Mikäli lentoaikataulu on edes viitteellinen, niin Bangkokiin saavutaan siis viides päivä tammikuuta. Majoituskuvioita miettiessäni puntaroin vaihtoehtoa esim. Sukhumvitin alueelle hakeutumisesta, mutta kaiken lukemani perusteella, taidan sittenkin pysyttäytyä vanhassa ja tutussa Banglampoossa, Rattanakosinin alueella. Majoitusta en ajatellut varata etukäteen, tuolla seudulla sen järjestyminen ei ole ongelma, eikä mikään.
Parin päivän aikaerotasoittelun jälkeen rintamasuunta käännettäneen kohti Etelä-Thaimaata ja siellä Krabin seutua. Krabi Townin lisäksi olisi tarkoitus piipahtaa muutama päivä jollain saarella, vaihtoehtoina lähinnä Koh Phi Phi ja Koh Lanta. Sieltä sitten paluu Bangkokiin Hua Hinin kautta ja takaisin kotiin 19.1. Saattaa myös käydä niin, että järjestys on BKK-HH-Krabi-BKK mutta se jää nähtäväksi. Kyllä siitä hyvä tulee.
lauantaina, joulukuuta 30, 2006
torstaina, joulukuuta 21, 2006
Matkakuvakilpailu
Rahoitusyhtiö GE Money (etuliite rahoitusyhtiö lienee turha, ei tuon niminen firma voi non-profit hyväntekeväisyystoimintaakaan harrastaa...) ja Image Kustannus OY:n julkaisema matkailulehti Mondo, järjestävät yhteistyössä matkakuvakilpailun, jonka osallistumisaika päättyy tämän vuoden lopussa. Osallistuin muutamalla räpsäisyllä itsekin, sinne vaan kaikki kuvia lätkimään.
lauantaina, joulukuuta 16, 2006
perjantaina, joulukuuta 15, 2006
torstaina, joulukuuta 14, 2006
Ai niin...
Lukeekohan tätä kukaan muu kuin minä itse? Mahtaako se olla jonkin asteinen jakomielitaudin oire, että kirjoittaa itselleen internetin välityksellä? Taudinkuvat kehittyvät teknologian rinnalla...
Thaimaaseen ainakin.
Kolmen päivän vuorolista-akrobatian jälkeen voi todeta, että vapaata löytyy ja 4.1. lähdetään siis Helsinki-Vantaalta Austrian Airlines:in kyydissä Wienin kautta Bangkokiin, jossa ollaan perillä seuraavana päivänä iltapäivällä. Lentoliput tuli tosin ostettua jo ennen vapaiden varmistumista mutta ne nyt yleensä ovat lähinnä järjestelykysymyksiä. Jatkosta Thaimaassa ei ole muuta tietoa, kuin että Hua Hin:ssä pitäisi piipahtaa ja 19.1. palata kotiin SAS:in siivillä. Saaattapi olla, että tulee käytyä taas jossain maan rajojen ulkopuolellakin. Minkäköhänlainen (kaunis sana) skene löytyisi Bruneista...
tiistaina, joulukuuta 12, 2006
Matkakuumetta vai kotiväsymystä?
Kun perjantaina valmistaudun kotimatkaan Budapestissa, niin tuntuikin jo siltä, että nyt palaa kotiinsa ihan mielellään ja on hetken aloillaan. Sitten palasin kotiin. Ja Suomen "talveen." Tänään, neljä päivää myöhemmin, tilasin lennon Thaimaaseen heti vuodenvaihteen jälkeen, pari viikkoa siellä. Perkele.
