Tapahtunut sitten viime merkinnän:
- tavanomaisia työmatkoja tavanomaisiin kohteisiin, ei uutta siltä rintamalta,
- Joulun alla käväisin taas Japaniassa. Reilun viikon reissu Osakaan ja välillä piipahdin päiväretkellä Himeji:ssä linnaa pällistelemässä. Ihan kiva,
- tammikuussa tuli käytyä jälleen Thaimaassa; Bangkok, Koh Chang ja Hua Hin. Eli perin tuttuja latuja sivakoitiin sielläkin, ei uutta raportoitavaa.
Kesäkuussa tuli käytyä jälleen Japanissa kun Hullujen Päivien huokea lentotarjonta aiemmin keväällä loi kysynnän. 18.6. suuntasin siis Juhannuksen viettoon Osakaan, majoitus siellä vanhassa tutussa Hotel Kinki:ssä Umedan alueella. Seuduthan on tullut koluttua tarkemmin jo aiemmilla reissuilla, joten nähtävyyksien perässä ei tällä kertaa tullut ravattua vaan keskityin puhdaveriseen hengailuun. Pariin aiempaan Osaka-visiittiin verrattuna yhdistin tähän reissuun kuitenkin visiitin Tokioon, jossa ei ole tullut käytyä sitten ensimmäisen Japanin matkan kesällä 2006. 23.6. hyppäsin siis Shinkanseniin Shin-Osakan asemalta ja suuntasin kohti Tokiota, määränpäänä Shinjukun alue jossa oli varattuna majoitus Hotel Kent:ssä. Tarkkaavaisempi lukija saattaa havaita, että hotellin kotisivut ovat ainoastaan japaniaksi, joten huoneen varaaminen tuota kautta olisi ollut keskimääräistä haasteellisempaa. Varasinkin huoneen Agoda:n palvelun kautta ja nyt toista kertaa kyseistä systeemiä käyttäneenä (varannut aiemmin majoituksen Bangkokista saman saitin kautta) voin todeta sen ainakin omalta osaltani toimineen luotettavasti ja näin ollen myös suositella palvelua. Shinkansen-lippu Osakasta Tokion Tokyo-asemalle (jonne kaikki Shinkansenit Osakan suunnasta päätyvät) maksaa noin 80 euroa (13000 jeniä) suuntaansa ja vaikka matka-aika on 550km etäisyydestä huolimatta erittäin kohtuullinen 2h35min, niin päivämatkalle ei kannattane lähteä, ellei satu omaamaan Japan Rail Pass:ia.
Shinjukun voi jakaa karkeasti kahteen osaan; junaradan länsipuolelle sijoittuu alueen hallinnollinen ja business-keskus ja radan itäpuolella puolestaan on huvituksiin keskittynyt osa. Itäpuolella sijaitsee myös Tokion punaisten lyhtyjen alue Kabukicho ja Kent-hotelli on itseasiassa keskellä Kabukichoa. Täten majoitusvalintaa ei voi suoranaisesti lapsiperheille suositella, vaikka alue onkin kaukana esim. Amsterdamin vastaavasta. Vaikka seutua kuvaillaankin useassa yhteydessä hieman hämäräksi ja kenties jopa vaaralliseksi on se kuitenkin molempia näitä vain Japanin mittapuun mukaan, joka suomalaiselle vastaa suurin piirtein Helsingin rautatieasemaa arki-iltana klo 18. Itse pidän esimerkiksi Roppongin seutua huomattavasti epämiellyttävämpänä alueena iltaisin, kun taas Shinjukussa on runsaasti rosoista karismaa ja luonnetta. Sitäpaitsi alue on täynnä mitä mainioimpia ravintoloita, izakaya-tyyppisiä pubeja ja muuuta iltaelämää. Radan länsipuolella tarjonta on kuivempaa alueen keskittyessä lähinnä Tokion hallinnointiin (jos Tokiosta pitäisi löytää keskusta niin Shinjuku on varmaankin lähinnä sitä) ja rahan tahkoamiseen. Mikäli korkeat talot ja niihin liittyvä arkkitehtuuri kiinnostaa niin niistä alueelta löytyy mielenkiintoisia esimerkkejä (mm. Tokyo Metropolitan Government Building). Lisäksi seudulla on luonnollisesti mahdollisuus harrastaa shoppailua esim. Yodobashi-kamera/elektroniikkamarketissa, joka on levittäytynyt useampaan rakenukseen 6-7 kerrokseen Shinjukun aseman läheisyyteen.
