo sixpäkkipäissäsi). Ihan jees mutta yhtähän tänne oli tultu katsomaan....ja se yksi pääsi kyllä yllättämään heittämällä melko keskinkertaisen keikan. Kaikista näkemistäni Tool - keikoista ehdottomasti heikkotasoisin. Tylsiä biisivalintoja, murjottuja sovituksia, kliiniseseti aiemmilla keikoilla soittaneelta orkesterilta yllättävän falskia vetämistä, vaisu visuaalinen ilme, lyhyehkö keikka ja ei encorea. Kiitti. Tosin pitää muistaa, että se mikä pätee metalliin yleensä, pätee Tooliin erityisesti. Eli paskimmillaankin parasta. Toolin jälkeen pääsi vielä metallitelttaan nautiskelemaan totisesta vanhan liiton meiningistä Napalm Deathin tahtiin. Vaikeasti tanssittavaa. Mutta kovin viihdyttävää, vaikka Barney tätä nykyä näytääkin enemmän keski-ikäiseltä jalkapallohuligaanilta Middlesbroughsta, kuin uraauurtavan grindcore-orkesterin vegevokalistilta Ketteringistä. Suffer the children indeed. Soittivat sen kolmantena, BTW.
Tiistaina oli kotiinlähdön aika, joten näkemättä jäi vielä useita bändejä mutta aikansa kutakin. Cornellin Chriskin - Krisse kavereitten kesken - peruutti esiintymisensä joten sitäkään ei tarvinnut harmitella.
Summa summarum; mukavat kekkerit, hinta kohdallaan kautta linjan ja OK järjestelyt hienossa kaupungissa. Voisin mennä toistekin. Ja varmaan menenkin.
keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2007
Kesä puolivälissä
Ja lomatkin jo lusittu. No, lyhyempiä vapaita saa onneksi järjestettyä muutenkin, notta pääsee taas maailmalle.
Ensin kutsuu tosin matkailu työn merkeissä, eli ensi viikolla eksoottiseen Eestiin ma-ke puuhastelemaan duunien parissa. Mutta kolmen viikon päästä lähdetään taas omalla ajalla, tosin entuudestaan tuttuun kohteeseen, eli Budapestiin. Mutta tällä kertaa siis ei työmatkalle, vaan rokkaamaan ja ryyp...rollaamaan. Sziget-festivaalit järjestetään siis 8.-15.8. Budan tuntumassa Obudain saarella ja Turisti Itse organisoi allakkansa niin, että paikalla on tarkoitus olla 9.-14., eli torstaista tiistaihin. Tämä tarkoittaa sitä, että muutama sellainenkin pelimanniryhmä, jotka olisin halunnut nähdä (Eagles of Death Metal, The Killers, Mando Diao...) jää näkemättä mutta onneksi pääasia(t) mahtuvat noihin viiteen festauspäivään. Festarin koko ohjelma tarkasteltavissa esimerkiksi tästä. Lienee tiedossa mukavaa ja hienoa.
Se on tuo matkanjärjestely kyllä nykypäivänä naurettavan helppoa...Lentojen varaamiseen, majoitusjärjestelyihin ja festarilipun ostoon sai tuhrautumaan aikaa liki varttitunnin. Toista se oli ennen muinoin, kun matkatoimistoon oli 40 kilometriä, ylämäkeä molempiin suuntiin ja matka hiihdettiin kesät, talvet.
Kuvagalleriasta sananen...Hakusessa on uusi galleriaohjelma, jonka jälkeen organisoin kuvat uusiksi (ei maiden mukaan, vaan enempi sisältöpohjaisesti), joten gallerian päivitys lagaa surullisesti vielä hetken.
Blogillakin taisi tulla vuosi täyteen -tai tulee myöhemmin tässä kuussa, jaksa nyt tarkistaa-, joten kukkia pöytään. Noin 115 kertaa tänne on jaksanut jonkinasteista sisältöä laittaa ja käyntikertojakin blogille on kirjattu yli 650 siitä lähtien, kun otin tilastoinnin käyttöön (~joulukuun puoliväli 2006). Huzaa! Kiitokset kävijöille, toivottavasti on löytynyt infoa, tahi satunnaista viihdettä. Yritetään nyt vielä ainakin toistaiseksi jaksaa jatkaa tätä yhteiskunnallisesti merkittävää palvelua.
Palaillaan taas, hyvää kesää, muistakaa sateenvarjo.