tiistaina, joulukuuta 05, 2006
Viikonlopusta ja loppuviikosta
Perjantaina otettiin siis Igorin kanssa heti töiden päätyttyä suunnaksi Belgrad, jonne ajomatka normaalisti kestää vajaat neljä tuntia. Nyt ilmestyi mutkia matkaan jo heti 500m ajelun jälkeen, sillä paikallinen poliisi (eli rendörseg, niinkuin meillä on tapana leikkisästi tokaista) oli pistänyt moottoritien alkuun tarkastuspisteen pystyyn ja kaikki autot pysäytettiin pikaisen takakonttitarkastuksen ajaksi. Jälkeenpäin saimme kuulla, että vankikarkuria siinä etsittiin. No etsittiin mitä etsittiin mutta se tarkoitti myös sitä, että ensimmäisen kahden kilometrin matkaan saatiin aikaa kulumaan noin 45 minuuttia. Tarkastuspisteeltä Serbian rajalle matka kuitenkin joutui mukavasti ja raja-asemalle päästiin noin tunnissa ja 20 minuutissa. Hyväkuntoista moottoritietä koko matka, ei paha rasti. Rajakin ylittyi sukkelasti ja matka joutui muutenkin, kunnes saavutettiin Belgrad, jossa perjantain alkuillan liikenne oli tukkinut kaupungin sisääntuloväylän kokolailla totaalisesti. Samaa tietä kun käyttävät mm. liki kaikki Manner-Euroopasta Turkkiin suntaavat rekat, niin jononmuodostus on sitten samaa luokkaa. Eli kaupungin rajalta keskustaan hotellin hujakoille saatiin tuhrautumaan noin tunti. Muuten ajelu Serbiankin puolella on melko vaivatonta, tie melko hyvässä kunnossa, liikenne verrattain maltillista ja jonkin verran moottoritietäkin. Maisemissa tosin ei ole kehumista, vaikuttaa lähinnä Pohjanmaalta loputtomine peltoineen ja Turisti Itse nukahtikin pelkääjän paikalle tuon tuosta monotonisen maiseman ja rankan työviikon turruttamana.
Igor oli ottanut ohjat käsiinsä jo alkuviikosta ja varannut Turistille omatoimisesti hotellin keskustasta, eli palvelu pelasi kyllä. Igor itse majoittui viikonlopuksi siskonsa luo mutta oli joskus aiemmilla reissuilla käyttänyt tätä samaista hotellia ja uskalsikin sen johdosta suositella paikkaa. Majoituin parin yön ajan siis Hotel Splendid:ssä, aivan Belgradin keskustassa. Paikka mainostaa itseään kolmen tähden hotellina mutta kyllä niistä tähdistä pari voi jättää ihan suosiolla huomioimatta. Erittäin old-skool-tyyppinen majoitusratkaisu, jossa karut mutta askeettiset huoneet. Mutta tärkeimät kriteerit täyttyivät; huokea (~50€/yö), keskeinen sijainti (~5 min. kävelymatka keskustan kävelykatualueelle), riittävästi lämpöä (liikaakin, yön sai nukkua ikkuna auki) ja suihku, josta virtasi lämmintä vettä (10 minuutin odottelun jälkeen mutta mihinkäs sitä Turistilla kiire). Aamiainenkin kuului hintaan, pari kuppia vahvinta länsimaisen sivistyksen piirissä tavattua kahvia ja voilla täytetty, siinä paistettu ja sillä sivelty omeletti karkoittamaan krapulaa.
Igor jätti Turistin tässä vaiheessa muutamaksi tunniksi oman onnensa nojaan ja poistui perhettään morjenstamaan ja pienen levyttelyhetken jälkeen suuntasin kaupungin katuja mittailemaan. Minkään valtakunnan karttaa kun ei mukana olut, niin kovin kauas hotellin nurkilta ei viitsinyt karata mutta sai sitä siinäkin pari tuntia mukavasti kulumaan. Ysin aikoihin Igor ja kaverinsa Goran poimivat Turistin kyytiin ja sitten otettiinkin suunnaksi yllättäen pubi. Ilta vierähti iloisesti jaskaa pauhaessa ja Tramvaj-baarin oman panimon tuotteita nauttien. Eräs alkuillan kävelyretken havainto kristallisoitui viimeistään baarissa heiluessa. Jo ennen humalaa. Eli poikamiehet/muut asianharrastajat hox: balkanin naiset tarjoavat kyllä silmäniloa koko rahalla. Eikä niillä kasva edes viikset... Tramvajsta suunnattiin pikkutunneilla Tonavan rannoille ja siellä kohteena oli Hotel Yugoslavian (nykyään hieman kuvaa paremmassa kunnossa mutta suljettuna edelleen) kupeeseen parkkeerattujen bailulaivojen rivistö, joissa paikalliset bilettivät läpi yön kuin viimeistä päivää. Perinteisten serbialaisten viisujen modernimmat versiot raikasivat ja jengi lauloi ja tanssi. Turistille oli jo etukäteen mainostettu, että Belgradissa osataan juhlia ja siltä se kyllä alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan...Party on.