Enivei, Tokiossa tuli pyörittyä pari päivää, Shinjukussa eksyillen, Shomben Yokocholla yakitorista nauttien, Roppongi Hills:iä ihmetellen, jne. Muutama esimerkki jäi taas käteen japanilaisten ällistyttävästä ystävällisyydestä ja "Lost in Translation"- hetkistä, tässä niistä yksi...
Istuin illalla eräässä Shomben Yokochon yakitori-paikoista nautiskellen maukkaasta eväästä ja kylmästä Sapporosta. Niinkuin tuosta ylempänä linkittämästäni videosta voi ehkä päätellä, niin paikathan ovat sellaisia pieniä, noin 10 hengen kioskeja, joissa istutaan baaritiskillä tiiviisti hartiat yhdessä ja selkä seinää vasten. Joten jörömmänkin suomalaisen on helppo tutustua vierustovereihinsa näissä paikoissa. Ryhdyin siinä sitten jutulle kolmen suurin piirtein itseni ikäisen paikallisen salarimanin kanssa, jotka tekivät sitä mitä salarimanin kuuluu tehdä; olivat työskennelleet myöhään, istuvat kimpassa iltaa viimeisiin juniin asti joilla matkaavat hiprakassa lähiöihin perheidensä luo, heräävät aamula heti kuuden jälkeen ja toistavat saman kuvion. Keskustelu kävi läpi ne tutut kuviot (Suomi, suomalaiset, yksin reissussa,Nokia, design, muumit, jne.) ja pojat siinä jopa laulaa lurittivat Muumien tunnarin japaniaksi oluen juonnin ohessa. Kun yakitori-baari alkoi sulkea joskus yhdentoista aikoihin tuli aika siirtyä eteenpäin ja kaverit kysyivät mihinkä haluaisin mennä, he halusivat tarjota turistille vielä lisää skumppaa. Totesin että kaikki käy, tosin mielummin jokin perinteisempi japanilainen paikka kuin Roppongin yökerhot. Siirryimme siis kohti Kabukichoa, josta kaverit yrittivät varoitella minua, että on hieman hämäräperäinen alue mutta täynnä mukavia paikkoja illanviettoon. Mutta kuten todettu, hotellini oli keskellä Kabukichoa, joten tämähän ei haitannut lainkaan. Jampat yhyttivät siitä sitten yhden monista alueella pyörivistä sisäänheittäjistä ja kyselivät minkälaista paikkaa olisi tarjolla (tämä kaikki tietysti japaniksi, joten keskustelun seuraaminen omalta osaltani oli vähintäänkin rajoittunutta). Lähdimme seuraaman kaveria pitkin Shinjukun sokkeloisia katuja ja noin kymmenen minuutin kuluttua löysimme itsemme tavanomaisen kerrostalon kuudennesta kerroksesta, jossa koputtelimme liki vailla minkäänlaisia ravintolatoimintaan viittaavia merkintöjä olevaan oveen. Kun ehdotin kavereille, että menisimme perinteisempään japanilaiseen paikkaan oletin suuntaavamme izakayaan mutta nyt olimmekin saapuneet sen modernimpaan versioon, hostess baariin. Paikka oli alkuun melko hämmentävä ja tarjosi vilauksen Japanista, jota turistin on vaikea päästä omillaan näkemään... Hommahan menee jotakuinkin näin; baarissa työskentelee liuta (sieltä kauniimmasta päästä olevia) naisia, joiden tehtävänä on viihdyttää, toimia seuralaisena, ylläpitää keskustelua ja kaataa drinkkejä miespuolisille vieraille. Baari muistuttaa enemmän olohuonetta kuin varsinaista baaria; sohvaryhmiä, nojatuoleja, jne. Hämmentävän fiiliksen paikkaan luo se, että toisin kuin kotimaisessa normibaarissa, taustalla ei soi lainkaan