Ensin kutsuu tosin matkailu työn merkeissä, eli ensi viikolla eksoottiseen Eestiin ma-ke puuhastelemaan duunien parissa. Mutta kolmen viikon päästä lähdetään taas omalla ajalla, tosin entuudestaan tuttuun kohteeseen, eli Budapestiin. Mutta tällä kertaa siis ei työmatkalle, vaan rokkaamaan ja ryyp...rollaamaan. Sziget-festivaalit järjestetään siis 8.-15.8. Budan tuntumassa Obudain saarella ja Turisti Itse organisoi allakkansa niin, että paikalla on tarkoitus olla 9.-14., eli torstaista tiistaihin. Tämä tarkoittaa sitä, että muutama sellainenkin pelimanniryhmä, jotka olisin halunnut nähdä (Eagles of Death Metal, The Killers, Mando Diao...) jää näkemättä mutta onneksi pääasia(t) mahtuvat noihin viiteen festauspäivään. Festarin koko ohjelma tarkasteltavissa esimerkiksi tästä. Lienee tiedossa mukavaa ja hienoa.
Se on tuo matkanjärjestely kyllä nykypäivänä naurettavan helppoa...Lentojen varaamiseen, majoitusjärjestelyihin ja festarilipun ostoon sai tuhrautumaan aikaa liki varttitunnin. Toista se oli ennen muinoin, kun matkatoimistoon oli 40 kilometriä, ylämäkeä molempiin suuntiin ja matka hiihdettiin kesät, talvet.
Kuvagalleriasta sananen...Hakusessa on uusi galleriaohjelma, jonka jälkeen organisoin kuvat uusiksi (ei maiden mukaan, vaan enempi sisältöpohjaisesti), joten gallerian päivitys lagaa surullisesti vielä hetken.
Blogillakin taisi tulla vuosi täyteen -tai tulee myöhemmin tässä kuussa, jaksa nyt tarkistaa-, joten kukkia pöytään. Noin 115 kertaa tänne on jaksanut jonkinasteista sisältöä laittaa ja käyntikertojakin blogille on kirjattu yli 650 siitä lähtien, kun otin tilastoinnin käyttöön (~joulukuun puoliväli 2006). Huzaa! Kiitokset kävijöille, toivottavasti on löytynyt infoa, tahi satunnaista viihdettä. Yritetään nyt vielä ainakin toistaiseksi jaksaa jatkaa tätä yhteiskunnallisesti merkittävää palvelua.
Palaillaan taas, hyvää kesää, muistakaa sateenvarjo.
maanantaina, kesäkuuta 25, 2007
Kujilla Macaon
Macaon sivukatujen tunnelmia. Tuli tuossa sellainen mieleen, etta kun kaikissa suurkaupungeissa on oma Chinatowninsa, niin onko esim. Pekingissa tai Shanghaissa Chinatown-kaupunginosa? Semmoinen, missa voi menna ravintolaan nauttimaan kiinalaista ruokaa? Vai onko se siella pelkkaa ruokaa? Tieda hanta.
Macaosta
Torstaina otin siis suunnaksi Macaon. Pari valipaivaa Bangkokissa tuli oltua ihan hissukseen vaan, pitkalti siitakin syysta, etta lieva kuume ja kurkkukipu vaivasi, mutta onneksi apteekista loytyi tarvittavat rohdot ja torstaina oltiin taas taydessa iskussa.
Air Asia:n siivet tulivat siis jalleen tutuksi kun turisti lennahti Macaon kansainvaliselle lentoasemalle ja sielta sujuvasti taksilla kohti Macau Masters hotellia. Hotelli osoittautui hyvinkin hintansa vaartiksi (300 patacaa/yo), mukaanlukien viikonloppuyot. Macaossahan ei ole mitenkaan tavatonta se, etta hotelliyon hinta tuplaantuu viikonloppuna kun kiinalaiset ryntaavat mestoille (mannerkiinasta paikalle paasee vaikka sillan yli kavellen, Hongkongista matka kestaa laivalla vajaan tunnin) tuhlaamaan rahansa johonkin Macaon noin kolmestakymmenesta kasinosta. Tuo kasinokulttuuri Macaossa sitten kylla kukoistaakin, Las Vegasin suurimpien kasinoyrittajien paastya mukaan markkinoille uusia kasino/hotelli/teatteri/areena/kylpylakomplekseja (mika on "resort" suomeksi?) nousee joka kulmaan. Hyva esimerkki tasta trendista on "Venetian"-keskus, maailman suurin - siis Vegasinkin paikat mukaanlukien - huvittelukeskus, joka aukeaa Macaoon myohemmin tana vuonna. Pikkurahalla taalla ei mallata, silla Venetian tuo maahan mm. Manchester Unitedin pelaamaan naytosottelun ja ennen seuraavan NBA-kauden alkua Cleveland Cavaliers ja Orlando Magic saapuvat paikalle esittelemaan lajiaan. Itsea ei onneksi tuo kasinohuvittelu kiinnosta, siina vietaisiin akkia matkabudjetti aivan uusiin ulottuvuuksiin. Eipa silla, ei repusta loytyisi sellaisia rytkyjakaan, joilla kasinon ovet Turistille aukeaisivat. Joten pitaa katsoa, onko Macaolla mitaan muuta tarjottavaa.