Lauantaina maksettiinkin sitten edellisen yön laskuja ja iltapäivä meni aika hiljaisissa merkeissä, varovaisesti ulkoillen ja kaupunkiin tutustuen. Igor vietti koko päivän perheensä parissa, joten illan tullen Turisti koukkasi kirjakauppaan lukemista hakemaan (William Gibson: Pattern Recognition, hieman laimeasta lopusta huolimatta suosittelen) ja loppuilta seurasi seuraavaa kaavaa: puolisen tuntia päämäärätöntä kävelyä -> kahvilaan/baariin juomalle ja lueskelemaan. Toistetaan X kertaa. Edellinen ilta/yö painoi kuitenkin vielä sen verran, että kahden aikoihin Turisti löysi itsensä jo hotellilta vaakasuorasta asennosta.
Sunnuntaina hc-turismia. Uloskirjautuminen hotellista aamuyhdeksältä ja nähtävyyksiä pällistelemään. Ensimmäisenä nokka kohti Pyhän Savan kirkkoa, joka arkkitehtislangilla todettuna on "myöhäisempää möhkälemäisyyttä" edustava ortodoksipyhättö. Sieltä suunta kohti 90-luvun lopun NATO:n pommituskampanjassa kärsineitä rakenuksia (muistanette sen Kiinan suurlähetystöepisodin?), jotka ohitimme perjantai-iltana kaupunkiin saapuessamme. Rakennukset oli jätetty siihen kuntoon, johon NATO ne ystävällisesti ja huokealla remontoi. Liekö enempi mielenilmaus, vai krooninen pers'aukisuus syynä, tiedä häntä. Pysäyttävä näky kuitenkin keskellä nykyaikaista eurooppalaista pääkaupunkia, sota on edelleen melko tuoreessa muistissa ja se käytiin vielä verrattain lähelläkin... Liekö se sitten sitä kuuluisaa ironiaa, että Yhdysvaltain nykyinen suurlähetystö sijaitsi melkein vastapäätä erästä pommitettua rakennusta. Sitten hieman kaukaisempaa Belgradin historiaa, eli suunta keskustan shoppailuhelvetin halki kohti Kalemegdan linnoitusaluetta. Belgradhan on nikkaroitu suurelta osin kukkulan päälle, josta aukeaa näköalat Tonavan ja Sava - joen laaksoihin ja tätä näiden jokien risteyskohtaa päivysti aikanaan tämä linnoitus. Ja muikeat näköalathan sieltä kaupunkiin ja jokilaaksoon aukesikin. Päivä vain valitettavasti hieman utuinen, vaikka muuten vastasi suomen syyskuun alkupuolta, joten aivan parasta antia ei näköaloista saanut irti. Tämän tetsauksen jälkeen mittariin olikin kertynyt jo reilut 15 kilometria, joten loppuaika kaupungissa meni lähinnä maleskellen, käyskennellen, oleskellen ja chillaten. Iltapäivän loppupuolella Igor poimi taas Turistin kyytiinsä ja suunta otettiin takaisin kohti Budapestia. Matka sujui tällä kertaa ilman liikenteen asettamia rajoitteita mutta rajalle emme ehtineet ihan ensimmäisinä, joten niissä muodollisuuksissa saatiinkin vierähtämään tunti ihan leppoisasti. Kaiken kruunasi Unkarilainen rajavartiomies, joka suhtautui skeptisesti yhtälöön:
Igor oli ottanut ohjat käsiinsä jo alkuviikosta ja varannut Turistille omatoimisesti hotellin keskustasta, eli palvelu pelasi kyllä. Igor itse majoittui viikonlopuksi siskonsa luo mutta oli joskus aiemmilla reissuilla käyttänyt tätä samaista hotellia ja uskalsikin sen johdosta suositella paikkaa. Majoituin parin yön ajan siis Hotel Splendid:ssä, aivan Belgradin keskustassa. Paikka mainostaa itseään kolmen tähden hotellina mutta kyllä niistä tähdistä pari voi jättää ihan suosiolla huomioimatta. Erittäin old-skool-tyyppinen majoitusratkaisu, jossa karut mutta askeettiset huoneet. Mutta tärkeimät kriteerit täyttyivät; huokea (~50€/yö), keskeinen sijainti (~5 min. kävelymatka keskustan kävelykatualueelle), riittävästi lämpöä (liikaakin, yön sai nukkua ikkuna auki) ja suihku, josta virtasi lämmintä vettä (10 minuutin odottelun jälkeen mutta mihinkäs sitä Turistilla kiire). Aamiainenkin kuului hintaan, pari kuppia vahvinta länsimaisen sivistyksen piirissä tavattua kahvia ja voilla täytetty, siinä paistettu ja sillä sivelty omeletti karkoittamaan krapulaa.