musiikkia ellei joku asiakkasita halua laulaa karaokea, jolloin hänelle tuotiin langaton pääte josta valita haluamansa kappale, joka sitten pärähti pyörimaan kaikilla baariin asennetuilla tv-ruuduilla ja artisti itse sai langattoman mikrofonin jolla vetäistä styge. Baariin maksetaan sisäänpääsymaksu, jolla saa vapaasti nauttia pöydillä olevaa shochua ja viskiä niin paljon kuin haluaa (ja jota ei luonnollisestikaan tarvitse itse laseihin kaataa...), muista juomista pitää maksaa erikseen. Sisäänpääsymaksun hintaa en osaa sanoa kun tämä väkisin haluttiin minulle tarjota...Katselin touhua jossain määrin ihmeissäni/huvittuneena ja kaverit kyselivät, että onko meillä vastaavia paikkoja kotipuolessa. Totesin että ei todellakaan, ellei tällaisiksi sitten lasketa ravintoloita, joissa naispuoliset edustajat ovat täysverisiä ammattilaisia. Näissä hostess-paikoissa ei kuitenkaan ole kyse prostituutiosta, vaan naiset ovat ennemminkin nykypäivän geishoja, viihdytysupseereja joiden tulee taata, että asiakas viihtyy ja haluaa palata baariin toistekin. Tosin kaverit totesivat että ajat muuttuvat tässäkin bisneksessä ja kiinalaisten vallatessa alaa (kuten oli käynyt Shomben Yokochon yakitori-paikkojenkin) kyse on yhä useammin vain rahasta ja siitä paljonko on valmis maksamaan mistäkin palvelusta. Mutta tämä ei siis kuulu tällaisten baarien peruspalvelujen piiriin. Olo oli kyllä kieltämättä niinkuin leffassa olisi ollut, siinä määrin eksoottisesta kokemuksesta oli kyse. Kahden aikoihin yöllä oli aika poistua ja toivottaa kavereille hyvät yöt, sekä yrittää jäljittää omat askeleensa takaisin päin hotellille. No tässähän epäonnistuttiin perusteellisesti ja alta nanosekunnin huomasin olevani eksyksissä, joka tosin Shinjukussa on lapsellisen helppo temppu joten ei nyt kehua retostella sillä liikaa. Kaksi ikivanhaa kikkaa toimii aina eksyneen turistin kartalle saamiseksi: taksi alle tai lähimpään baariin neuvoja kyselemään. Ylläripylläri, valitsin jälkimmäisen. Astuin sisään pikkukuppilaan ja tein oloni kotoisaksi tiskillä, jossa aloin kyselemään naapurilta vektoreita kohti Shinjuku Koma Stadionia (suuri perinteikäs teatteri aivan hotellini vieressä). Tokiohan on niin täynnä hotelleja, että ellei satu asumaan joissain niistä isoimmista ja nimekkäimmistä, niin lienee parempi kysellä suuntia vain jollekin lähistöllä olevalle maamerkille. Heppu antoi ontuvalla englannillaan kohtuu ymmärrettävät ohjeet kotiin pääsemiseksi, pahoittelui tämän jälkeen sitä että joutui poistumaan mutta maksoi baarimikolle vielä yhden oluen meikäläiselle yömyssyksi. Amazing race. Hetken siinä joutui vielä turisemaan viisikymppisen paikallisen amattisurffarin ja kaverinsa, isojen poikien manga-lehden päätoimittajan, kanssa ja sitten ohjeita seuraten kohti kotia. Kaikenlaisiin sitä törmääkin, eritoten kun itsekseen reissaa.
Semmoinen reissu, ei mitään ihmeellistä turismia siis mutta oikein onnistunut breikki kevään työkiireiden päälle kesän alkuun. Tapa se on tuokin Juhannusta viettää, eikä yhtään hullumpi.