Torstai-ilta sujui majoitujarjestelyjen jalkeen keskusta-alueella lompsien, yrittaessani hahmoittaa itseani kartalla ja saadakseni kuvan paikan mittasuhteista. Macao voidaan jakaa kahteen eri osaan, mannerkiinan puoleinen keskusta ja Taipa/Coloane, jotka olivat alunperin kaksi erillista saarta mutta jotka on sittemmin yhdistetty maanrakennustalkoilla yhdeksi lantiksi. Niemimaan puoleisen Macaon ja saaret yhdistaa toisiinsa kolme siltaa.
Macaon keskusta on melko kompakti ja helposti navigoitavissa jalan. Niemimaan lansilaidalta (jossa hotellini sijaitsi) provinssin toiselle reunalle kaveli rauhallisellakin tahdilla vain reilut 30 minuuttia. Perjantain kaytinkin niemimaan laidasta laitaan kavelyyn kahlaten lapi joitakin paikan tunnetuimpia turistikohteita, eli:
Sunnuntaina otettiin suunta jalleen kohti Bangkokia, josta kotiin tiistaina. Tama reissu alkaa olla raportointien osalta paketissa, silla taalla BKK:ssa en sen kummempia tanaan enaa aio harrastaa. Taksi paivaksi yritin saada reissun ensimmaisen kankkusen mutta kaikki tama turismi on vasyttanyt siina maarin, etta eilisiltakin jai vajaaksi ja en siinakaan onnitunut. Palataan asiaan taas seuraavan reissun yhteydessa, nyt muutama kuva ja heips.
Air Asia:n siivet tulivat siis jalleen tutuksi kun turisti lennahti Macaon kansainvaliselle lentoasemalle ja sielta sujuvasti taksilla kohti Macau Masters hotellia. Hotelli osoittautui hyvinkin hintansa vaartiksi (300 patacaa/yo), mukaanlukien viikonloppuyot. Macaossahan ei ole mitenkaan tavatonta se, etta hotelliyon hinta tuplaantuu viikonloppuna kun kiinalaiset ryntaavat mestoille (mannerkiinasta paikalle paasee vaikka sillan yli kavellen, Hongkongista matka kestaa laivalla vajaan tunnin) tuhlaamaan rahansa johonkin Macaon noin kolmestakymmenesta kasinosta. Tuo kasinokulttuuri Macaossa sitten kylla kukoistaakin, Las Vegasin suurimpien kasinoyrittajien paastya mukaan markkinoille uusia kasino/hotelli/teatteri/areena/kylpylakomplekseja (mika on "resort" suomeksi?) nousee joka kulmaan. Hyva esimerkki tasta trendista on "Venetian"-keskus, maailman suurin - siis Vegasinkin paikat mukaanlukien - huvittelukeskus, joka aukeaa Macaoon myohemmin tana vuonna. Pikkurahalla taalla ei mallata, silla Venetian tuo maahan mm. Manchester Unitedin pelaamaan naytosottelun ja ennen seuraavan NBA-kauden alkua Cleveland Cavaliers ja Orlando Magic saapuvat paikalle esittelemaan lajiaan. Itsea ei onneksi tuo kasinohuvittelu kiinnosta, siina vietaisiin akkia matkabudjetti aivan uusiin ulottuvuuksiin. Eipa silla, ei repusta loytyisi sellaisia rytkyjakaan, joilla kasinon ovet Turistille aukeaisivat. Joten pitaa katsoa, onko Macaolla mitaan muuta tarjottavaa.
Torstai-ilta sujui majoitujarjestelyjen jalkeen keskusta-alueella lompsien, yrittaessani hahmoittaa itseani kartalla ja saadakseni kuvan paikan mittasuhteista. Macao voidaan jakaa kahteen eri osaan, mannerkiinan puoleinen keskusta ja Taipa/Coloane, jotka olivat alunperin kaksi erillista saarta mutta jotka on sittemmin yhdistetty maanrakennustalkoilla yhdeksi lantiksi. Niemimaan puoleisen Macaon ja saaret yhdistaa toisiinsa kolme siltaa.