Igor jätti Turistin tässä vaiheessa muutamaksi tunniksi oman onnensa nojaan ja poistui perhettään morjenstamaan ja pienen levyttelyhetken jälkeen suuntasin kaupungin katuja mittailemaan. Minkään valtakunnan karttaa kun ei mukana olut, niin kovin kauas hotellin nurkilta ei viitsinyt karata mutta sai sitä siinäkin pari tuntia mukavasti kulumaan. Ysin aikoihin Igor ja kaverinsa Goran poimivat Turistin kyytiin ja sitten otettiinkin suunnaksi yllättäen pubi. Ilta vierähti iloisesti jaskaa pauhaessa ja Tramvaj-baarin oman panimon tuotteita nauttien. Eräs alkuillan kävelyretken havainto kristallisoitui viimeistään baarissa heiluessa. Jo ennen humalaa. Eli poikamiehet/muut asianharrastajat hox: balkanin naiset tarjoavat kyllä silmäniloa koko rahalla. Eikä niillä kasva edes viikset... Tramvajsta suunnattiin pikkutunneilla Tonavan rannoille ja siellä kohteena oli Hotel Yugoslavian (nykyään hieman kuvaa paremmassa kunnossa mutta suljettuna edelleen) kupeeseen parkkeerattujen bailulaivojen rivistö, joissa paikalliset bilettivät läpi yön kuin viimeistä päivää. Perinteisten serbialaisten viisujen modernimmat versiot raikasivat ja jengi lauloi ja tanssi. Turistille oli jo etukäteen mainostettu, että Belgradissa osataan juhlia ja siltä se kyllä alkoi pikkuhiljaa vaikuttamaan...Party on.
Lauantaina maksettiinkin sitten edellisen yön laskuja ja iltapäivä meni aika hiljaisissa merkeissä, varovaisesti ulkoillen ja kaupunkiin tutustuen. Igor vietti koko päivän perheensä parissa, joten illan tullen Turisti koukkasi kirjakauppaan lukemista hakemaan (William Gibson: Pattern Recognition, hieman laimeasta lopusta huolimatta suosittelen) ja loppuilta seurasi seuraavaa kaavaa: puolisen tuntia päämäärätöntä kävelyä -> kahvilaan/baariin juomalle ja lueskelemaan. Toistetaan X kertaa. Edellinen ilta/yö painoi kuitenkin vielä sen verran, että kahden aikoihin Turisti löysi itsensä jo hotellilta vaakasuorasta asennosta.
Sunnuntaina hc-turismia. Uloskirjautuminen hotellista aamuyhdeksältä ja nähtävyyksiä pällistelemään. Ensimmäisenä nokka kohti Pyhän Savan kirkkoa, joka arkkitehtislangilla todettuna on "myöhäisempää möhkälemäisyyttä" edustava ortodoksipyhättö. Sieltä suunta kohti 90-luvun lopun NATO:n pommituskampanjassa kärsineitä rakenuksia (muistanette sen Kiinan suurlähetystöepisodin?), jotka ohitimme perjantai-iltana kaupunkiin saapuessamme. Rakennukset oli jätetty siihen kuntoon, johon NATO ne ystävällisesti ja huokealla remontoi. Liekö enempi mielenilmaus, vai krooninen pers'aukisuus syynä, tiedä häntä. Pysäyttävä näky kuitenkin keskellä nykyaikaista eurooppalaista pääkaupunkia, sota on edelleen melko tuoreessa muistissa ja se käytiin vielä verrattain lähelläkin... Liekö se sitten sitä kuuluisaa ironiaa, että Yhdysvaltain nykyinen suurlähetystö sijaitsi melkein vastapäätä erästä pommitettua rakennusta. Sitten hieman kaukaisempaa Belgradin historiaa, eli suunta keskustan shoppailuhelvetin halki kohti Kalemegdan linnoitusaluetta. Belgradhan on nikkaroitu suurelta osin kukkulan päälle, josta aukeaa näköalat Tonavan ja Sava - joen laaksoihin ja tätä näiden jokien risteyskohtaa päivysti aikanaan tämä linnoitus. Ja muikeat näköalathan sieltä kaupunkiin ja jokilaaksoon aukesikin. Päivä vain valitettavasti hieman utuinen, vaikka muuten vastasi suomen syyskuun alkupuolta, joten aivan parasta antia ei näköaloista saanut irti. Tämän tetsauksen jälkeen mittariin olikin kertynyt jo reilut 15 kilometria, joten loppuaika kaupungissa meni lähinnä maleskellen, käyskennellen, oleskellen ja chillaten. Iltapäivän loppupuolella Igor poimi taas Turistin kyytiinsä ja suunta otettiin takaisin kohti Budapestia. Matka sujui tällä kertaa ilman liikenteen asettamia rajoitteita mutta rajalle emme ehtineet ihan ensimmäisinä, joten niissä muodollisuuksissa saatiinkin vierähtämään tunti ihan leppoisasti. Kaiken kruunasi Unkarilainen rajavartiomies, joka suhtautui skeptisesti yhtälöön:
- kaksi skinheadin oloista jamppaa, toinen Bosniasta, toinen Suomesta,
- tulossa Serbiasta "lomalta", menossa Budapestiin "töihin",
- toisen passi käsinkirjoitettu (vuoden pikapassi, saksalainen kolleegansa päätti rikkoa oman passini männä talvena) ja sisälsi leimoja muun muassa Bahrainista ja Kamputseasta..
Sitä passia siten tutkittiinkin oikein suurennuslasilla ja useamman sedän kesken mutta lopulta matka saattoi jatkua takaisin kohti tilapäistä kotia Budassa. Belgrad yllätti kaiken kaikkiaan positiivisesti ja ensi vuonna onkin tarkoitus mennä takaisin, viimeistään silloin kun Suomi matkaa Serbian vieraaksi nahkakuulaa potkimaan.
Viimeisen budaviikon alkuun maanantaille oli järjestävä seura organisoinut social event:in, eli koko poppoo suuntasi Fataliin vetämään napansa pullolleen. Mikäli kiinnostaa syödä ruokaa sellaisina annoskokoina, joilla ruokkisi keskisuuren etiopialaiskylän vuoden ajan, voi paikkaa suositella lämpimästi. Eikä se hinnallakaan ole pilattu. Eikä tule ahmittua, kun aika menee lähinnä kikatellessa tyttömäisesti valtaville annoksille. Ammatillisesti loppuviikko oli kohtuu tiivis, teknisistä ongelmista johtuen päivät venyivät hieman suunniteltua pidemmiksi, joten esimerkiksi van Gogh-näyttelyn sai jättää ihan suosiolla tällä kertaa väliin. Mutta keikka saatiin kuitenkin valmiiksi ja nyt voi istua tyytyväisenä Ferihegyn kentällä olutta siemaillen ja lentoa odotellen. Hauskaa oli, ensi vuonna toivottavasti uusiksi. Tai jos ei duunin merkeissä, niin kenties kesällä Szigetin festareille. Muita lähtijöitä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