Macaon keskusta on melko kompakti ja helposti navigoitavissa jalan. Niemimaan lansilaidalta (jossa hotellini sijaitsi) provinssin toiselle reunalle kaveli rauhallisellakin tahdilla vain reilut 30 minuuttia. Perjantain kaytinkin niemimaan laidasta laitaan kavelyyn kahlaten lapi joitakin paikan tunnetuimpia turistikohteita, eli:
- St.Paulin katedraalin rauniot, joka on varmasti Macaon tunnistetuimpia maamerkkeja,
- Katedraalin kupeessa sijaitseva Macau Mount Fortress, josta aukesikin hyvat nakoalat yli koko kaupunkin ja mannerkiinan kukkuloille,
- Guia Hill ja Guia Fortress, jonne kapuaminen yli kolmenkymmenen asteen helteessa tuntui ajoittain perin huonolta ajatukselta. Kukkulalle oli nikkaroitu myos gondilihissiyhteys ja poistuinkin aikanaan paikalta tata hiihtohissia kayttaen. Harmi etta skimbat unohtuivat hotellille.
- Macau Tower (pop-up varoitus) kaikkine 338 metreineen. Taalla voisi myos huimapaisempi turisti harrastaa jos jonkinlaisia aktiviteetteja, muun muassa benjihyppya tornin nakoalakerroksen katolta (233 metrin korkeudesta, mainostavat maailman korkeimpana hyppyna), tornin mastoon kiipeamista jne. Ehka ensi kerralla. Mutta komeat nakoalat pitkalle Kiinaan tornista kylla aukesivat.
Tama kierros tuli tehtya jalan ja kesti lounastaukoineen noin seiteman tuntia. Reitin varrella sivukatuja kahlatessa havaitsi sen, etta kylla Macaolla on muutakin tarjottavaa, kuin vain kalliita kasinoita.
Lauantaina otin bussin alleni ja suuntasin Taipaan, jonka vanhaa keskusta kehuttiin kaymisen arvoiseksi. Bussilla matkustaminen on Macaossa perin helppoa ja huokeaa, reitit niemimaan sisalla maksoivat 2,5 MOP (eli reilut 20 senttia) matkan pituudesta riippumatta ja saarelle paasi hintaan 3,3 MOP. Ja kyllahan niita Taipa Villagen kapeita katuja mielellaan hienon kelin suosiessa tunnin, pari kavelikin, silla pienessa keskusta-alueessa oli sellaista "Maa-jonka-aika-unohti" - fiilista. Taipasta jatkoin viela saaren etelaosaan, Coloanen jossa oli samaa tunnelmaa, kuin Taipa Villagessa "rantabulevardilla" vahvistettuna. Zhuhain kaupunki Kiinan puolella on vain noin kilometrin levyisen salmen toisella puolen ja voi hyvin kuvitella, etta Macau SAR (Special Administrative Region) ansiomahdollisuuksineen houkuttelee oisia uimareita kokeilemaan onneaan. Vaikka Macao kuuluukin virallisesti Kiinaan, niin Hongkingin tavoin aluehan toimii, kuin oma itsenainen valtionsa rajamuodollisuuksineen, hallintoineen ja valuuttoineen. Siina missa esim. suomituristi tarvitsee Kiinaan paastakseen viisumin, niin Macao ja Hongkong eivat tallaisia papereita edellyta.
Taipa/Coloane kierroksen jalkeen edellisen paivan kavelyretki alkoikin tuntua jaloissa, joten turismi sai sitten riittaakin. Illalla suunnaksi edellisen paivan tapaan Dochas:in alue Macaon mantereen itaosassa, jossa Avenida Sun Yat Sen tien varrella ja korttelin toisellakin puolella, on vilkas baari/ravintolakeskittyma niille, jotka eivat kasinokulttuurista ja hotellien kalliista yokerhoista valita. Oluesta taalla sai maksaa melkein saman rahan, kuin Suomessa mutta ruoka oli huokeaa ja erittain hyvaa. Itse jatin kiinalaiset hapanimelasotkut vahemmalle ja kavin lahinna portugalilaisravintoloissa, joissa tarjoiltiin oivaa macanese-lusitaanipoperoa kukkarolle ystavalliseen hintaan.
Macao osoittautui ennakoitua mukavammaksi paikaksi ja tuollainen viikonloppureissu oli pituudeltaan aivan paseli mestaan tutustumiseksi. Varta vasten ei Suomesta Macaoon kannata lahtea mutta mikali loydat itsesi esimerkiksi Hongkongista tai Guangzhousta, voin hyvinkin suositella paivan tai kahden visiittia myos Macaon puolelle.Sunnuntaina otettiin suunta jalleen kohti Bangkokia, josta kotiin tiistaina. Tama reissu alkaa olla raportointien osalta paketissa, silla taalla BKK:ssa en sen kummempia tanaan enaa aio harrastaa. Taksi paivaksi yritin saada reissun ensimmaisen kankkusen mutta kaikki tama turismi on vasyttanyt siina maarin, etta eilisiltakin jai vajaaksi ja en siinakaan onnitunut. Palataan asiaan taas seuraavan reissun yhteydessa, nyt muutama kuva ja heips.
keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
